torstai 7. toukokuuta 2009

London calling, Athens awaiting

Erittäin hyvään aikaan sattui tämä blogin aloittaminen! Kuluva viikko 19 kun on tarjonnut paljon iloisia uutisia ja tilanteita polttelevan reissukuumeen lieventämiseksi. Maanantaina saatiin viimein aikaiseksi ostaa Ryanairin lennot Lontooseen heinäkuun alussa. Matkaan lähden jo kolmatta kertaa ystäväni Tiinan kanssa, ja ekskursion perimmäinen tarkoitus on jälleen keikkaelämys. Viime joulukuussa toinen lempiyhtyeistäni, Blur, ilmoitti palaavansa yhteen nelihenkisenä lähes tulkoon vuosikymmenen kestäneen tauon jälkeen, ja julkisti saman tien keikan Lontoon Hyde Parkiin heinäkuun kolmannelle päivälle. Vuorokausi keikan ilmoittamisen jälkeen omistin kaksi lippua kyseiseen tapahtumaan. Ei kannata jahkailla kun kyse on elämästä ja kuolemasta! Nyt yli puolen vuoden odotus on kääntynyt jo runsaasti voiton puolelle, ja alkaa jo vähän poltella tuo heinäkuun ensimmäinen perjantai, kun sekä keikka- että lentoliput ovat taskussa. Lentolippujen ostoon ei aiemmin tuntunut löytyvän rahaa tai sopivaa aikaa, ja välillä meininkimme vaikutti jo turhankin epätoivoiselta. Maanantaina kaikki natsasi viimein. Vaikka lippujen hinnat olivat nousseet jopa 50% parin kuukauden takaisista hinnoista (niin, mitä sanoinkaan siitä jahkailusta), lunastimme omat paikkamme koneessa ja Lontoo kutsuu 1-7.7!

Kyseessä on ensimmäinen reissuni Lontooseen, koko Britteinsaarista puhumattakaan. Englannin kielen opiskelijana ja pitkäaikaisena anglofiilinä (anglo)fiilistelenkin matkaa tässä vaiheessa lähes päivittäin. Viikon aikana kaupungista tulee luultavasti koluttua kaikki perusnähtävyydet Tussauds'in Matamista Isoon Beniin, kuten myös muutamat pakolliset kaupunginosat kätkettyine helmineen: Camden, Spitalfields, Whitechapel, Mayfair... lista jatkuu! Camdenin ja Portobello Roadin katumarketeista ajattelin kerätä itselleni uutta garderoobia, ja lempimusiikkini brittipopin mekassa kun ollaan, niin jonkinasteinen pyhiinvaellus on toteutettava keikan jälkihuumassa ja kaupungin kohistessa kyseisen genren kuninkaiden (Blur, siis) paluusta. Veikkaan, että parit pintit tulee maisteltua The Good Mixer -nimisessä kuppilassa, ja nautiskeltua atmosfääristä Primrose Hillillä ja South Bankilla. Lisävinkkejä toki kaivataan aina, joten antaa palaa kommenttisektioon jos tähän merkintään joku vanha Lontoon-kävijä eksyy!




Mutta ei tämä matkananna vielä tähän loppunut, ehei! Alkuviikosta eteeni pamahti Suomen Matkatoimiston 100-vuotis (niin, mitä ihmettä, tarjottiinko vuonna 1909 vossikkamatkoja Helsingistä Urjalaan vai häh) -synttäritarjoukset. Bostoniin parilla sadalla, Nizzaan ja Ateenaan ja vaikka minne yhdellä! Idea kyti parissa sekunnissa ja pirautin äidilleni, josko hän tahtoisi lähteä kanssani jonnekin lämpimään heinäkuussa, kun lomailemme molemmat. Äiti innostui asiasta, ja parin tuskantäyteisen lento- ja hotellitsekkailuihin kulutetun päivän ja yön jälkeen palasin ajatukseen SMT:stä matkamme järjestäjänä. Rajasimme alunperin Islannista Italiaan varioineet kohdemahdollisuutemme kovaan kolmikkoon: Praha, Milano/Venetsia ja Ateena. Voittajaksi selviytyi jälkimmäinen.

Myös tästä pyrähdyksestä Kreikkaan olen kieltämättä erittäin, erittäin innoissani! Edellisestä perhelomasta Italian Sisiliassa on ehtinyt vierähtää aikaa lähes tulkoon parikymmentä vuotta. Lomailutavat eivät tosin ole ysärin alusta muuttuneet; tämän kaltaisella kaupunkilomalla uskon edelleen innostuvani ostoksista, rannalla kierimisestä, hyvin syömisestä ja vielä paremmin juomisesta. Kreikka on minulle uusi sulka hattuun matkakohteiden saralla, ja alustavan tarkastelun perusteella paikka tuntuu tarjoavan aivan kaikkea mitä toivoa sopii. Ihanaa ruokaa, ihanaa merta, ihanaa säätä, ihanaa kulttuuria ja mieletöntä historiaa ja arkkitehtuuria. Ateenaan suuntaamme Blue1:n koneella 11.7, eli vain pari päivää Lontoosta paluun jälkeen. Paluukone suhaa Helsinkiin halki Euroopan varhaisen aamuyön 16.7. Sitten tuleekin kiire, sillä maailman (Suomen) paras musiikkitapahtuma Ilosaarirock polkaistaan käyntiin Joensuussa seuraavana päivänä ja matkaväsymyksien kuolettamiseen/ voimien keräämiseen ei jää paljoa aikaa. Kai sitä nuorena pitäisi jaksaa.. Onneksi odotetuimmat bändit esiintyvät Laulurinteellä vasta 19.7 joten heti ensimmäisenä päivänä hapen ei edes tarvitse olla huippuluokkaa.

Sanomattakin selvää, että niitä Ateenan-vinkkejä otetaan myös erittäin mielellään vastaan, kyseessä on itselleni hieman tuntemattomampi kohde. Myös "Ateenan riviera" ja muut lähiseudut kiinnostavat, päiväretkeilyn muodossa, jos kenelläkään tietoa tahi kokemusta on.





Ettei Blur häviäisi Radioheadille, täytyy tämänkin merkinnän loppuun änkää kyseisen pumpun livetaltiointia Glastonburyn festareilta 1994! Jälleen kyseessä yksi lempibiiseistäni IKINÄ, niitä nyt on muutama, sille ei vaan voi mitään.



PS. En pistäisi pahitteeksi, jos pääsisin viime tekstissä mainitsemalleni EILC-kielikurssille Varsovaan, sieltä nimittäin löytyisi tälläinen, ilmainen musiikkiherkku heti syyskuun alussa! MGMT, Calvin Harris, Groove Armada ja N*E*R*D, kelpaa!!

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Kerran Lontoossa käyneenä ei paljoa osaa neuvoa, mutta sanonpa jotain kuitenkin! :)

Vältä Trafalgar Squarea, vaikka ajattelitkin myös perinteiset turistikohteen käydä katsomassa. Jumalattoman ahdistava paikka kaikkine turistikauppoineen, uskoisin, että ei ainakaan helpota kun heinäkuu koittaa! Ei siis oikeasti mitään annettavaa mun mielestä. Samoin illemmalla kävely tuolta Sohon läpi oli musta vähän ahdistava, siis juurikin niillä suuremmilla turistikaduilla. Muutoin ei kyllä musta ollut missään turvattoman oloista jne, lähinnä kun ei jumiutunut noihin turistipaikkoihin=näpistelijöihin.

Ja shoppailua kannattaa mun mielestä kokeilla myös esimerkiksi Kensington Hight Streetilla, koska siellä on aika lailla samat kaupat kuin Oxford Streetilla, mutta ympäristö on huomattavasti kivempi. Siellä on myös ihana (ja kallis..) luomuruokakauppa, joka on kooltaa aina jättimäinen!

Ah, kaikkea ihanaa, mutta ennen kaikkea nauti tunnelmasta, puistoista, ihmisistä, underground-verkostosta (joka on niin iisibiisi! mutta muista tarkistaa paikallislehdistä aamulla, että mitkä linjat on huollossa. Niistä ei kovin ajoissa tiedoteta ja jos ei ole pääsyä nettiin kunnolla matkan aikana, niin lehdet on ihan jees :)).

vivad-vivad kirjoitti...

Lontoo! Nam. Mä oon siel kahdesti käyn! Ekalla kerralla perusnähtävyydet kattomassa ja Camdenissa tykkäsin pyöriä.

Tokalla kerralla kävin kattoo Rancidia ja sillon shoppailin ympäri kaupunkia.

En osaa mitään kivoja paikkoja sanoa. Kyl sä ne löydät itekkin!

anna kirjoitti...

Kiitoskiitoskiitos! Joo se olisi suotavaa, että pahimmat turistisumput pystyisi enimmän osan ajasta välttämään. Ennemmin kiertelisin vaikka hieman hiljaisempia kaupunginosia ja näkisin sitä ei-niin-turistien-kansoittamaa Lontuuta. Ehkä pitää siis turvautua perusliikkeeseen, eli metrolinjojen vihoviimeisimpiin pysäkkeihin ja niistä vielä bussilla eteenpäin :D

Elian Huijair kirjoitti...

Hmm ilta-soho oli ihan ok, hostelli siellä sijaitsi eikä uhkaavia tilanteita tullut vastaan. Ahdistavia katuja ehkä mutta mukavan hulinainen friikkisirkus, paljon illanviettopaikkoja ja baareja ja hässäkkää, ei ehkä yksin kannata niitä kujia silti juosta. Tapahtumista, taidenäyttelyistä ja klubeista kannattaa joka päivä ottaa selvää lukemalla paikallisten metroasemailmaislehtien tapahtumaosiot tarkkaan. Löydettiin monta huippua indiediskoa ja esim Roisin Murphyn ilmaiskeikka sitä kautta. Ne lehdet on muutenkin viihdyttäviä, niissä on paljon julkkisjuoruja. Kaikkia flaijereita ja ilmaislehtiä kannattaa haalia myös. Jos osutte perjantai-illaksi niin Kokossa järkättävään Club NMEhen kannattaa mennä, siellä on monta kerrosta ja se on hieno vanha teatteri ja kreisibailaus.

Vaikka kuinka turistien kansoittamaa keskustaa haluaisikin vältellä niin Oxford Streetin topshoppia ei kannata jättää väliin, se ihanien vaatteiden paljous on hämmentävää. Keskustan isot levykaupat on halpoja ja hyviä myös, HMV. Primarkeissa on vähän ikävä massamarketti-tunnelma mutta sieltä löytyy tosi halpoja vaatteita ja kenkiä ja muuta ja primarkkeja on monessa paikassa. (Sieltä löytyy myös halpoja saumasukkiksia huom!!)

Kannattaa ottaa haltuun Brick Lane ja Itälontoo yleensä! Se on vähän syrjässä mutta metrolla bussilla vaelluksen arvoinen alue, eläväinen paikka ja ihan erilainen tunnelma kuin muualla Lontoossa, sieltä löytyy hurjasti ihania melko halpoja vintagekauppoja ja kirppareita ja kaikkea, beyond retro cheshire streetillä on ihan huippu. Viihdyin paljon paremmin noilla tienoilla kuin vaikka Camdenin toreilla jotka oli välillä aika pahasti turistien kansoittamia.

Pret a mangerissa on hyviä kolmioleipiä. Sainsburysta saa ihania suklaacookieita (tuoreet lämpimät valkosuklaa-mustikkacookiet alert!). Sainsburys oli muutenkin ehkä kivempi ruokakauppa kuin Tesco

jeeee huippua että tätä blogia aloit pitämään!

anna kirjoitti...

jee elina! huippuja vinkkejä, loistavasti meikänkin kiinnostuksenkohteisiin kohdennettuja, kiitti tuhannesti! tuun tsekkaamaan varmaan noi kaikki mitä mainitsit :D