This is like a flashback

Venähti tosiaan nuo pääsiäisen matkakertomukset, joten muutama seuraavakin merkintä tulee ikään kuin jälkikirjoituksena. Mutta mikäs siinä, mukavahan näitä kesärientoja on muistella nyt kun on jo palannut Suomeen ja työläisen arkeen.

Kesäkuun alussa koin monipuolisia kriiseilyn hetkiä, joten kuun ensimmäisenä viikonloppuna päätin karistaa Poznanin tomut jaloistani ja lähteä spontaanille Krakovan reissulle. Alun perin tarkoitus oli lähteä Wrocławiin Punx Piknikille, mutta tulviva Wisła-joki teki piknikpaikasta mutamössöä. Onneksi Wrocławiin ehdittiin sitten viikkoa myöhemmin...

Krakova on yksi niistä kahdesta kaupungista, joihin polkuni on kaartanut jo niin monta kertaa, että laskut ovat menneet aikapäiviä sitten sekaisin. (Toinen on Varsova.) Matkan epävirallinen syy oli festarikauden avaus: kun punk-piknikki-suunnitelmat menivät mönkään, tilalle astui Selector Festival superhienoine artistikattauksineen. Kun Marika vielä ilmoitti pystyvänsä majoittamaan allekirjoittaneen tyhjätaskun, hyppäsin junaan melkeinpä saman tien.

Seuraavassa kuvia viikonlopulta.. pahoittelen jo etukäteen - olen taas yrittänyt ottaa keikkakuvia :D

Tehtiin korvapuusteja!

Ja makaroonilaatikkoa!

Ja sitten mentiin ruuhkabussilla tuonne!

Missä strobovalot häikäisee!

Friendly Fires, ihan ok.

Illankajoa

Kummallisin ikinä ottamani kuva

Thievery Corporation, jota odotin paljon. 2008-2009 The Mirror Conspiracy oli mulla tehosoitossa piiitkän aikaa. Livenäkin ihan hyvä. Paljon paljon eri artisteja laulelemassa.

Mutta tässä. Tässä mies, jonka rinnalla koko Selectorin muu musiikkitarjonta kalpeni... CALVIN HARRIS!!! Vuosi sitten mulla oli ilo ja kunnia päästä Calvinin Varsovan keikalle, jonka takia tyssäytin jopa ensimmäisen Ukrainan-turneenikin melko lyhyeen. Pakkomielle oli liian tappava; Calvin oli pakko nähdä kun se oli ilmaista ja maantieteellisesti mahdollista. Varsovan keikka oli yksi parhaimpia keikkakokemuksiani ikinä; missään en ollut tuntenut sellasta massaenergiaa ja yhden henkilön rytmien aikaansaamaa joukkohurmosta. Toisin sanoen, Krakovankin keikasta olin etukäteen lievästi sanottuna innoissani. Jos tiedossa olisi mitään Varsovan menoon viittaavaakaan, niin tulisin keikan jälkeen lillumaan seitsemännessä taivaassa, fyysisesti täysin rikki ja nestehukkaisena mutta ah-niin-onnellisena.

Ja näinhän siinä pääsi käymään. Mä en tajua miten se mies tekee sen, mutta "let's go absolutely fucking mental" ja näin tulee tapahtuman. Hyppimistä, riehumista, huutamista, onnellisuutta, aivoissa solkenaan virtaavaa endorfiinihyökyä ja kaikkia maailman positiivisia tunteita - kuka tarvitsee huumeita kun voi vaan mennä Calvin Harrisin keikalle? Tietty olen käynyt keikoilla, jotka ovat olleet tunnearvoltaan tärkeämpiä kuin Calvinin setit, mutta on se sanottava, että hienompaan nyky-liveartistiin en ole törmännyt. Jumalaista meininkiä. Ja mies vieläpä tulee lavalle puku päällä, näyttäen ihan täydelliseltä, ja poistuu sieltä kaiken sen heilumisen jälkijunassa, edelleen ihan yhtä täydellisenä, kun itse taas keräilee läpihikoillun ja läpirääkätyn kehonsa palasia suurin piirtein teltan joka kolkasta. Ei mene tasan onnen lahjat.

Tämän jälkeen ilta jatkui yhä vaan hassummissa merkeissä, yritettiin ainakin bongailla "Friendly Fires -tyyppejä" ja vingutettiin Alter Cardeja, ja mitä vielä... hauskaa oli. Vihoviimein petiin päästessä mulla oli neljäkymmentä putkeen valvottua tuntia takana ja tunsin oloni ihan voimissani olevaksi.. tervettä!

Grannykickingbootsies ekan päivän jälkeen

Melko hienot wanhassa kaupungissa nautitut tequila sunriset, jotka olivat melko kalliit ja melko pienet, ja joita odoteltiin melko pitkään melko ääliöitä brittiläisiä polttariseurueita katsellen...

Onneksi Marika oli valmistanut meille melko onnistunutta fisua.

Tässä vaiheessa merkintää oon jo itsekin kyllästynyt noihin surkeisiin keikkakuviin ja vielä karmeampilaatuisiin videoihin, joten tyydyn vaan kertomaan, että Selectorin toisena päivänä nautiskeltiin rauhallisin mielin melkein ilmaista olutta auringonpaisteessa, nautittiin atmosfääristä, käytiin tanssimassa Delphicin, Metronomyn ja Booka Shaden tahtiin ennen Faithlessin keikkaa, jonka yleisö oli melkoista riski- ja rymyryhmää. Ei auttanut kuin rymyillä mukana. Hyvä oli Faithlesskin, vaikkakin pikkasen liian pitkään kesti se lopun "we come one" -tykitys. Eikä se ollut Calvinin veroista muutenkaan.

Kuva-arvoitus: Etsi kuvasta ruotsalainen elementti

Saappaat toisen päivän iltana

Sunnuntaina oltiin matkalla asemaa kohti, kun tarkastaja sai minut liputta kiinni ratikassa. Ihan omaa typeryyttäni, olin nimittäin ostanut lipun, mutten muistanut leimata sitä siirtyessämme ratikasta toiseen. Kulkuneuvosta poistuminen, vartti selittämistä, yksi puhelinkeskustelu ja yhden sivullisen asiaanpuuttuminen myöhemmin kävelin tilanteesta ulos ilman rahallisia menetyksiä. Tai oikeastaan se oli se tarkastaja, joka vaan luovutti, toivotti hyvät päivänjatkot ja lähti kävelemään. Onneksi oli edes se juuri ostettu lippu, mitä näyttää, ja teeskennellä autuaan tietämätöntä siitä, että se pitää leimatakin. Ärsytti koko tilanne, koska mulla on aina lippu. Inhoan kiinni jäämistä tai sen riskiä.

Sama homma kävi muuten Krakovassa vuonna 2007, ja silloin ei päästy tilanteesta ihan yhtä helpolla. Tililtä lähti neljäkymmentä euroa vaikka yritettiin tyttötaktiikoita ja vuodatettiin pari kyyneltäkin (ihan silkasta paniikista myös, koska bussi Tallinnaan oli lähdössä vartin päästä ja tarkastajilla oli meidän passit).

Kuitenkin, tästä välikohtauksesta matka taittui hitusen ärtyneenä ja erittäin helpottuneena kohti asemaa, missä paniikin hetket jatkuivat ultranopean lounaan ja muka-hävinneen lompakon, kuten myös takkuilevan junaliikenteen merkeissä. Lopulta pääsin täyteen ammuttuun vaunuuni, ja matkasin uudistunein mielin kohti auringonlaskua kurkkien 70's Showta julkikomean kanssamatkustajan läppäriltä... ihana viikonloppu, kiitos vielä Marika.. ja Cale!

Sunshine, thunder roll, keep it all together

Huhheijakkaa, kiirettä on pitänyt viime viikot eikä muutosta tahtiin näy. Pää on kierteellä, aika katoaa jonnekin, aikataulut riitelevät, mutta jotenkin kaikki lutviutuu kun seilaa vain virran mukana.

Maaliskuussa on...

• illallistettu ja istuttu iltaa useampaan otteeseen, hyvästelty viimeisetkin syyskaverit, tavattu roima kasa uusia ihmisiä
• käyty koululla ahdistumassa politiikanopiskelun kiemuroista, piirtelemässä tikku-ukkoja ja kukkasia vihkoon historiantunneilla ja rentoutumassa runoja analysoiden
• käyty keikoilla ja kahveilla ja katsastettu uusia kulmia. Ja alettu menemään kotiin eri reittiä ja jopa eri kauppaa käyttäen (hyvästi Tesco, tervetuloa elämääni Carrefour). Aikamoista.
• toivotettu tervetulleeksi vierailija Suomesta ja vietetty tapahtumarikas viikko Poznanin parhaiden palojen, tyyppien ja kulinarismin parissa
• ihasteltu edelleen Massive Attackin Heligolandia kuin myös Gorillazin järisyttävän upeaa Plastic Beachia
• saatu kevät, menetetty se, saatu se uudestaan, menetetty se toiseen otteeseen, jne, jne
  
• tehty erittäin spontaaneja ja uskaliaita harppauksia tulevaisuuden/ensi vuoden suhteen. Saa nähdä, jos vaikka blogi jatkuisi entisellään Puolan taipaleen päätyttyäkin.
  

Jos voisin nyt vain olla ja hengähtää tovin, sen tekisin, mutta velvollisuudet painavat niskaa kuin satakiloinen spelttisäkki. Pakko jaksaa vaan. Onneksi lähihorisontissa pilkahtelee jo pääsiäisloma ja ERITTÄIN odotettu reissu Moldovaan (!!!) ja Ukrainaan! Yritän änkää reissusuunnitelmaan vielä Romaniaa, mutta en ole kertonut tästä vielä matkaseuralle.

Tässä taas kuvapläjäys viime viikkojen käänteistä:

Juhlistettiin kiinalaista uutta vuotta ja alkavaa metallitiikerin vuotta Kiina-dineillä

Löytyi syömäpuikot ja deeku-sangriaakin

Merkkari liputti Puolasta poistumistaan

Xavier organisoi Intercultural Quizz -illan, jossa pohdittiin esimerkiksi sitä, minkä värinen on Googlen logon L-kirjain

Kävin viimein paikallisessa squatissa Rozbratissa keikoilla ja kaljoilla sakemannien kanssa. Lauantaina 20.3 ohjelmassa on mielenosoitus Rozbratin puolesta, sillä paikkaa aiotaan jälleen huutokaupata. Kauppojen syntyessä on luultavaa, että Rozbratin nykyinen toiminta loppuu. Ja sitähän myö ei suvaita! Rozbrat zostaje!

Pyrin laittamaan Rozbrat-kuvia enemmän viikonloppuna, kunhan olen laskeutunut barrikaadeilta.

Tiinan saapuminen Poznaniin tarkoitti sitä, että sain viimein sushiseuraa! Mumsi!

Saatiin jopa jotkut jälkkärisushipalat kaupan päälle.

Seuraavan päivän kaupunkikierroksen peruuntuessa oli hyvä lähteä joukolla aamukahville tapaamaan ihmisiä (Kuva Tiina T)

Maailman parhaimmassa kawiarnissa istuttiin fortuna grzanella, chiantilla, grzany miód pitnyllä tai vaikkapa mate palonalla noin miljardiin otteeseen niin päivin kuin illoin

Ikävä tulee sitä, kun pääsee iltapäiväluennolta ja lukee tekstiviestin "Oon nice kaviarnissa", ja istahtaa viiden minuutin päästä höyryävän kupposen ja...

..tän, eli tarta czekoladowan tai tostyn ääreen, punaisen sisustuksen hivellessä esteettistä silmää ja sulosointujen hyväillessä kuuloluita. Mmmm ja makuhermot ja lompakkokin tykkää. Leveetä elämää.

Kahvetkin siellä tarjoillaan näin piristävästi

Pakko tosin myöntää, että kun päivän aikana on tullut käytyä läpi niin Corner Pub, U Przyjaciół, Dragon, W Starym Kinie kuin Pod Minogąkin, saa kukkaron pohjalta pinota viimeisetkin groszyt esimerkiksi vielä yhtä Zywiec Porteria tai Zubrówka z sokiem jabłkowymia varten..

...voidakseen kärrätä itsensä kakskolmenelosella kotiin jälleen kerran, Głownyn eli juna-aseman nakkikioskin kautta tietenkin!

Kiistanalaisia asioita käsitellään Puolassa taas astetta kyseenalaisemmin ottein. Viime syksynä Plac Wolnoscilla törmäsi tämän tästä kaikenlaisiin sikiö- ja afrikanlapsi-plakaatteihin, jotka julistivat abortinvastaista sanomaa. Nykyään saman kampanjan vetonaulana toimii kukas muukaan kuin Adolf Hitler.

Karu selli

Ja yllä olevia maisemia bongattiin siis matkalla Lechin olutpanimolle, jossa käväisin viimeksi lokakuussa. Jostain syystä tämä kierros oli huomattavasti antoisampi.

Esimerkiksi tuommoisia herkkusia siellä valmistetaan

Joku saattoi ottaa inspiraatiota Lech-pullon väreistä ja muodosta (ja ilon irti panimon kaupasta)

Tässä havainnollistetaan sitä, mille suomen kaunis kieli kuulostaa ranskalaisen herrasmiehen korvaan

Ikeabussi vei koossa tuplaantuneen konkkaronkan megapitsoille...

...joita oli kolme ja kaikki katosivat ahnaisiin kitoihimme... (Tiinan kuva)

...jonka jälkeen osa meistä siirtyi katsomaan Krokea

...ja jatkoi siitä linturadioon makunautintojen maailmaan (Tikkaphoto)

Kokkailtiin "viisi kiloa jotain pataa", eli soijasuikaleita paprikaisessa soosissa riisin kera, keskustan asuntolassa Jowitassa järjestetyille kansainvälisille ruokakekkereille. Hapankorput tekivät myös kauppansa ja Suomesta rontatuille lonkeroille löytyi useampi innokas maistelija.

Siinä se porisee

Yllättäen päästiin myös juhlistamaan St. Patrick's Day'tä pienimuotoisen irkkukonsertin merkeissä, kuten allaoleva video osoittaa. Supersympaattinen orkesteri, jonka johtohahmon puolaa jopa minä ymmärsin, ja jonka kosketinsoittaja onnistui tahattomasti huvittamaan luultavasti koko yleisöä ja bändiä itseäänkin musiikin lumoihin heittäytymisellään ja valloittavalla lavakarismallaan...



Tässä vielä jälkkäriksi kipale, jonka parissa on kelvannut tunnelmoida esimerkiksi tänä päivänä vallinnutta kahtatoista plussapuolista celsius-astetta ja bunkkerini läpivalaissutta aurinkoa. Ja tästäkin löytyy sellainen selkärangan liitoksistaan irrottava kohta, alkaen kohdasta 2.14 ja räjähtäen kohdassa 2:25... Atlas Air, olet saanut haastajan!

Kevätuhri

Mihinkään liittymätön välimerkintä ennen Berliini-muistelon jatkumista..!

Naapurin uhkea lumimatami pari viikkoa sitten

Nyt, kevään keventämänä, uuma bikinikuntoisena.

Huhhuuh! Mutta pakko iloita, kun lumet vaan -swooosh- imeytyy jonnekin maan keskipisteen tienoille aina yön aikana. Maisemat ympärillä vehreytyvät juuri nyt siihen malliin, että takatalven pelko on törkeä. Mutta eihän tää oo Suomi, ehkä tää kestää!?

Pitääpi vielä lisätä pitkästä aikaa niin järjettömän hyvä kipale, että sormi etsiytyy jatkuvalla syötöllä nakkaamaan sen soimaan Winampista. Siis ei tuo Kevätuhri, vaan Massive Attackin Atlas Air. Etenkin kohdasta 5:23 kiipeämään lähtevä ja kohdassa 5:41 räjähtävä loppukaneetti sai heti ensikuulemalta selkärangan melkein irtoamaan kiinnikkeistään. Niin hyvä on lähes tulkoon koko vastikään julkaistu pitkäsoitto Heligoland. Ja nää tyypit kun on vielä Bristolista kotoisin, niin miten olis kesäkeikka Glastossa... pliis?

Linkkeinä vielä pari kappaletta; yksi, joka on kaikine jousineen niin KEVÄT kuin olla ja voi, yksi, joka kuulostaa tällä hetkellä täydellisyyksien multihuipentumalta ja yksi, joka, no en tiedä, on vaan jakamisen arvoinen! Ääh ja kerto kiellon päälle vielä yksi, jota oon luukutellut tässä jo pitemmän aikaa, mutta en vaan jostain syystä kyllästy. Se kai alkaa niin hyvällä energialla, ja siinä on yhdessä kohdassa tosi kivat stemmantapaiset. Vaikka Tom Meighanin ääni välillä v..äsyttääkin. Tääkin Glastoon, kiitos. Kaikki Glastoon.

Champagne for my real friends, real pain for my sham friends

Ensinnäkin, myöhästyneet, mutta iloiset ystävänpäivätoivotukset kaikille tovereilleni kautta maailman ja tietoverkon. Ootte parhaita!

Siks toisekseen, nyt se on sitten ohi, kolmiviikkoinen riemulomani ja kovasti kaivattu hermolevon hetkeni. Eka viikko meni aika lailla ihan vaan laiskottellessa jumittaen. Koukkuunnuin superpahasti joululoman aikana lataamaani True Blood -nimiseen tv-sarjaan, jota tuijotinkin sitten miniläppärini ruudulta suhteellisen lumoutuneena yöt ja päivät halki, aloittaen alusta kun katsottava loppui. Enkä ole muuten päässyt koukusta irti edelleenkään. Jos minulta kysytään, niin julkikomea Alexander Skarsgård/Eric Northman saa vierailla unissani solkkaamassa toista kotimaista vaikka joka yö tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tässä nyt kuitenkin niitä lomapuuhailuja visualisoidussa muodossa ja totutun kookkaana pläjäyksenä. Luvassa aina yhtä hämäriä keikkakuvia, runsaasti lunta, vuoristolaisarkkitehtuuria ja ruokabileitä!

Loman ensimmäistä viikkoa merkkasi muunmuassa kanadalaisen Japandroids-pumpun keikka Poznanin Eskulapissa.

Superenerginen setti, supersympaattinen bändi. Yleensä hillityt polskitkin yltyivät joukkotanhuamaan setin edetessä, rytmin tiukentuessa ja tunnetuimpien biisien jyrähtäessä käyntiin. Hauskaa oli, sekä bändillä että yleisöllä.

Tästä seuraavana päivänä järjestettiin erasmuskavereiden kanssa joukkoillallinen joulukuun malliin. Kaikki pistivät parhaansa pöytään ja herkkujen määrä ja laatu ylittikin kaikki odotukset...

Apukokkini Mert


Tapiokahelmistä, kookoksesta ja mangosta sukeutui erittäin myöhäisessä vaiheessa erittäin herkullinen jälki-jälkiruoka


Unkarin edustusto


Mumsi!


Herkkua on siinä monenlaista, moo nen lais ta


Mert oli erityisinnolla odottanut pitkään lupailemaani poronkäristystä muussilla, puolukkahillolla ja suolakurkulla höystettynä.


Katsokaa nyt, tästä lautasmallista soisi Välimäen Hansinkin olevan kateellinen.






Säpäleiksi pistetyn Petteri Punakuonon lisäksi myös wanha kunnon salmari löysi uusia ystäviä esimerkiksi Kiinan Kantonista.


Sankari sai kakkunsa ja myös allekirjoittaneelle laulaa luikautettiin muutama viikko takaperin edesmenneen 24-vuotispäivän johdosta. On se vanheminen aina yhtä mukavaa touhua..

Tästä seuraavana päivänä kävin Paulinan ja Xavierin kanssa Malta-järvellä luisteludiskossa. Värivalot vilkkuivat ja Ace of Base ja Justin Timberlake raikuivat, kun jengi luisteli ympyrää minikaukalossa. Välillä tuli kuulutus, ja sitten vaihtui kulun suunta. Kiehtovaa. Luistelun jälkeen painelin P:n ja X:n peesissä syömään edellisillan aterian jämiä (bretognelaisia pizzatäytteisiä lettuja höyryävän kuumana suoraan nenän eteen teen kera, aijaijai) ja opettelemaan shakinpeluun saloja.

Paulina ja Xavier

Mää ja Xavier

Seuraavaksi vuorossa oli pyräys etelän tuuliin ja tuiskuihin!

Varsovassa piipahdin vuorokauden verran, esimerkiksi asioimassa epäilyttävässä liikkeessä epäilyttävillä kulmilla, ja syömässä ylihinnoitellun hampurilaisaterian Hard Rock Cafessa eli harkkarissa. Paikka toi lämpöisiä muistoja mieleen muutaman vuoden takaisen junareissun aloittaneesta Dick4Dickin keikasta!

Tämän lisäksi tuli löydettyä maailman kotoisin baari jostain valtateiden ja metsien keskeltä, keskeltä ei yhtikäs mitään. Kyseessä oli pikkuinen hökkeli, jonka "eteisessä" tummat miehet ja vaaleat naiset pistivät lanteilla koreasti reggaeton-musiikin rytmiin. Suureksi onneksi löydettiin tiemme välikäytävää pitkin baarin tilavampaan, telttakankaista ja persialaismatoista väsättyyn osioon, jossa muutama tunti humahti siivillä halpojen ja ilmaisten mallasjuomien parissa, joulukuusen ja takkatulen loimussa. Ei kuvamateriaalia :(

Varsovasta saavuttiin junalla tuonne Sucha Beskidzan tuppukylään, juna maksoi n. 25 zlotyä eli kuutisen euroa! Sucha Beskidzasta minibussi Zawojan perukoille verotti lompuukia puolestaan noin puolisen euron verran.


Yövyttiin samassa vuoristolukaalissa neljän lapsiperheen kanssa. Jep. Hintaa yölle tuli laskujeni mukaan vähän vajaa seitsemän euroa, eli talous ei tähän majoitusratkaisuun tosiaankaan kaatunut.


Oli ehkä elämäni musanörteimpiä hetkiä, kun astuin ensimmäista kertaa huoneeseemme, huomasin seinällä olevan palapelitaulun ja totesin, että jestas sentään, sehän on Country House -linna!


Semmoinen huone se

Näkymät parvekkeelta


Sukset jalkaan ja sormet ristiin.

Laskettelu-urani alkoi oikealla näkyvän tönön ja keskellä olevan ruskean boksin välissä olevasta alaspäin lievästi viettävästä maastosta. Tästä hyväksytysti suoriuduttuani uskalsin kivuta vasemmalla näkyvän harjanteen laelle kokeilemaan erilaisia alastulotekniikoita.

Alastulotekniikoiden iskostuttua tajuntaan oli aika siirtyä harjoittelu/lastenmäkeen. En kaatunut kertaakaan.

Pikaisen menestyksen sokaisemana siirryin suoraan paikan hasardeimpaan rinteeseen. Matkalla maineeseen ja mammonaan putosin esimerkiksi hiihtohissistä, ja komean lasketteluopettajan piti tulla nostamaan minut ylös hangesta. No, sattuuhan näitä.

Viimein kukkulan laelle päästyäni suorastaa uhkuin positiivista luottamusta edellisen puolen tunnin aikana keräämiäni vakuuttavia laskettelutaitoja kohtaan. Noin minuutti tämän kuvan ottamisen jälkeen syöksyin 200km/h alas jääpintaista rinnettä, seivaten tilanteen hienosti heittäytymällä naama edellä ja sukset ristissä rinteen pintaan kiinni. Sama toistui pari, kolme kertaa joka kerta uusin vaikeuksin, kunnes päädyin viimein lähtöpisteeseen nielemään järkäleen kokoista ylpeyttäni ja miettimään, mitä voisin tehdä toisin.

Seuraavana päivänä otin tunnin yksityisopetusta karskin ahavoituneelta ja englantia heikosti taitavalta Peteriltä, ja johan alkoi suksi luistamaan hallitummin.. päivässä sohvaperunasta slalomprinsessaksi ja off-piste-taituriksi, kyllä kelpas ilotella pitkin poikin rinteitä ja hiihtokeskuksen takamaita. Ja se kuuma olut lepohetken lomassa... hyvät ihmiset, jos ette ikinä ole kokeilleet KUUMAA OLUTTA, niin olette menettäneet jotain todella olennaista tässä elämässä. Otetaan yksi olut, mehua tai mausteseosta, lämmitetään ja a vot. Näitä on tullut maisteltua jo Poznanissakin muutamaan otteeseen lempparikapakan kätköissä.

Yhtenä päivänä kävin myös yksityisellä umpihankivaelluksella.




Meinasin upota yllättävään tunturipuroon tai mikä ikinä se nyt olikaan. Solisi ja kuohui.


Tutustuin myös lähimaaston arkkitehtuuriin. Nuo jeesusmaria-boksit on jännittäviä, niitä löytyy Puolasta sieltä täältä, mitä satunnaisimmista paikoista.


Minttuinen väriläiskä vaaleanharmahtavassa maastossa!


Rappioromantiikkaa mitä upeimmissa puitteissa!


Autiotaloko se siinä?


Upeita väritysratkaisuja ja rosoisia pintoja!


Lisää matalia, myllättyjä majoja!


Pitkä kolmionmallinen asumusratkaisu, erikoislaatuinen sellainen!

Kahdeksantuntisella paluumatkalla Krakovasta Poznaniin oli KYLMÄ! Siis todella, todella hyinen junailmasto. Onneksi ei maksanut kuin seitsemisen euroa, taas. Niin ja viereisen penkin teinit soittivat kännykästään tauotta Lambadaa viimeisen tunnin ajan... olihan perjantai-ilta.

Kiva reissu, joskin Zawoja paikkana oli todella hiljainen ja hankalanmallinen, yhden megapitkän tien varrelle virittäytynyt monipolvinen kyläkompleksi. Menoa ja meininkiä rinteen ulkopuolelta oli turha hakea, ja kaikki toiminta oli 100% päiväpainotteista. Taisin olla koko kylän ainoa turisti, sen verta hämmentyneesti ihmiset suhtautuivat siihen, että joku puhuu jotain muuta kuin puolaa (tosin nyt täytyy itsekehaista, että kävin yhden kokonaisen keskustelun puolaksi kaupan kassan kanssa, jee jee!). Toisaalta pienuus ja kielellinen eksoottisuuteni toimi myös Zawojan eduksi, sillä ihmiset olivat ihanan leppoisia ja avuliaita, ja muistivat minut niin kaupassa, ravintolassa kuin suksivuokraamossakin heti ensivierailun jälkeen.

Pieni pettymys Zawojassa oli se, ettei liikkumismahdollisuuksia ollut muita kuin laskettelu jossakin kylän varrelle ripotelluista, useista laskettelukeskuksista. Murtsikkahiihtoa varten ei ollut latuja eikä välineitä, luistelemaankaan tuolla ei päässyt. Itse kun en kuitenkaan NIIN paljoa siitä laskettelusta/syöksylaskusta innostunut, eli ajan käyminen pitkäksi oli uhkana. Matkaseuran kanssa meinasi myös mennä sukset ristiin (heh heh heh heh) pahemman kerran yhteisymmärryksen ja -hengen puutteesta johtuen. Mutta, päällisin puolin matka oli kuitenkin kiva ja oli mukava päästä pienelle breikille Poznanin arjesta...

Eilen vuorossa oli spontaani päivällinen Guillermon hovissa!

Tarjolla tietysti tortilla de patatas x 2, reseptin saat kysymällä!


Iso-G


Sevcan, jota hyvästeltiin. Tämän naisen pitäisi löytää äkkiä jostain sulho itselleen, että pääsisin tanssimaan häitänsä turkkilaiseen malliin.


Xavier, le chef patissier

Otettuamme sivistyneesti pari lasia viiniä heti kolmen aikaan iltapäivästä, siirryttiin aterian jälkeen vielä parille lisäsivistyneelle keskustan laitamilla sijaitsevan vanhan linnakkeen/pommisuojan perustuksiin perustettuun juottolaan, jossa kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Uskomatonta, sillä tähän mennessä ollaan jämähdetty aika pahasti pariin suosikkipaikkaamme eikä oikeastaan ikinä käydä missään muualla. Sääli, koska jos tässä kaupungissa jotain piisaa, niin erilaisia kuppiloita, kahviloita ja ravintoloita! Päätettiinkin yhdessä, että keväästä pitää tuleman huomattavasti aktiivisempi ja vaihtelurikkaampi kausi, kaikin puolin.

Nyt edessä pari päivää koulua ja runsaasti uusia kursseja, sitten Elina tulee tänne ja karautetaan kolmestaan Marikan kanssa Berliiniin!! En malta odottaa, en mitenkään.

Loppukevennykseksi kokkaustuokio kiinalaiseen tapaan; Wenjingin pannussa valmistuu öljyssä pienistä lastuista valtaviksi ympyröiksi paisuvat snäksit. Taustalla voit kuulla kollektiivisia riemunkiljahduksia purtavien räjähtäessä todelliseen kokoonsa...