Once more with feeling: Ukraina. Krimi. Transnistria. Moldova.

Huhui, meinasi jäädä kokonaan päivittämättä viimeiset Once more with feeling -kuvat. Seuraavassa siis vielä pari julkaisematonta filmiotosta Itä-Euroopan kummallisimmista kolkista - esimerkiksi siltä hetkeltä kun digikameran akku sanoi itsensä irti Moldovan pääkaupunkia pitkin hiippaillessa.

Puolipilvinen Lviv

Auringonpaisteessa kylpevä Kiova

Lämpöisä Sevastopol

Odessa ja Potemkinin portaat

Odessa

Tiraspol-turisteilu

Chisinau ja keskusaukio

Chisinau; moldovalaista alkoholipolitiikkaa

Chisinau, nimikkohotelli ja patsas

****

Viime vuoden reissut on siis viimein saatu täällä blogin puolella pakettiin. Tuntuu melkein siltä, että pitäisi kirjoittaa joku loppukaneetti. Mutta miksi pitäisi; väliaikaisesta hiljentymisestä huolimatta blogi jatkuu niin kauan kuin reissut vain jatkuvat. Seuraava häämöttää jo kuukauden päässä!

Palasin Suomi-neidon helmoihin tosiaan jo kesällä, ja nykyään arki vierii eteenpäin alapuolen kuvista löytyvissä maisemissa. Paljon on muuttunut, ja toisaalta mikäs täällä on jatkaessa. Opinnot kirivät huomaamatta kohti loppusuoraansa ja onneksi täällä on vielä kourallinen ystäviä jäljellä ajan jakamiseen ja jaksamiseen. Seuraavaa suurta seikkailua odotellessa, siis.

Pääsiäinen Motovilovkassa

Pääsiäissunnuntaina, Tsernon hehkuvat pölyt yltä karisteltuamme, otettiin Kiovan lähiliikenteen juna noin tunnin matkan päässä nököttävään Motovilovkan kyläpahaseen, jossa viime kesänä tapaamani Tatiana asustaa perheensä kanssa. Koko reissun ideahan lähti oikeastaan siitä, että olin luvannut Tanialle vierailevani Kiovassa pian uudestaan. Alun perin tämän piti tapahtua jo tammikuussa, mutta Suomen-lomani venähtäminen siirsi suunnitelmat pääsiäiseksi. No, Marikan kanssa hynttyyt yhteen lyötyämme matkan muoto morfaantui pahemman kerran ja lopulta nähtiin Taniaa vain yhden iltapäivän ja illan ajan - parempi kuin ei mitään. Ja tuskin tämäkään jäi viimeiseksi tapaamiseksi :)

Jälleen kerran kaikki oikean lippuluukun löytämisestä törkyhalpojen tikettien ostoon ja aikataulujen ja reittien tulkitsemiseen kävi jopa hämmentävän helposti - kyrilliset eivät tässä vaiheessa tuntuneet enää haasteelta tai miltään.

Junassa tarkkailin eritoten noita vasemmalla takana näkyviä juorumummeleita ja oikealla takana näkyvää pariskuntaa.

Oikealla asemalla poistuttuamme ja ns. pimeän taksin kyydittämänä päästiin perille Gurniakin ihanan kodikkaaseen huusholliin. Ihmiset olivat ystävällisiä, aurinko paistoi, pianon kautta ilmoille kaikui säveliä Amélie-elokuvasta (edellisenä yönä kuulemma myös Helan Går ruotsalaisten kuoropoikien kurkuista) ja itketti kun tajuntaan iski, mitkä juhlat oltiin edellisenä iltana missattu jäädessämme Kiovaan nukkumaan. Paikan päällä pääsiäistä oli siis viettämässä muutakin kansainvälistä porukkaa. Yksi heistä oli iki-eksoottisesta Ruotsista Ukrainaan karauttanut Ola, jonka (myöskin ruotsalaiset) kaverit olivat karanneet Tanian luota jo aamutuimaan. Vieläkin punehduttaa ja pyörryttää päätä muistellessani, minkälaiseen kielimyllerrykseen kyseinen nuoriherra allekirjoittaneen pisti sekä jälkiruokapöydässä että paluumatkan aikana Pani Marikan hymistellessä vieressä... Yrittäkää itse jutella niin ruotsiksi, saksaksi kuin englanniksikin ihan järkyttävän kovaäänisessä iltajunassa pitkän ja tunnerikkaan päivän päätteeksi. Sjutton också.

Niistä harmituksen pidätellyistä kyyneleistä huolimatta vietimme Motovilovkassa yhden reissun ihanimmista päivistä. Suurimman osan ajasta pystyi vain hymyilemään, niin tervetulleeksi ja huolehdituksi sai olonsa tuolla tuntea Tanian, hänen äitinsä ja sisarensa hoivissa. Ja pitkin päivää nautituilla viineillä ja mojitoillahan ei ollut sitten mitään tekemistä niiden hehkuvien poskien ja löystyneiden kieltenkantojen kanssa...

Tarjoilut valmistuvat

Tania ja kääryleet

Lasit vaan täytty itsestään, magiaa

Pääsiäispöytä

Pois lähtiessämme innostuttiin aidossa Ukrainalaisessa pikkukylässä vierailusta sen verran, että kamera räpsyi varmaan ahkerammin kuin koko aiemman matkan aikana yhteensä. Seuraavassa tunnelmapaloja riemukkaalta kävelyretkeltämme Tanian luota Motovilovkan junapysäkille - asemasta tässä yhteydessä on varmaan turha puhua. Matkan kaksi parasta kuvaa otettiin vasta laiturilla seisoessamme, mutta ne löytyvät vielä kehittämättöminä kertakäyttökameran kätköistä... palannen asiaan myöhemmin :D

Kiovaan päästyämme aikaa Sevastopolin junan lähtöön oli noin tunti, jonka vietimme tehokkaasti elintarvikkeita, juomia ja kananmunakoristeita shoppaillen. Kaupassa oli myös hyvät musiikit. Alempana matkakumppanini Marika imitoi tuorealtaissa viuhuvia eväkkäitä. Tämän jälkeen meitä kiellettiin käyttämästä kameraa, mutta jatkoin tanssimista.

Ja kun junassa soi viimein Radio Kiovan neuvostojumputusiskelmä, niin vallan hyvä oli aloittaa kahdeksantoistatuntinen pyrähdys halki koko valtavan maan.

KNIB

Aloitetaan jälleen illustraatiolla:

Yöjuna Lvivistä Kiovaan oli ihan mukava kokemus ja edullinenkin, noin viitisentoista euroa muistaakseni. Ei ollut niin vetoisaa ja uni maittoi saman tien kun kiskot lähtivät viettämään itään päin. Kiovaan eli KNIB:iin saavuttiin taas laittoman varhaiseen aikaan, kuten alta löytyvän kuvan kellotaulun lukemista voinee päätellä. Hoidettiin etukäteen kirjoitetun lapun kanssa lippuasiat jotakuinkin jouhevasti eteenpäin, käyttäen apuina niin kokeilevaa puolaa, puutteellista venäjän ymmärrystä kuin universaalia elekieltäkin. Myös seuraavan ja tuplasti pitemmän taipaleen hinnaksi muodostui se samainen viisitoista euroa, kelpas!

Laiskotti, joten suhailtiin metrolla hostellille. Aamumetro + rinkat selässä = mielenkiintoinen kokemus, joka meinasi johtua pariin tahattomaan ulossinkoutumiseen ajopelistä. Joku tapaamamme tyyppi sanoi kokeilleensa Kiovan metroa kerran ja sen riittäneen mainiosti. En ymmärrä, koska omasta mielestäni sillipurkkia monin tavoin muistuttava Kiovan metro on sekä kätevä, että suhteellisen helppotajuinen, vaikkei kyrillisiä ihan täysin ymmärtäisikään.

Hostellille löydettyämme huomattiin, että paikalla oli edellisenä iltana pidetty jotkut maailmanlopun bileet. Koko henkilökunta veti joko sikeitä tai loisti muuten vaan poissaolollaan. Myöskään meidän varausta ei kumma kyllä löytynyt mistään... Hostellin omistaja istuskeli keittiössä silmät auki, mutta täysin taju kankaalla ja kommunikointikyvyttömänä ennen pöytään sammumistaan ja buduääriinsä siirtymistään. Lopuksi, parin tunnin istuskelun ja suhkumahdollisuuksien hyväksikäyttämisen jälkeen, meidät ohjattiin hätäratkaisuna tarjotulle, avattavalle sohvalle. Tosin, kympin hinnalla per yö mikä tahansa olisi kelvannut.

Tämän sompailun jälkeen uinuminen olisi maistunut, mutta päätettiin käyttää aikainen hereilläolo hyödyksi ja lähteä syömään ja turistikierrokselle. Hostellilla tapaamamme saksalaiset jannut suosittelivat kokeilemaan pikaruokaa ukrainalaiseen tyyliin - Puzata Hata. Suora lainaus reissupäiväkirjana kuvaamastani videonpätkästä, koska tuore kommentti lienee rehellisin kommentti: Ruoka oli ihan hyvän näköstä, mutta maku sitten sitäkin arveluttavampaa; kaiken näköisiä lihoja naamioituneina perunoiksi; kaalikääryleitä, jotka sisälsi jotain lihamoskaa. Jälkiruuat oli kyllä hyviä, oli omenatäytteisiä lettuja hapankermalla ryyditettynä---

Kyi, Schek, Khoryv ja Lybid

Kiovan keskusaukio Maidan Nezalezhnosti
Taustalla Hotelli Ukraina, ja joku tollanen pysti joka löytyy jokaísen isomman pitäjän keskustasta..

M. Nezalezhnosti toiseen suuntaan ja allekirjoittanut siinä siristelee silmiään kun on niin nätti sääkin ja kaikkea

House of Chimeras, eli nykyään jonkinlaisena Ukrainan presidentin bilepaikkana toimiva eriskummallinen art nouveau -pytinki, jonka jokaiselta reunalta kurkistelee kaikenlaisia elukoita ja kammotuksia.

Liput sen varsinaisen presidentin"linnan" edessä

Sofian katedraalin kellotornista käytiin ihailemassa maisemia, esimerkiksi juurikin tätä Sofian katedraalia.

Tehtiin KNIB-matkamuistorahat

Tälläiset kyltit kertoo paikallisesta liikennekulttuurista enemmän kuin tuhat sanaa. Tai siis lähinnä, että juokse henkesi edestä tai Lada tulee ja lanaa.

Aseteltiin ylimääräiset groszyt taskun pohjalta toivomuspatsaan naisen helmoihin

Ja nähtiin taas yksi upea herran salonki Andriyvski Uzviz:in päädyssä. Andriyvskin huimasti alasviettävälle, kiemurtelevalle kivikadulle saavuttiin valitettavasti hippasen liian myöhään, useimmat myyntikojut olivat jo sulkeneet luukkunsa tai juuri pakkaamassa kamojaan pois.

Jos joku osaa sanoa mitä tässä lukee, niin arvostaisin kovasti! Jostain syystä hekottelin noiden banderollien edessä pienen iäisyyden tajuamatta yhtään mistä niissä on kyse.

Jengikulkukoiria

Kattimattikittykat

Metrossa ilta viilenee

Tämän jälkeen siirryttiin keskusaukion läheisyyteen illastamaan! Terveisiä helvetistä sille erään suomalaisen pariskunnan rumemmalle osapuolelle, joka tuli paikalle valmiiksi kännissä aikoen humaltua vielä lisää, sai vaimonsa poistumaan paikalta öykkäröinnillään ja totaalisen epäkunnioittavalla sanailullaan, kertoi Marikalle miten Marikan tulee hoitaa työnsä, luuli varmasti olevansa todella nokkelakin vitsiniekka, tuijotti ja "salakuunteli" avoimesti ja lähietäisyydeltä ihmisiä joita epäili mafian jäseniksi ja kertoi minulle moneen otteeseen ja aina samoin sanakääntein, kuinka kantaa yleensä asetta mukanaan, ja jos se löytyisi povarista sinä samaisena iltana, hän iskisi kuulan kalloon kahdelle ravintolassa asioineelle "mafiaan kuuluvalle" henkilölle. Ei paljoa enää saslikki maistunut, kun kyseinen ******** pamppaili paikalle.

Bonuksena vielä muutama kuva niiltä hetkiltä seuraavana päivänä Tsernobyl-reissun jälkeen, kun aurinkokin vihdoin viimein suvaitsi kunnioittaa meitä läsnäolollaan:

Viikonloppuisin valtavaksi kävelykaduksi muuttuva Kreschatik

Se hetki, kun näin tämän pizzapaikan, oli elämäni onnellisin hetki.

Tänään on Tshernobylin onnettomuuden 24-vuotispäivä, eli seuraavaksi niitä Tserno/Pripjat-kuvia, mahdollisimman pian!