keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Cześć!

Elikkäs, terve ja tervetuloa seuraamaan allekirjoittaneen reissulokia! Blogin päätarkoitus on kertoa ensi syksyisestä opiskeluvaihdosta Puolan sydänmailla, mutta en näe syytä miksen päivittäisi tänne kertomuksia muistakin menneistä, tulevista ja unelmissa siintävistä matkoista. Suurimmat ja kauneimmat seikkailut ovat aina vaan edessä päin, mutta odotus tekeekin elämästä triplasti jännempää!

Puolan hommeleista sen verran heti ensi alkuun, että hakemiset Puolan suuntaan ovat vasta vireillä ja mikään ei siis ole vielä virallista. Hain Erasmus-vaihtoon yliopistoni kautta helmikuun loppupuolella, ja hyväksyvä päätös paikasta tuli nopeasti. Yliopiston sivujen kautta löytämäni vaihtoraportti innosti minut hakemaan etnologian paikalla Poznaniin, Varsovan ja Berliinin välimaastossa sijaitsevaan vajaan kuudensadantuhannen ihmisen asuttamaan opiskelijakaupunkiin. Poznanissa minun olisi tarkoitus opiskella Puolan ihanaakamalaa kieltä ja Puolan ja Itä-Euroopan historiaa ja kulttuuria. Melekoset setit, ja varma hermoromahdus tai pari odotettavissa tuon kielikokeilun vuoksi!

Ennen Poznaniin sijoittumista minun olisi tarkoitus läpikäydä kuukauden kestävä, intensiivinen EILC-kielikurssi. Kursseja järjestetään syyskuussa muutamissa kaupungeissa ympäri Puolaa. Sijoituskohteesta olisi saanut tehdä toiveita, mutta pitkän harkinnan päätteeksi jätin asian arvan varaan. Ihan vaan jännityksen takia! Toivon mukaan kesäkuun puoleen väliin mennessä saan tietoa siitä, minne olen syyskuussa suuntaamassa.

Lennot olen kuitenkin jo varannut. Noin viikko ennen vaihtokauteni alkua, 24.8, Finnairin kone suuntaa nokkansa kohti Varsovaa ja kyydissä tärisen minä. Syynä tähän aikaiseen lentoshoppailuun ja lähtöön on 25.8 Poznanissa esiintyvä Radiohead, yksi niistä yhtyeistä jonka olen pisimpään (ja eniten!) tahtonut nähdä livenä (olenhan edelleen katkera esimerkiksi Kööpenhaminan keikan missaamisesta v.2006). En ole todellakaan tajunnut vielä koko Poznanin keikan olemassaoloa tai mieletöntä tuuriani asian suhteen. Kuitenkin, kyseinen konsertti järjestetään valtavassa puistossa keskellä Poznania, ja minulla on liput heti lavan edessä sijaitsevalle ykkösalueelle. Majoitukset olen hoitanut Couchsurfingin kautta ja tässä vaiheessa ei voi enää odottaa kuin hyvää säätä, terveyttä ja kesän kulumista! Onneksi kesällekin on luvassa parit pitkään ja hartaasti odotetut matkat, keikkareissut ja festarit eli eiköhän tuo aika kulu ihan siivillä :)

Loppuun vielä tunnelmointia, Radioheadin Pyramid Song livenä Pariisissa 2001. Yksi lempparibiiseistäni koko maailmassa IKINÄ, kuolen jo pelkkään ajatukseenkin siitä, että tämä tulisi Poznanissa. Na zdrowie, kippis sille!


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meikkis on kyl vähän kade sulle siitä, että pääset Poznaniin viideksi kuukaudeksi! Poznan oli ihan mahtavuutta, vaikka harmi kyl, en kerenny siel olemaan kun sen vajaan vuorokauden (!).

Ainakin sielt löytyy muutama ihan huippu baari.

Anna kirjoitti...

noita baarisuosituksia otan sit ihan mielelläni vastaan, kiitos!!

Tiina kirjoitti...

Ihanaa matkaloki!
Tulevia kirjoitelmia odotellessa =)

Anonyymi kirjoitti...

Voi vitsit, et jouduin googlettamaan kauan!

Dragon Pub! Osoite on: Zamkowa 3.
Siin vanhan kaupungin laitamilla, ihan keskustassa.

Tosi mahtavan näkönen ja olonen mesta. Soittivat (ja näyttivät screeniltä) Curea, Radioheadia, Depeche Modea ja Placeboa.



Tuntuu jotenkin niin tyhmältä, että mä olen käynyt tasan kerran siellä baarissa, melkein neljä vuotta sitten, ja silti mä kaipaan sitä paikkaa.

Haluisin sinne niin uusiks. Lupaaks mulle mennä sinne? Ja jos meet niin lupaa ottaa mulle yks shotti!

Anna kirjoitti...

Even better, tuu käymään Poznanissa syksyllä niin otetaan ne shotit yhdessä! :--D

Mutta että kiitti hyvästä vinkistä! On pitänytkin alustavasti selvitellä, että onko siellä minkämoisia indieluolia ja alternativejuottoloita, toi vaikuttaa just sellaselta!