tiistai 12. toukokuuta 2009

Ἀνερρίφθω κύβος! - Arpa on heitetty!

Jee! Monien mutkien ja älyttömän vitkastelun jälkeen kaikki paperit on viimein pistetty matkaan. Ehkä tästä vaihtoasiasta tulee joskus jopa virallista. Alunperin sain yliopistoltani ristiriitaista tietoa siitä, mikä vaihtoon hyväksymisen jälkeinen askel on. Vasta vaihtoinfon jälkeen minulle selvisi asioiden oikea laita; se, että kukaan ei ota minuun yhteyttä vaan ihan itse pitää täytellä ja tulostella oikeat lappuset ja pistää pyörät pyörimään. Nyt olen siis viimein hakenut sekä kielikurssille että lähettänyt hakupaperit ja opintosuunnitelman kohdeyliopistoon omalla ja virallisten tahojen nimikirjoituksilla höystettynä.

Valinnanvaraa englanninkielisen, vaihto-opiskelijoille suunnatun AMU-PIE -ohjelman kursseissa oli ihan mukavasti. Vaihtareille homma on ilmeisesti järjestetty niin, että vaikka alustava opintosuunnitelma tehdään hakiessa, niin syksyn ensimmäisillä viikoilla saa mennä kaikille mahdollisille kursseille "tutustumaan", ja päättää vasta sitten mitkä kurssit tahtoo käydä. No, suunnitelman kun kuitenkin tein, niin tässä esimerkkiä siitä, mitä lukujärjestyksestä saattaisi ensi syksynä löytyä:

x Polish language for beginners
x Tourism Geography of Eastern Europe: Latvia, Estonia, Lithuania, Russia, Belarus and Ukraine
x The Twentieth-century Polish Poetry
x Political Life in Poland
x Common Foreign and Security Policy: Northern and Eastern dimensions of the European Union

Vähänkään minua tuntevat ihmiset tuskin yllättyvät siitä, että eniten innoissani olen tuosta Itä-Euroopan turismikurssista. Kurssilla käsitellään kiitettävän monipuolisista näkökulmista jopa Valko-Venäjän ja Ukrainan turismia! Ihan parasta.

Joo. Kotiin päästyäni vietin sitten juhlallista mokka-hetkeä Puolasta aikoinaan roudaamani matkamuiston kera. Kyseinen porsliiniteos esittelee Puolan uskomattoman konsonanttirikasta kieltä parhaimmillaan (pahimmillaan?), ja mukin aiheena on naisten ja miesten ongelmat (problemy kobiet ja problemy mężczyźn). Tässä lukijoille siis kielijumppaa ja pientä pähkivää purtavaksi, että mistä ongelmista nyt on kyse? Kuvia voit tarkastella rutkasti isommassa koossa klikkaamalla niitä. Vokaaleja ei ole kaupan.

Naisten ongelmia osa I


Naisten ongelmia osa II


Naisten ongelmia osa III


Miesten ongelma


Muissa uutisissa: Kävin tänään Suomalaisessa Kirjakaupassa kuolailemassa matkaopus-hyllyt niagaramaisiksi, valuviksi putouksiksi. Matkailijan (kiistanalaiset) raamatut, Lonely Planetit, kauniine kansineen olisivat vieneet tälläkin kertaa naisen mennessään, ellei teosten hinta olisi niin suolainen. Toivon mukaan kesällä saan kuitenkin täydennettyä kirjahyllyäni k.o kirjasarjan Eastern Europe -painoksella. Jos vaihdon puitteissa suinkin kykenen matkustelemaan Puolaa ympäröivissä valtioissa, tuosta Itä-Eurooppaa koluavasta järkäleestä olisi varmasti iloa ja hyötyä matkoja suunnitellessa. Toimisihan se toki inspiraationa muutenkin. Toinen silmään tarttunut kirja oli Päivi Erolan kynäilemä Puola-opas. Kirjan lisäksi jäi kiinnostamaan sen kirjoittaja. Kannen mukaan Erola on slavisti, joka 1980-luvulta lähtien on tehnyt monipuolisesti töitä Suomen ja Puolan liike-elämän ja valtionhallinnon parissa kääntäjänä, tulkkina ja mm. matkailualan asiantuntijatehtävissä. Elämässäni voisin esimerkiksi tahtoa Päivi Erolaksi Päivi Erolan paikalle, tai siis Päivi Erolan 2010-luvun painokseksi. Kuinkakohan tämä onnistuisi?

Lopulta Suomalaisesta tarttui mukaan LP:n kaupunkikeskeinen kevytversio, Athens Encounter. Tämä Ateenaan ja sen lähialueisiin keskittyvä, kartallinen pikkuteos kustansi minulle n. 16 euroa ja tulee luultavasti toimimaan hyvänä johdattajana heinäkuisella Kreikanreissulla. Viime syksynä Pariisissa matkaseuralla oli mukana saman sarjan Paris Encounter, ja sen avulla löydettiin yksi jos toinenkin helmi, joka muuten olisi jäänyt sukeltamatta. Näistä parhaimpana esimerkkinä ehkä Shakespeare & Company -niminen kirjakauppa, jossa täydensin kulttuurikapitaaliani parikin kertaa viikon aikana. LP:n Encounter-sarja suositteluun, siis! Kirjoja on julkaistu n. 26 kappaletta. Ehkä sinäkin löydät omasi.

Loppuun vielä parit tunnelmalliset otokset edellämainitusta, legendojen suosimasta kirjaputiikista. Klikkaile kuvia isommaksi, jos et löydä niistä John McCainia ja Paavi Benedictus XVI:tä tihrustamallakaan. Suosikkijamppojani molemmat.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lonely Planet, Poland (2002 tosin!):
http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=105287266

Lonely Planet, Ukraine (2008):
http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=105584202

mites ois?

Anna kirjoitti...

härregyy reea! aivan mahtavaa!!

Anna kirjoitti...

no niin, menin kreisiks ja huutelin noiden ukrainan ja puolan lisäksi myös romanian ja moldovan opasta... sormet ristissä! kiitti kovasti vinkistä.