Zorbas-askeleita, hiittiä ja bouzoukin raikaamista

Kaipa tässä ollaan jotenkin kotiuduttu Helleenien tasavallasta kotimaan kamaralle! Viimeöinen paluulento Ateenasta Helsinkiin oli melkoisen turbulenssintäyteinen. Uni jäi haaveeksi, kun mielikuvat maahan syöksymisestä ja onnettomuuden jälkeisistä uutisotsikoista täyttivät levottoman pääni. En ole lentämisen suurin ystävä, ja taittamansa matkan ymmärtää mielestäni muutenkin paremmin maan kamaralla liikkuen, vaikka onnettomuusriski suurempi onkin. Menneeseen vuorokauteen on mahtunut sikeiden vetämistä siis kompakti varttitunti, max kaks, ja näppikselle on nyt kuukahtamassa nukkuneen rukoukseltava näyttävä, huomista festaririehaa epäileväisenä odotteleva ihmisraunio.

Lippu Akropoliksen huipulla

Ensikosketus Ateenaan juuri saavuttuamme oli ristiriitainen. Taksikuski yritti nyhtää meiltä huomattavasti suurempia summia kuin odotimme, hotellimme oli nuhjuinen, ja sen ympäristö vähintäänkin hämärä. Keskeisestä asemastaan huolimatta Omonian gheton katuja kansoittivat niin narkkarit, diilerit, suurilukuiset poliisipartiot kuin kaikenlaiset muutkin yön oliot. Eipä siinä muuta kuin tuima peli-ilme päälle ja määrätietoista askelta toisen eteen, jos alueella mieli iltahämärällä käyskennellä. Alkushokin jälkeen hotellista muodostui turvaisa kotipesä rauhattoman betoniviidakon keskellä, ja usea reissu-ilta vierähtikin parvekkeella katukioskin kalja-anteja siemaillen ja alla avautuvaa hässäkkää lakkaamatta ihmetellen.

Ylihuikean ja syvän vaikutuksen tehneen Lontoon jälkeen Ateena meinasi jättää kylmäksi, vaikka lämpötilat kieppuivatkin kolmen-neljänkympin välillä yötä päivää. Kaupungilla kulkeminen oli usein aika ahdistava kokemus, enkä tahdo edes kuvitella, minkälaisia katseita ja kutsuhuutoja vaaleammat fennoskandinaavisisaret saavat noilla leveysasteilla osakseen. Suurin osa paikallisista tuntui paenneen kaupungista lomalle saaristoon, turisteja puolestaan oli kaikkialla. Sään kanssa meillä ei ollut ongelmia, mutta muuten tuntui, että valitsimme matkallemme ehkä epäotollisimman ajan vuodesta.

Yhdenlainen perusnäkymä Omonoialla

Mollivoittoisesta alkusoitosta huolimatta reissumme ei ollut epäonnistunut millään tapaa. Siinä missä Lontoo ihastutti, Ateena haastoi, ja missä Lontoo pursui valmiita kohteita, Ateenassa ne vaativat löytämistä. Heti toisena päivänä hyökkäsimme Akropolis-kukkulalle katselemaan näkymiä yli Ateenan, kuten myös niitä paria pytinkiä siellä nyppylän laella. Maisemat olivat uljaat ja kuuman ilman väreily ympärillä täydensi historian siipien havinan tuntua entisestään. Propylaia, Parthenon ja Erekhtheion olivat rakennelmina vaikuttavia, mutta minun pienelle käsityskyvylleni niiden päälle parituhatvuotinen historia on liian pitkä ymmärrettäväksi. Samoja fiiliksiä koin myöhemmin vieraillessamme Ateenan arkeologisessa museossa, jossa hämmästelimme tuhansia vuosia vanhoja, käsittämätöntä käsityötaitoa vaatineita koruja, koreja ja kouroksia.

Näköalat huipulta

Parthenonilla patsastelemassa

Yksi reissun muistorikkaimmista momenteista oli puolestaan päiväretki Ateenan lähisaarille, Hydralle, Porokselle ja Aeginalle. Suurin osa maanantaista kului siis huviristeilijän kannella leppoisan (Gotan Projectmaisen) musiikin ja juomatarjoilun parissa, ja aina välillä paatilta poistuttiin tutustumaan vapaamuotoisesti idyllisiin, joskin turistikkaisiin saariin. Retkeilyn aikana pääsin viimein uimaan linnunmaidonlämpöiseen ja turkoosiin Kreikan mereen (meri Kreikan, Kreikan meri..), testaamaan pita gyrosta ja todistamaan keski-ikäisten, hurmaavien helleeni-eukkojen spontaania zorbas-tanssia. Lounaan jälkeen tuli itsekin otettua vahingossa vähän zorbas-tyylistä sivuaskelta, kun karahvi talon viintä tyhjeni ennätysajassa kiiruhtaessamme Porosin kujia tallaamaan. Risteily oli paras mahdollinen tapa viettää täyteen rentoutumiseen tähtäävä päivä; illalla hotellille asteli ladatut akut, meri-ilman tyynnyttämä mieli ja hohkaavan rusehtava hipiä.

Tuolla polskittiin; Aegina

Poroksella porotti

Kirjailijoiden suosima Hydra

Muuten tämä kaupunkiloma meni aika iiseissä merkeissä. Käveltiin ympäri kaupunkia niin paljon, että jo Lontoon jäljiltä tunnottomat jalkani ovat nyt yhä karmeammassa kunnossa. Syötiin, juotiin, kahviteltiin, seikkailtiin öisillä kaduilla ja metrossa, tarkkailtiin naapurustoa, bongailtiin poikkeuksetta erittäin komeita poliisimiehiä, hengailtiin mielenosoituksessa tuntemattoman seikan puolesta tai vastaan, kummasteltiin paikallisen liikenteen sulaa hulluutta, syötiin jugurttia sormin, nautittiin kaskaiden laulusta kuninkaallisessa puistossa, istuttiin katujunassa, ahtauduttiin vaatteisiin kaupoissa, otettiin välilepiä hotellilla, bongattiin julkkiksia, paheksuttiin kultakortti-ihmisiä, shoppailtiin breezereitä, käytettiin paikallista kieltä ujostellen ja tajuttiin olevamme tuhansien museoiden luvatussa kaupungissa vaikkei olla kumpikaan varsinaisia museoihmisiä. Megasuksee äiti-tytär-matka, ja kovin omatoiminen sellainen, vaikka tietysti jotain helpotuksia ja ylellisyyksiä pystyi itselleen suomaan, mihin muuten ei budjetti venyisi (risteily, taksit, hotelli...). Lähtisin uudestaankin, tosin mieluusti johonkin toiseen paikkaan.

Pienimuotoinen mellakkapoliisipartio mielenosoituksessa

Josko sitä juhlisi Ilosaarirokkerssonit pois alta, ja jahka palaan, niin mulla on taas uusia uutisia syyskuun meiningeistä - ohjelmaa on siis löytynyt kielikurssin jättämää aukkoa paikkaamaan. Pysykeehä linjoilla. Opa!

Following the herd down to Greece, on holiday

Eipä tässä kauaa ehtinyt laakereillaan lepäämään, kun maailma kutsuu taasen. Lontoon jälkeen ehdin jo käydä pikakelauksella läpi kolme Suomen kauneinta kaupunkia, ja huomenaamulla Sinisen Ykkösen jetti suihkaisee minut kyydissään halki Euroopan, aikavyöhykettä tai rahayksikköä vaihtamatta. Kreikan meri, meri Kreikan!

Englannin murjomat, rakkoiset ja tunnottomat jalkateräni kaipaavat hellää huolenpitoa, ja kuten kuvasta näkyy, lähden matkaan viimeksi vuonna 2003 käyttämissäni uskomattoman rumissa Merrelleissä. Kursin tosin pikaliimalla edellisen reissun balleriinatkin jo kokoon...

"Voyage voyage", kertoi laulaja Radio Novalla tänään, ja mitäpä siihen lisäämään. Matka jatkukoon!

London calling, Athens awaiting

Erittäin hyvään aikaan sattui tämä blogin aloittaminen! Kuluva viikko 19 kun on tarjonnut paljon iloisia uutisia ja tilanteita polttelevan reissukuumeen lieventämiseksi. Maanantaina saatiin viimein aikaiseksi ostaa Ryanairin lennot Lontooseen heinäkuun alussa. Matkaan lähden jo kolmatta kertaa ystäväni Tiinan kanssa, ja ekskursion perimmäinen tarkoitus on jälleen keikkaelämys. Viime joulukuussa toinen lempiyhtyeistäni, Blur, ilmoitti palaavansa yhteen nelihenkisenä lähes tulkoon vuosikymmenen kestäneen tauon jälkeen, ja julkisti saman tien keikan Lontoon Hyde Parkiin heinäkuun kolmannelle päivälle. Vuorokausi keikan ilmoittamisen jälkeen omistin kaksi lippua kyseiseen tapahtumaan. Ei kannata jahkailla kun kyse on elämästä ja kuolemasta! Nyt yli puolen vuoden odotus on kääntynyt jo runsaasti voiton puolelle, ja alkaa jo vähän poltella tuo heinäkuun ensimmäinen perjantai, kun sekä keikka- että lentoliput ovat taskussa. Lentolippujen ostoon ei aiemmin tuntunut löytyvän rahaa tai sopivaa aikaa, ja välillä meininkimme vaikutti jo turhankin epätoivoiselta. Maanantaina kaikki natsasi viimein. Vaikka lippujen hinnat olivat nousseet jopa 50% parin kuukauden takaisista hinnoista (niin, mitä sanoinkaan siitä jahkailusta), lunastimme omat paikkamme koneessa ja Lontoo kutsuu 1-7.7!

Kyseessä on ensimmäinen reissuni Lontooseen, koko Britteinsaarista puhumattakaan. Englannin kielen opiskelijana ja pitkäaikaisena anglofiilinä (anglo)fiilistelenkin matkaa tässä vaiheessa lähes päivittäin. Viikon aikana kaupungista tulee luultavasti koluttua kaikki perusnähtävyydet Tussauds'in Matamista Isoon Beniin, kuten myös muutamat pakolliset kaupunginosat kätkettyine helmineen: Camden, Spitalfields, Whitechapel, Mayfair... lista jatkuu! Camdenin ja Portobello Roadin katumarketeista ajattelin kerätä itselleni uutta garderoobia, ja lempimusiikkini brittipopin mekassa kun ollaan, niin jonkinasteinen pyhiinvaellus on toteutettava keikan jälkihuumassa ja kaupungin kohistessa kyseisen genren kuninkaiden (Blur, siis) paluusta. Veikkaan, että parit pintit tulee maisteltua The Good Mixer -nimisessä kuppilassa, ja nautiskeltua atmosfääristä Primrose Hillillä ja South Bankilla. Lisävinkkejä toki kaivataan aina, joten antaa palaa kommenttisektioon jos tähän merkintään joku vanha Lontoon-kävijä eksyy!




Mutta ei tämä matkananna vielä tähän loppunut, ehei! Alkuviikosta eteeni pamahti Suomen Matkatoimiston 100-vuotis (niin, mitä ihmettä, tarjottiinko vuonna 1909 vossikkamatkoja Helsingistä Urjalaan vai häh) -synttäritarjoukset. Bostoniin parilla sadalla, Nizzaan ja Ateenaan ja vaikka minne yhdellä! Idea kyti parissa sekunnissa ja pirautin äidilleni, josko hän tahtoisi lähteä kanssani jonnekin lämpimään heinäkuussa, kun lomailemme molemmat. Äiti innostui asiasta, ja parin tuskantäyteisen lento- ja hotellitsekkailuihin kulutetun päivän ja yön jälkeen palasin ajatukseen SMT:stä matkamme järjestäjänä. Rajasimme alunperin Islannista Italiaan varioineet kohdemahdollisuutemme kovaan kolmikkoon: Praha, Milano/Venetsia ja Ateena. Voittajaksi selviytyi jälkimmäinen.

Myös tästä pyrähdyksestä Kreikkaan olen kieltämättä erittäin, erittäin innoissani! Edellisestä perhelomasta Italian Sisiliassa on ehtinyt vierähtää aikaa lähes tulkoon parikymmentä vuotta. Lomailutavat eivät tosin ole ysärin alusta muuttuneet; tämän kaltaisella kaupunkilomalla uskon edelleen innostuvani ostoksista, rannalla kierimisestä, hyvin syömisestä ja vielä paremmin juomisesta. Kreikka on minulle uusi sulka hattuun matkakohteiden saralla, ja alustavan tarkastelun perusteella paikka tuntuu tarjoavan aivan kaikkea mitä toivoa sopii. Ihanaa ruokaa, ihanaa merta, ihanaa säätä, ihanaa kulttuuria ja mieletöntä historiaa ja arkkitehtuuria. Ateenaan suuntaamme Blue1:n koneella 11.7, eli vain pari päivää Lontoosta paluun jälkeen. Paluukone suhaa Helsinkiin halki Euroopan varhaisen aamuyön 16.7. Sitten tuleekin kiire, sillä maailman (Suomen) paras musiikkitapahtuma Ilosaarirock polkaistaan käyntiin Joensuussa seuraavana päivänä ja matkaväsymyksien kuolettamiseen/ voimien keräämiseen ei jää paljoa aikaa. Kai sitä nuorena pitäisi jaksaa.. Onneksi odotetuimmat bändit esiintyvät Laulurinteellä vasta 19.7 joten heti ensimmäisenä päivänä hapen ei edes tarvitse olla huippuluokkaa.

Sanomattakin selvää, että niitä Ateenan-vinkkejä otetaan myös erittäin mielellään vastaan, kyseessä on itselleni hieman tuntemattomampi kohde. Myös "Ateenan riviera" ja muut lähiseudut kiinnostavat, päiväretkeilyn muodossa, jos kenelläkään tietoa tahi kokemusta on.

Ettei Blur häviäisi Radioheadille, täytyy tämänkin merkinnän loppuun änkää kyseisen pumpun livetaltiointia Glastonburyn festareilta 1994! Jälleen kyseessä yksi lempibiiseistäni IKINÄ, niitä nyt on muutama, sille ei vaan voi mitään.



PS. En pistäisi pahitteeksi, jos pääsisin viime tekstissä mainitsemalleni EILC-kielikurssille Varsovaan, sieltä nimittäin löytyisi tälläinen, ilmainen musiikkiherkku heti syyskuun alussa! MGMT, Calvin Harris, Groove Armada ja N*E*R*D, kelpaa!!