Once more with feeling: Ukraina. Krimi. Transnistria. Moldova.

Huhui, meinasi jäädä kokonaan päivittämättä viimeiset Once more with feeling -kuvat. Seuraavassa siis vielä pari julkaisematonta filmiotosta Itä-Euroopan kummallisimmista kolkista - esimerkiksi siltä hetkeltä kun digikameran akku sanoi itsensä irti Moldovan pääkaupunkia pitkin hiippaillessa.

Puolipilvinen Lviv

Auringonpaisteessa kylpevä Kiova

Lämpöisä Sevastopol

Odessa ja Potemkinin portaat

Odessa

Tiraspol-turisteilu

Chisinau ja keskusaukio

Chisinau; moldovalaista alkoholipolitiikkaa

Chisinau, nimikkohotelli ja patsas

****

Viime vuoden reissut on siis viimein saatu täällä blogin puolella pakettiin. Tuntuu melkein siltä, että pitäisi kirjoittaa joku loppukaneetti. Mutta miksi pitäisi; väliaikaisesta hiljentymisestä huolimatta blogi jatkuu niin kauan kuin reissut vain jatkuvat. Seuraava häämöttää jo kuukauden päässä!

Palasin Suomi-neidon helmoihin tosiaan jo kesällä, ja nykyään arki vierii eteenpäin alapuolen kuvista löytyvissä maisemissa. Paljon on muuttunut, ja toisaalta mikäs täällä on jatkaessa. Opinnot kirivät huomaamatta kohti loppusuoraansa ja onneksi täällä on vielä kourallinen ystäviä jäljellä ajan jakamiseen ja jaksamiseen. Seuraavaa suurta seikkailua odotellessa, siis.

Let me hear your balalaikas ringing out

Apua. Mun piti tehdä tosi hieno ja kattava kuvapäivitys Rozbratin taistosta ja paikasta yleensä, mutta totta kai netti alkoi pätkimään taas näin loppukuuta kohti ja kuvien lataaminen ei enää onnistu, videoista puhumattakaan! Pitäisi varmaan oikeasti perustaa Flickeriin tili, noita kuvia kun alkaa kertymään tänne blogiinkin ihan ylitarjonnaksi asti ja lisää on tulossa.

Tärkeintä on kai mainita, että Rozbrat zostaje, eli Rozbrat pysyy - viime viikolla käydyssä huutokaupassa ostajaa kiinteistöille ei löytynyt alennetusta hinnasta huolimatta. Tätä ehdittiin käydä juhlistamassa paikan päällä asti viime lauantaina, ja melkoista sukseehulinaa ilmassa kieltämättä leijui. Kirjoitan asiasta varmaan toiseen osoitteeseen, linkkailen tekstin tänne myöhemmin jos siltä tuntuu.



Asiasta antiikkiruukkuun, eli huomenna koittaa jälleen se päivä, kun raiteet kipinöi ja rinkka ratkeilee ylimääräisestä painosta (toivottavasti ei)! Junien penkit kuluvat ensi alkuun kahdeksaisen tuntia Krakovaan kulkien, ja heti perään seitsemisen tuntia Lviviin siirtyen. Sitten, kuuden aikaan torstaiaamuna lähtee - niin käsistä, kukkaroista kuin kalentereistakin tarkkaan rajattujen päivien merkeissä... Suunnitelmat lupailevat jo etukäteen aivan julkimieletöntä reissua, etenkin siinä tapauksessa, että säät suosii ja hermot kestää yöjunaa toisensa perään. Nyt jo täytyy mehustella, että yksi pikkunassikasta asti elätelty, erittäin kyseenalainen unelmani toteutuu varmuudella ensi lauantaina - vihjeenä voin sanoa, että viikonlopun jälkeen saatan hehkua pimeässä.

:)

Kevätuhri

Mihinkään liittymätön välimerkintä ennen Berliini-muistelon jatkumista..!

Naapurin uhkea lumimatami pari viikkoa sitten

Nyt, kevään keventämänä, uuma bikinikuntoisena.

Huhhuuh! Mutta pakko iloita, kun lumet vaan -swooosh- imeytyy jonnekin maan keskipisteen tienoille aina yön aikana. Maisemat ympärillä vehreytyvät juuri nyt siihen malliin, että takatalven pelko on törkeä. Mutta eihän tää oo Suomi, ehkä tää kestää!?

Pitääpi vielä lisätä pitkästä aikaa niin järjettömän hyvä kipale, että sormi etsiytyy jatkuvalla syötöllä nakkaamaan sen soimaan Winampista. Siis ei tuo Kevätuhri, vaan Massive Attackin Atlas Air. Etenkin kohdasta 5:23 kiipeämään lähtevä ja kohdassa 5:41 räjähtävä loppukaneetti sai heti ensikuulemalta selkärangan melkein irtoamaan kiinnikkeistään. Niin hyvä on lähes tulkoon koko vastikään julkaistu pitkäsoitto Heligoland. Ja nää tyypit kun on vielä Bristolista kotoisin, niin miten olis kesäkeikka Glastossa... pliis?

Linkkeinä vielä pari kappaletta; yksi, joka on kaikine jousineen niin KEVÄT kuin olla ja voi, yksi, joka kuulostaa tällä hetkellä täydellisyyksien multihuipentumalta ja yksi, joka, no en tiedä, on vaan jakamisen arvoinen! Ääh ja kerto kiellon päälle vielä yksi, jota oon luukutellut tässä jo pitemmän aikaa, mutta en vaan jostain syystä kyllästy. Se kai alkaa niin hyvällä energialla, ja siinä on yhdessä kohdassa tosi kivat stemmantapaiset. Vaikka Tom Meighanin ääni välillä v..äsyttääkin. Tääkin Glastoon, kiitos. Kaikki Glastoon.

It's always better on holiday

...so much better on holiday, that's why we only study work when we need the money. - Franz Ferdinand

Ei sen ihmeempiä kuulumisia kuin, että syyslukukausi loppui omalta osaltani vihdoin, ja tadaa, olen siis oletettavasti siirtynyt lomalaitumille. Laitumet, tai siis ladut, ovat tosin niin p---eleen lumiset, että askel on hippasen raskas etenkin perin kehnosti auratulla kotikadullani...

Torunin reissun jälkeen sairastin ei-niin-yllättävästi ihan kunnon nuhakuumeen ja viivähdin tovin sängynpohjalla Gripex-lääkkeiden ja kuumemittatikun kera ennen viimeiseen tentti- ja esseerysäykseen siirtymistä. Oma filosofiani sairastelujen suhteen on se, että niin kauan kuin tikku näyttää kolmekasia tai enempää, niin mitään hyödyllistä en tee. Pakkolepo taisi kerrankin jopa kannattaa! Ainakin puolan kielen kokeesta tipahti vitonen, kuten myös runokurssista. Heh heh, mahdolliset väärinkäsitykset korjatakseni mainitsen myös saman tien, että kyseessä oli koko mittavan akateemisen urani kolmas ja neljäs viitoinen.. Ensimmäinen tippui kesällä -07 ja toinen talvella -09, eli sesonki -10 on alkanut siis erinomaisen lupaavasti. Tai sitten erasmuksille ollaan vaan tavallista helläkätisempiä, kun punakynä viuhuu.

Viimeinen kouluviikko viettyi muutenkin kivoissa kylttyyrimerkeissä, kun katsastettiin viimeisellä puolantunnilla sekä Krzysztof Zanussin ensiteos The Structure of Crystals (1969) että Juliusz Machulskin Vinci (2004). Ensimmäinen noista oli mustavalkoinen, jopa kaurismäkeläisen hidastempoinen taidepläjäys, joka johti tauolla suureen keskusteluun siitä, kuka tahtoo elämässään mitäkin: suuria kokemuksia ja maailmanlaajuisia seikkailuja, vai varmuutta ja vakautta, luonnon hiljaisuutta ja kodin lämpöä. Taiderötöskomedia Vinci puolestaan piti otteessaan alusta loppuun, jännitytti, nauratutti ja ennen kaikkea viihdytti!

No mutta tähän lomahetkeen palaten. Mietin tooodella pitkään, että lähdenkö reissuun jonnekin Puolaa pitemmälle, ja jos, niin minne. Pyörittelin miljoonia eri mahdollisuuksia päässäni tähän iltapäivään asti, kunnes katsoin viimeisenkin mieltä houkutelleen mahdollisuuden suljetuksi. Sää näyttää kaikkialla Euroopassa inhan viileältä, ja rahat tekee mieli säästää paremmilla säillä tapahtuvaan, suunnitellumpaan ja motivoituneempaan reissailuun. Ja helmikuun toisella puoliskolla pääsen sentään rakkaaseen naapurimaahan visiitille, kun ystävä lentää Turusta Gdanskiin (4,99e [veroineen lisämaksuineen n. 25e], Wizzair), junailee tänne Poznaniin (10e) ja porhalletaan yksissä tuumin ah-niin-ihanaan Berliiniin (n. 20e) viikonlopun viettoon. Tätä en malta odottaa. Ihana päästä viimein näyttämään jollekin Poznanin parhaat paikat, ja ihanaa päästä ihanassa seurassa ihanaan Berliiniin.

Enkä minä lomareissuttakaan jää, sillä toinen ystävä soitteli juuri ja varmisti joulukuusta asti pyörittelemämme suunnitelmat. Helmikuun alkupuolella suuntaamme siis Varsovan kautta noin viikoksi kohti iiihan eteläisen Puolan Tatra-vuoristoa, Zakopanen lähelle. Puhelimessa en saanut mitään selvää paikkakunnan nimestä, mutta eiköhän tuo ajan kanssa selviä.. Majoitus järjestyi pilkkahintaan (n. 35e viisi yötä) ja paikan päällä olisi kaiketi tarkoitus harrastaa talviurheilulajeja (iik) ja after ski:tä... kerta se on ensimmäinenkin, meikäläistä ei meinaan minkäänlaisten sivakoiden päällä olla nähty vuosiin, laskettelusuksien päällä ei ikinä, eikä myöskään lumilaudan. Urheiluhullujen ysärivuosieni jälkeen hiihtolomat eivät ylipäätänsä ole olleet minun tapauksessani kovinkaan hiihtopitoisia. On siis erittäin mahdollista, että kevätlukukausi pyörähtää käyntiin kaikki raajat paketissa... Toivokaatten onnea :D

Ai niin ja tärkein meinasi unohtua, eli maksoin Glastonbury-liput kokonaan ja ostin lennot Bristoliin (n.50e) kesäkuun 20.pv. Jessus, tätä en kyllä tuu tajuamaan varmaan vielä paikan päälläkään.

PS. Koska tämä blogi toimii myös vaihtoraportin korvaajana, niin kerrottakoon vielä, että vaihdon pidentäminen onnistui loppujen lopuksi tosi, tosi helposti. Lähetin asiasta sähköpostia sekä omaan että vaihtoyliopistoon, ja kun asia oli kummankin puolelta varmistettu ok:ksi (eli kun uhittelin kotiyliopistoa ehkä neljännen kerran), niin tein uuden kurssisunnitelman eli learning agreementin, kävin hyväksyttämässä sen vaihtolaitoksella, ja he lähettivät sen hyväksyttäväksi kotilaitokselle. Siinä koko homma.

PPS. Koska joulu ei täällä lopu ikinä, tässä vielä loppuun kipale jota hoilattiin viimeisillä puolan tunneilla sen kymmenisen kertaa / päivä. Pada Śnieg eli lunta sattaa. Ja tuleehan sitä, taivaan täydeltä.

Drink a toast to never

Heleijaa ja loisteliasta uutta vuotta 2010! Suurjännitys siitä, mitä muutamalle Poznanin vuoteen 1999 jämähtäneelle bussille tapahtuisi vuoden vaihtuessa päättyi tänään, kun tulin koulusta viiskytykkösellä ja taululle lämähti lukemat 6.1.2000. Elikkä hyvää uutta vuosituhatta vakireittini bussiliikenteelle.

Railakasta menoa Keski-Suomessa

Loma ympäri Suomea oli ihana, ehkä vähän liiankin ihana, koska paluu Puolaan ei juurikaan kiinnostanut tai innostanut. No, reiluuden nimissä täytyy sanoa, että post-joulu fiilis on vuodesta toiseen sama paikasta ja tilanteesta riippumatta. Maanantaina keräsin reippahasti ylikiloiset kimpsuni ja kampsuni kasaan ja siirryin Helsinki-Vantaalle johtavaan bussiin. Matkaseuralaiseni oli Jesse-poika, jonka mielestä Puola on viina-tupakka-kalja-huume -maa, mutta toisaalta hänen mielestään Helsinkikään ei ollut osa Suomea, vaan "Toista Suomea", tai Venäjää. Lentokentällä odottavan aika vierähti siivillä saattelemaan tulleen ystäväni Elinan seurassa. Varsovaan päädyin kuin teleportin kautta, kuten myös Poznaniin, kuten myös kotiin, jota en meinannut lumipeitteessään edes tunnistaa. Pää kyseli, että mikä maa ja mikä valuutta, eikä mieli osannut vastata.

Mittaritkin posahteli pohjosen kylymyyvessä

Yhden välissä vietetyn rokulipäivän perään olen kuitenkin palannut nyt ruotuun. Hävetti mennä puolantunnille kartettuani kurssikirjoja kokonaisen kuukauden kuin ruttoa konsanaan. Onneksi en ollut asian kanssa yksin, vaan muut olivat enemmän tai vähemmän yhtä ruosteessa. Onneksi meillä oli myös jälleen ihan hävyttömän hauskaa yhdessä. Suurin osa tunneista kului kertauspolttopallon jälkeen opettajan riemukkaaseen monologiin siitä, miksi Poznanissa pitäisi olla enemmän kerjäläisiä (siksi että porvariston hallitseman ns. täydellisen Poznanin tulisikin sisältää jotain ns. vähemmän täydellistä, jopa häiritsevää). Tämän jälkeen vietimme lopputunnin kuunnellen mieskuoron esittämiä kauneimpia joululauluja koulun vieressä sijaitsevassa kirkossa. Viikonloppuna lähdetään kai käymään porukalla Torunissa, missä onkin pitänyt käydä jo pitkän aikaa. Hulvattomia aikoja tiedossa!

Anteeks nämä täysin pointittomat kuvat.
Mutta voisko äiti lähettää mulle pikalentopostitse ruokaa joka päivä?
T: Nuudelikuuri on täällä taas

Reissuista puheen ollen, parin viikon päästä mulle koittaa melkein kuukauden loma. Siis tällä kertaa, uskomatonta kyllä, ihan oikea loma. Sellainen, jonka aikana ei tarvitse miettiä mitään kouluun liittyvää, toisin kuin tuossa jouluna, jolloin mietin kyllä paljonkin, mutten tehnyt mitään. Tätä tulevaa loma-aikaa en voi mitenkään viettää kahlittuna Poznaniin. Parin kuukauden tauon jälkeen reissuhammasta kolottaa niin maan vietävästi, että paljoa muuta ei mielessä liikehdikään. Varat matkusteluun vaan puuttuvat, tietty. Lähetin aikoja sitten yliopistolle uuden apurahahakemuksen pidennettyäni vaihtoa koko vuoden mittaiseksi. Mitään ei ole tämän jälkeen kuulunut, ei ainakaan täytettä tilille uutena vuotena, kuten optimistisesti uskalsin odottaa. Sähköposteihinkaan ei suvaita vastata, taaskaan. Eli pakko varmaan tarttua luuriin mitä pikimmiten ja selvittää tilanne, että osaan sitten varautua pitkään talvilomaani joko innolla tai ahdingolla..

Kyllä, tuolla kermakasan alla on lettu.
Kyllä, kevään jumpat alkavat 4.1.

Keikkapuolellakin on ollut hiirenhiljaista sitten Kings Of Conveniencen. Pelastusrengasta aallonpohjalle tarjoaa huhtikuussa Varsovaan saapuva Peter Doherty. The Libertinesistä, Babyshamblesista ja omista soolohommistaan tuttu mies tulee olemaan minulle ilmielävänä vähintäänkin legendaarinen kokemus, olettaen, että herra suvaitsee saapua paikalle! Vähän samaa sarjaa oli 2007 Provinssirockiin buukattu Amy Winehouse, jonka saappaissa lavalle asteli lopulta Sturm und Drang. Eh, mikä paikkaus. Peten keikkaa odotan kuitenkin kuin kuuta nousevaa. Miehen viime vuonna julkaistu soololevy Grace/Wastelands täytti odotukseni sataprosenttisesti.. ja odotuksethan olivat melko korkeat, sillä levyn kitaroinneista vastasi suurelta osin Blurin Graham Coxon, itsekin päihdeongelmien kanssa vuositolkulla kamppaillut sooloartisti.

Ja Peten keikoilla voi tapahtua mitä vain. Kuutisen vuotta sitten olin internetin kautta lähes päivittäin yhteydessä erääseen Pariisilaistyttöön, jota kadehdin muun muassa The Strokesien ja The White Stripesien näkemisestä. Vihreäksi kuitenkin muutuin vasta, kun hän meni katsomaan Peterin soolokeikkaa, ja pääsi lavalle laulamaan herran itsensä kanssa kanssa duettona The Velvet Undergroundin After Hoursin. Tarua vai totta, itse haluan yhä uskoa jälkimmäiseen. Siitä todisteena osaan edelleen ulkoa kyseisen biisin sanat, jotka opettelin 18-vuotiaana sellaisen tilanteen varalta, että itsekin näkisin Peter Dohertyn livenä!

Kotipihasta

Tästä päästäänkin vielä sujuvasti loppukaneettiin eli toiveisiin tälle vuodelle... kaikessa yksinkertaisuudessaan toivon vain lisää unelmien toteutumisia ja onnistumisia suunnitelmissa. Vuosi 2009 oli niin älytön kokonaisuus kaikkine matkoineen, keikkoineen ja toteutuneine haaveineen, että sitä on erittäin hankala lyödä laudalta. Mutta totta helvetissä lähdetään yrittämään. And miles to go before I sleep, and miles to go before I sleep.

Come on, come on, come on, get through it!

Jee, viikon päästä Suomeen! Tuntuu, että olen hehkuttanut tätä jo vähän liikaakin? Toivottavasti kukaan ei vedä sellaisia johtopäätöksiä, että olisin jotenkin tosi koti-ikäväinen ja kyllästynyt Puolaan. Siitä ei ole kyse, ei niin mitenkään, oikeastihan olen kotiutunut tänne tässä vaiheessa jo hyvin ja paremminkin. Ja odotan ensi kevättä valtavalla mielenkiinnolla. Mikään avautumisblogi tämä ei ole missään vaiheessa ollut, eikä tästä sellaista tule, mutta sen sanon, että nyt kaivataan sitä paljon puhuttua etäisyyttä asioihin, että voi sitten tammikuussa palata Puolaan uudelleen järjestellyin aivolokeroin varusteltuna. Toki mahdollisuus garderoobin täydentämiseen, se ravintopuoli, se kielikysymys ja parit Suomen päähän sovitut reissut ja treffitkin asiaan vaikuttaa, eli hölmö olisin jos en hieman hihkuisi.

Vähän on alkanut ns. reissujännitys (kyllä, jopa kotimaata kohti) polttelemaan, johan tässä on nelisen kuukautta eri maisemissa ravattu ja Poznanissa jumitettu. Pari päivää sitten tosiaan pysähdyin miettimään, että mitäköhän mulle oikein tapahtui viimeisen Berliininreissun jälkeen? Yksi tarkoitus Puolassa ollessa oli nähdä ja matkustella niin paljon kuin mahdollista, mutta lokakuun jälkeen en ole poistunut kaupungistani kuin yhdeksi viikonlopuksi sinne Opalenican kyläpahaiseen. Siitäkin on aikaa jo vaikka millä mitalla. Unohdin muuten kokonaan laittaa sieltä valokuvia jälkeenpäin, eli:

Hautuumaa; Pyhäinpäivä oli lähestymässä

Lauantaimarkkinat

Makaroonilaatikkohan se siinä jos silmiä siristää

Hiano mosaiikkitalo. Pullonsirpaleista koottu siis nuo seinät kaikki. Kuulemma joku hääperinne on särkeä värikkäitä pulloja pitkin hääpaikan pihamaata - auts! Mutta niinhän ne sanoo, että sirpaleet tuottavat onnea.

Lähikuvaa vielä, äiti ainakin arvostaa!

Muuten joulukuu on sujunut joutuisasti, totuttuun tapaan. Nyt vietän melkeinpä kokonaan vapaata viikkoa kun puolan tunnit peruuntuivat tämän viikon osalta. Osa koulututuista on kadonnut jo maailmalle jäädäkseen. Ainakin usea Irkutskilaisystävä on tullut heipatettua parin viime viikon sisällä, viimeksi eilen. Haikeaa, mutta ainakin tietää, että on joku vastassa sitten kun toteutan elämäni haaveen ja lähden junailemaan halki Siperian. Eikä tilanne ole oikeastaan kovin surullinen, sillä parhaat tuttavuudet ovat onneksi jäämässä tänne koko vuodeksi kuten minäkin. Näiden jäljellä olevien kielikurssilaisten kanssa pidetäänkin vielä tänä viikonloppuna pikkujouluruokabileet, joihin jokainen tekee jotain oman kulttuurinsa apetta. Itselläni ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tarjottavaa kemuihin keksisin. Inhoan tämän talon keittiötä ja raaka-ainesvalikoima on Puolassa usean ruokalajiehdokkaan osalta valitettavan puutteellinen. Ideoita otetaan vastaan!

6.12, Suomen juhliessa itsenäisyyttään, Puolassa vietettiin Mikolajta. Juhlan perimmäinen tarkoitus jäi meikäläiseltä hieman hämärän varjoon, mutta ainakin sillon annettiin lahjoja!

Kakku-kämppikseltä, joka sydänsuruistaan huolimatta edelleen passuuttaa allekirjoittanutta viikosta toiseen, sain suklaata niin karamellien kuin joulupukin muodossa. Ja taustalla lymyilee mikäs muu kuin kirjekuorellinen öylättiä toisen kämppiksen vanhemmilta. Joo, öylättiä. Kakku-kämppiksen kanssa kommunikointi on nykyään jo lähestulkoon luontevaa, muuten. Siinä missä kollektiivisen heikohko saksamme tai heiveröisissä, mutta voimistuvissa kantimissa killuva puolan ymmärtämiseni pettää, otetaan peliin Google Kääntäjä ja a vot, yhteisymmärrys on hidas mutta taattu :D

Google-kääntäjästä puheenollen..

For those who try to read my blog by running it through Google Translator, and I know for a fact that there are some people who do this, please stop now. It's not worth it - unless you're up for laughs and confusion. What I'm saying in this entry is that even though I love it here in Poland, I'm eagerly looking forward to going home to Finland for Christmas (because of the family, food, friends, language, and the much needed distance). Then I wondered why I haven't been travelling at all during the last couple of months, posted some pictures from my trip to the village of Opalenica a long while ago, and concluded by presenting my Mikolaj presents :)

Normipäivä

BRR! Täällä alkaa olla aika turkasen kylymä jopa minun arktisiin ilmoihin tottuneelle hipiälleni. Viikonloppuna saamastani talvitakista ja muista viluilman tamineista olen edelleen enemmän kuin iloinen. Näinköhän on enää yhtään nahkatakkipäivää edessä tänä syksynä, olen niin mukavuudenhaluinen nykyään.

Tänään oli superkuulas, kirkas syyspäivä. Aamulla heräsin siihen, että aurinko värjäsi huoneeni seiniä keltaisella ja punertavalla kullalla. Ensimmäinen edes jollain tapaa helpohko tiistaiherääminen siis.. Koulupäivä meni mukavasti - olin kerrankin ajoissa aamuluennolla, jolla käsiteltiin mielestäni suhteellisen arveluttavaa avantgardistista runoutta. Tämän jälkeen tartuin itseäni viimein kaksin käsin niskasta kiinni ja sain luettua huomiseen puolan kokeeseen, pari edellistä päiväähän kuluivat halloweenin jäljiltä vauhdikkaasti sängynpohjalla tietokoneen kanssa laiskotellen. Aktiivitiistain kruunasi kommunismikurssin kävelyretki keskustaan katselemaan kaikenlaisia kommunismiin liittyviä mestoja ja muistomerkkejä. Kävimme esimerkiksi vanhalla ja valtavalla synagogalla, joka vallattiin vuonna 1939 ja muutettiin natsien toimesta kylpyläksi tahi uimahalliksi. Uimahalli se on edelleenkin - kuulemma yksi Poznanin huonoimpia tosin. Pari muutakin yltiömielenkiintoista kohdetta noi kurssin puolalaiset oppilaat olivat onnistuneet valitsemaan, tosin tajusin kaivaa reitin aikana kameran esiin vain kerran:

Korvikkeita siinä mainostetaan

Mahtoiko johtua kävelyretken aiheuttamista ahaa-elämyksistä, aurinkoisesta säästä, parista kotosalla eristyksissä vietetystä päivästä vai mistä, mutta kotimatkalla katselin maisemia ihan uusin silmin. On tää vaan kiva kaupunki.

Sain muuten sen Spotifyn toimimaan tänään ilman luottokortteja tai kuukausilahjoituksia; Marika antoi vinkkiä ja riitti kun pistin ystäväni Elinan loggaamaan tunnuksillani Spotifyhyn kotimaan kamaralla. Musiikki virtaa nyt ilmatteeksi taas neljätoista päivää, kunnes joku luottohenkilö Suomessa saa tehdä saman tempun uudestaan. Mahtavaa!

Niin joo. Vaikka täällä on tullut vietettyä vasta reilu kuukausi, niin tulevaisuuden tuulet puhaltavat jo ja yritän parhaani mukaan ryhtyä hommiin, että olisi tekemistä senkin jälkeen kun täältä palaa takaisin. Tämä koulutuspoliittisiin asioihini liittyvä haave vaatii vähän (tai vähän enemmänkin) sekä rahallista, hermollista ja ajallista panostusta, mutta toivottavasti tärppää ensi yrittämällä!

Sunshine in the morning, heading for the open road

Poznanissa menee mainiosti, mutta odotan torstaita ja Berliiniä jo vaikka kuinka paljon! Kings of Conveniencen uusi levy kun on silkkaa täydellisyyttä, kämppis iski juuri keikkaliput sisältävän kirjekuoren käteen ja ystäväni Henrika lentää keikka- ja viikonloppuseurakseni Belgiasta saakka. I-ha-naa päästä puhumaan suomea. Kaiken tämän lisäksi maailmani räjähteli eilen ja tänään, sillä Glastonburyyn 2010 osallistumiseni on käytännössä katsoen varmaa! Varasin eilen sadalla punnalla kaksi lippua tuolle kaikkien musiikkifestivaalien äidille ja isälle, universumin keskipisteelle, pyhälle maljalle, suurimmalle ja kauneimmalle, maailmankaikkeuden alkusoitolle ja loppukaneetille. Kyseessä on vieläpä kyseisen festarin nelikymppiset, joten esiintyjälista tulee luultavasti olemaan jotain ihan älytöntä. Varmistusmaili tipahti postiluukkuun tänään aamukahdeksalta 17 tunnin odottamisen jälkeen enkä edelleenkään tajua koko asiaa.

No pakko nyt on taas rehennellä rehhehhehe

Muissa uutisissa: se kyti pinnan alla muutaman päivän, eivätkä c-buranatkaan sitä onnistuneet estämään: SYYSFLUNSSA! Huonoin aika moiselle ikinä; kurssit alkaa tänään, ja torstaina reissumonoset pitäisi taas iskeä jalkaan ja lähteä sinne Saksaan. Ostin Tescosta puolalaisia troppeja joiden pitäisi parantaa olo päivässä. Mitäpä en kokeilisi? Tescossa myydään myös orkideoja 19,99 zlotylla (n. 5e), harkinnassa on viherkasvi huonetta piristämään. Muutenkin täällä näyttää päivä päivältä paremmalta, etenkin kun äskettäin käväistiin Ikeassa sekä syömässä että poistamassa sievoinen määrä tyynyjä, peittoja, kynttilöitä, kuppeja ja koreja huoneeni täytteeksi. Harmi tosin, että huoneessa on niin järjettömän ruman väriset verhot (mummohtavan kellertävä kerma) ja matto (kulahtaneen harmahtavan rusehtava lihaköntinpunainen). Jos vuoden aikana alkaa ahdistamaan, onneksi Iksu ei ole kaukana. Vuokranantajakin kävi, sopimus on voimassa 30.6.2010 asti, lämpöpatteri toimii ja kohta myös ovi.

Auringonlasku... Ikea... Onni...

Iksun lisäksi teimme ryhmäreissun Lechin panimolle. Samassa mestassa valmistuvat melkeinpä kaikki suosikkiolueni: Zubr, Tyskie, Debove Mocne (ystävien kesken Depeche Mode), Redd's ja nimimerkki Lech. Ilmainen, mukava turnee ja ilmaista olutta. Illalla sama ryhmä ja muutama muu kokoontui keskustassa. Suonissa kohisi kuitenkin kipeys, ja lähdin kotiin melko aikaisin. Perillä odotti mokkula-tyyppinen internetti, jota eräs kämppis antaa meidän lainata aina välillä. Nyt tämä kämppis oli poistunut viikonlopuksi kotiinsa, joten internet oli yksin minun, koko yön! Pitkäksihän se yö sitten venyikin, Last.FM -radion annista sydän syrjällään nautiskellessa.

Lecceripeliä Lechillä

Kämppikset vaikuttaa muutenkin mukavilta, vaikka pelkkää puolaa puhuvatkin. Onpahan ainakin motivaatiota opiskeluun. Ne tarjoaa kyytejä keskustaan, saattavat kiivetä satunnaisesti tänne yläkertaan ihan vain moikatakseen, tai kantavat mulle lautasella kakkuja ja viinirypäleitä. Oma kommunikaationi perustuu lähinnä sanoihin päivää, moro, kiitos, hyvä, kyllä, ei, ymmärrän ja en ymmärrä. (edit: niin ja tietty on vielä se yksi Suomen suosituinta v-alkuista kirosanaa vastaava paikallinen versio). Jos jokin asia vaatii ehdotonta kääntämistä niin sanakirjaa esiin vain.

Aamupala kämppikseltä

Tästä päivästä lähtien kurssit alkavat rullaamaan, ja ajattelin lähteä tarkistamaan ensimmäisenä ainakin Puolan politiikasta kertovan luentosarjan. Vaikuttaa (ihan oikeasti) mielenkiintoiselta kurssilta, eikä älyttömän vaativalta aiemman poliittisen tietämyksen suhteen. Muutenkin pitää vähän yrittää katsella kursseja sillä silmällä, että saan niistä yhtenäisen paketin koottua sitten kun palaan Suomeen. JOS PALAAN!!

Să se-audă-n lumea mare

Lonely Planet -kirjoja koskeneeseen merkintään tulleen vinkin jäljiltä johdatuin pitkästä aikaa asioimaan Huuto.net:iin. Valikoimaa matkaoppaissa oli yllättävän kivasti, ja katsokaas mitä väri- ja vinkkikylläisiä herkkuja posti kuljetti minulle tänään ja toissapäivänä:

Molemmat loistokuntoiset kirjat irtosivat kympillä ja sisältävät varsin tuoretta tietoa; Romania & Moldova -opas oli painettu vuonna 2007 ja Ukraina vuonna 2008. Puola-LP:tä en huutanut, sillä kyseinen painos oli melkoisen vanha. Ystävällinen myyjä sujautti Ukraina-kirjasen mukaan vielä Kyiv (Kiova) In Your Pocket -kaupunkikartan, jonka päällä kirjat ylläolevassa kuvassa makoilevat. Karttakirjat, kaupunkikartat, metrokartat, Google Earth... mielikuvitus lähtee salamana karkailemaan lapasesta, kun näkee paikkoja "konkreettisessa" muodossa. Heti tuonkin kartan avattuani iski kamala kuume käppäillä pitkin Naberezhne Shosea ja loikoilla jossain kartan puistoista Obolon Svitle handussa. Joku kaunis päivä...

Ukrainasta, Romaniasta ja eritoten Moldovasta olen ollut innoissani jo jonkun aikaa ja kuume tuntuu kohisevan suonissa yhä nousujohteisemmin. Itä-Euroopan ja entisen Neuvostoliiton alueen maissa viehättää yleisestikin se määrittelemätön "aitous" ja tuntemattomuus mikä läpikolutuista lännen maista puuttuu. Ajatella esimerkiksi Valko-Venäjää. Maa sijaitsee aivan Euroopan kyljessä kiinni, eikä ole ihan piskuinenkaan pläntti kartassa, mutta kukaan ei tunnu tietävän koko paikasta mitään. Tai Keski-Aasian valtiot, joiden olemassaoloa moni ei edes tiedosta. Silti, kiirettä pitää matkustaa kaikkiin näihin kohteisiin autenttisten elämyksien perässä, sillä luulenpa sen aitouden ja tuntemattomuuden olevan nopeasti katoava luonnonvara länsimaalaistuvassa maailmassa.

Luonnollisesti nämäkin reissusuunnitelmat saivat uutta potkua tulevan vaihdon ansiosta, sillä Ukraina, kuten Valko-Venäjäkin, sijaitsee Puolan naapurissa ja matkat näidenkin maiden välillä taittuvat vielä vallan huokeaan hintaan. Saa nähdä saanko asian järjestettyä, sillä mieluusti tuollaisiin matkoihin varaisi aikaa enemmän kuin viikon. Katsotaan, katsotaan!