Once more with feeling: Angermünde

Filmikuvia vuoden takaa Stolzenhagenista, Angermündestä, Koillis-Saksasta, KVT:n työleiriltä.
Muistelen haikeudella!
Ja pari hassua otosta Berliinistä.
Tärkein, tai tärkeimmät eivät tietenkään onnistuneet.

****

****

Samanlainen satsi tulossa vielä pääsiäisreissusta, watch this space...

Long time no sea

Pahoittelut sekä itselleni että "to whomever it may concern":ille, että bloggailu on mennyt ihan lekkeripeliksi viime aikoina. Minkäs teet, kun nettiyhteyksiä ei ole pahemmin löytynyt viimeiseen kolmeen viikkoon... GRR!

1. Stolzenhagen, Angermünde, Saksa 14.9-25.9

Service Civil International ja KVT Finland
Menkää, tehkää, nähkää, kokekaa ja rakastukaa!

2. Berliini 25.9-27.9

Maaseudun rauhasta rysähdin väsyneissä merkeissä takaisin Berliiniin, tällä kertaa leirillä tapaamani Justinan kanssa. Käytiin kuitenkin illallistamassa leiritoveri Yokon kanssa ja ihailemassa ilta-Berliiniä Reichstagin kattokuvun suojista. Kova tarkoitus oli lähteä illan päätteeksi ulos eräisiin levyjulkkareihin, mutta unihiekan painaessa silmiä tämä jäi pelkäksi suunnitelmaksi ja tyydyimme olusiin hostellin lähimaastossa.

Seuraava päivä meni yhtä laiskasti. Suunnitelmana oli mennä näyttelyyn, jonka missasin pari viikkoa sitten, ja jatkaa siitä holokaustimuseoon. Myöhästyimme kuitenkin molempien aukioloajoista pitkän lounaan ja lounaan jälkeisen uneliaisuuden tähden. Kaiken lisäksi se mielenkiintoinen näyttely oli ehtinyt päättyä ja tilalla esiteltiin nyt saksalaista lasinkaiverrustaidetta halki menneiden vuosikymmenien. Jep. Illanviettoon aioimme kuitenkin ehtiä, ja kiitos internetin, hyvät (hyvämusiikkiset) kekkerit löysimmekin Schönehauser Alleelta White Trash Fast Foodin ohessa sijaitsevalta klubilta.

Kaiken tämän laiskottelun ja lepuuttelun jälkimainingeissa, sunnuntaina, ehdimme viimein sinne kivipaasien suojissa lymyilevään holokaustimuseoon, jota voisin suositella melkeinpä kaikille. Sitten myöhästyimme Varsovaan lähtevästä junasta. Ja olipa muuten täpärä myöhästyminen - käteni oli kulkuneuvon oven aukaisevalla namikalla, kun juna lähti liukumaan liikkeelle. No eipä siinä, kun ei meillä ollut lippujakaan. Päädyimme ostamaan alennushintaiset liput yhdeksän jälkeen lähtevään yöjunaan ja siirryimme väliajaksi pääaseman viereen joen varrelle nauttimaan paahtavasta auringosta, ohilipuvista laivoista ja muutamasta Berlineristä. Älytöntä, miten säät ovat suosineet tätä matkaa ihan loppumetreille asti, koko syyskuun aikana sateita on osunut tielleni vain pari-kolme kertaa. Loppujen lopuksi illasta sukeutui oikeinkin mukava, ja yöjunakin kelpasi vallan mainiosti yläpunkan ahtaudesta huolimatta.

3. Varsova 28.9-30.9

Neljäs (!) kerta reilun kuukauden sisään Puolan pääkaupungissa sujui mielenkiintoisissa merkeissä; kaikki korkeakulttuurisuunnitelmat kaatuivat yksi toisensa jälkeen, mutta muu ohjelmisto natsasi oikeinkin kivasti. Maanantaina käväistiin ihmettelemässä toisen maailmansodan aikaisen Puolan ja eritoten Varsovan asioihin keskittyvää museota. Museon joka aistia ruokkiva ja tunteisiin vetoava, yli-informatiivinen tietotulva pisti pään sekaisin jo ensimmäisen vartin jälkeen, ja lähdimme ärtyneinä pois. Kävelykierros kaupungin takakujilla punatiilisten pytinkien seassa rauhoitti.

Illalla päädyimme paikalliseen squatiin, Elbaan, valikoimaan samba-työpajan ja HC-keikkojen väliltä. Joraus rumpujen ja erilaisten kilkuttimien tahtiin houkutteli, mutta päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä musiikin takia olimme koko paikalle alun perin saapuneet. Mielenkiintoinen paikka, ystävällisiä ihmisiä ja ainakin yksi erinomainen keikka. Pakko lähteä Poznanissakin tarkistamaan paikallinen squat/vaihtoehtokulttuurin keskus Rozbrat. Elbasta jatkoimme vielä Elbassa tapaamiemme ihmisten peesissä keskustassa sijaitsevalle reggae-klubille, jossa vierähti helposti tunti tahi pari selektan tahteihin hytkyen.

Seuraavana päivänä käytiin ainakin kirpparilla, josta ostin säkillisen huiveja parilla zlotylla. Tästä eteenpäin modernin taiteen museolle, joka oli ehkä suurin pettymys ikinä. Tästä eteenpäin buffet-henkiseen ravintolaan, jossa sai esimerkiksi koota oman wokki-annoksensa, ja muutkin noutopöydät notkuivat herkkujen painosta, kaikki pilkkahintaan. Tästä taas eteenpäin Varsovan ulkopuolelle Justinan isän eli herra Siemietkowskan uutuudenkarheaan, kookkaaseen ja näyttävään lukaaliin, viettämään iltaa jalkapallon, puolalaisten oluiden, hunajamaidon, ranskalaisten kakkujen ja lopulta lempparileffani Trainspottingin parissa. Täydellinen päätös reissulle!

4. Poznan 30.9-

Eli, monien kiemuroiden ja ees taas vänkäämisten jälkeen olen palannut pisteeseen A: ottanut junan Warszawa Centralnalta Poznan Glownylle, tavannut siellä jälleen kerran Agan ja Arturin ja kulkenut heidän kanssaan bussilla uuteen kotiini. Olen purkanut kuukauden rinkassa muhineet tavarat hyllyihin ja kaappeihin ja ihmetellyt, minkälaista roinamäärää olen rontannut mukanani kaiken tämän ajan. Olen vienyt tavaroita kylpyhuoneeseen niin, että siellä on niille pysyvä hylly vuodeksi eikä enää tarvitse raahata limaista shampoopussia kerran tai pari päivässä oman huoneen ja tuhannen ihmisen jakaman kylppärin välillä. Olen käynyt ostamassa säkillisen ruokaa omaan jääkaappiini laitettavaksi, ilman, että jokaista purnukkaa tarvitsee merkata nimellä ja päivämäärällä. Omistan uuden parin avaimia ja puolalaisen puhelinnumeron, olen miettinyt sisustusasioita, havainnut olevani asunnon ainoa puolan kieltä taitamaton henkilö, siirtänyt tietokoneeni aikavyöhykkeelle +1 GMT, käynyt musiikkipaikan takahuoneessa ostamassa lipun perjantaiselle Kira Kiran keikalle, painanut mieleen bussien numeroita ja pysäkkejä, ryystänyt borshia maitobaarissa ja harkinnut ostavani orkidean Tescosta. Kaikki siis just hyvin, vaikka pari asiaa rempallaan onkin ja vilu vaivaa kun patteri ei suostu yhteistyöhön kanssani.

Ensimmäiset Erasmus-bileetkin tuli koettua eilen, lukuvuoden aloituksen jälkeen. Espanjalaisia täällä on ihan hittona, kovaäänisiä sellaisia.. Onneksi kuitenkin muitakin ihmisiä :)

Ps. Leirikuvien latailuun meni niin paljon aikaa ja energiaa, että Berliinikuvat sekä viime viikonlopulta että muutaman viikon takaa, ja muutkin mahdolliset julkaisematta jääneet jiipeegeet tulevat perästä.

Too fast too curious

Ennen Berliiniin lähtöä olin jollain tapaa hermostuneempi kuin kertaakaan aiemmin tällä matkalla. Tiedä häntä mistä oli kyse, mutta junamatka rauhoitti. Ehdin lukea Nick Hornbyn Slamin lähes tulkoon kertaistumalta Paolo Coelhon Alkemistin perään. Leirille Stolzenhageniin en löytänyt uutta kirjaa... saksankielisiä romskuja olisi tarjolla vaikka millä mitalla, mutta muuta ei juurikaan. Ehkä sitä saksaa pitäisikin tosin treenata.

Ensikertalaisena ja kartattomana Berliinissä, mutta osasin kuitenkin siirtyä S-Bahnin avulla Alexanderplatzille ja U-Bahnilla Ebelwalder Strassille, jossa tapasin CS:n kautta löytämäni Leen. Täysverinen taiteilija ja hurjasti elämässään matkustanut Lee oli hyvä alku Berliininreissulle ihmiskontakteja miettien. Asialleen omistautunut ja todella kokenut, määrätietoinen nainen monessa mielessä. Ensimmäiseen Berliinin-iltaani kuului ainakin halvat herkkufalafelit (Berliinissä kaikkialla) ja viinibaari eli weinerei.

Seuraavana aamuna kahdeksalta painelin Kreuzbergiin, jossa sijaitsevasta hostellista olin varannut sängyn. Jälleen kerran tosi kiva paikka, ja erityiskiitosta täytyy antaa Ikean muhkeista peitoista ja tyynyistä! Perjantain vietin sattumanvaraisesti ympäri kaupunkia kävellen ja metrolla kulkien. Eniten aikaa taisi vierähtää Oranienburgin tienoilla - kävin nauttimassa pitkästä aikaa thaikkuruokaa (ja tämä jäi muuten päälle), tarkastamassa C/O:ssa Pierre & Gillesin räikeän retrospektiivin, Zapatassa kahvittelemassa ja eräässä taidekeskusksessa ihastelelemassa anti-fasistista taidetta, graffiteja, taivuteltua rautaa ja anarkiaa. Illalla lähdin sitten taas Prenzlaueriin pieniin kattohuoneistossa sijaitseviin kotibileisiin, joiden ohjelmistoon kuului ainakin Mega!Mega! -niminen bändi, bile-DJ, ilmaista olutta ja illan mittaan varmaan parisataa vierasta. Tutustuin hyviin tyyppeihin, mutta pikkutunneilla väen vähentyessä ja meiningin alkaessa muistuttaa Skins-jaksoa katsoin paremmaksi karata hostellille nukkumaan ja varata lisäyön siellä.

Lauantain pääasiallinen tarkoitus oli löytää postimerkkejä, kuten myös tavaroita työleiriä varten. Onnistuin suurimmaksi osaksi, mutta projektiin meni niin monta tuntia, että kello lähenteli kymmentä, kun pääsin viimein kipuamaan Fernsehturm:iin eli TV-torniin katselemaan värivaloissa kylpevää Berliiniä. Komiata oli. Näin sitten epämääräisen jonon ja raput yläkertaan, joten liityin tietenkin letkan jatkoksi ja löysin itseni romanttiselta illalliselta kahdensadan metrin korkeudesta, itseni kanssa. Tai no, tarkemmin määriteltynä minut tupattiin kolmanneksi pyöräksi jonkun illastaan nauttivan parin seuraan. Vähän hölmöä kummallekin osapuolelle, mutta sellainen on yksinsyöjän kohtalo usein. Tuntui kuin laivalla olisi ollut, näköalaravintola pyöri ympyrää tasaisen varman Berliini-näköalan saamiseksi ja ravintolan orkesteri oli parasta Silja Line -luokkaa. Tämän episodin ja maittavan illallisen jälkeen siirryin suosiolla hostellille ja unten maille!

Sunnuntaiaamuna tsekkasin ulos hostellista, ja melkein koko matkan minua suosineet säät käänsivät selkänsä samalla. Tarvoin sateessa uuteen majapaikkaan, jälleen Prenzlaueriin, Bettinan ja hänen poikansa Sofianin luokse. Tuntui mukavalta saada taas kotimajoitus ja pieni rauhanpoikanen hostellin hälyn jälkeen. Sain kanakeittoa syödäkseni, ja iltapäivällä lähdin taas metsästämään kumisaappaita pitkin maita ja mantuja. Sellaiset rautatieasemalta viimein löydettyäni tein pienensuuren kävelyretken, jonka varrelle osui ihan sattumalta varmaan kaikki Berliinin "tärkeät" nähtävyydet - Brandenburger Tor, holokausti-muistomerkki, Potsdamer Platz, Bundestag, Reichstag, ja sen sellaista. Annoin kameran räpsyä vaan, tosin kuvat tulevat perästä nettiyhteyden ja ajan suomien mahdollisuuksien mahdottomuuden vuoksi.

Reitin päässä oli näyttely, jonka olisin tahtonut nähdä, mutta paikka oli ehtinyt sulkeutua kun itse olin vielä kumisaapasjahdissa. Lähdin myrtsinä pois, käyskentelin kilometrin seuraavalle metro-asemalle, ja kävin vielä syömässä pestopastaa ennen palaamista Bettinan asunnolle.

Hassu ollut tämä Saksanmatka. Kieltä on tullut aktivoitua aivoissa aika paljon, lauseenmuodostus tosin johtaa yleensä kolmen tai neljän kielen sekoitukseen. Fernsehturmilla kävin yhden pienen keskuteluntapaisen saksaksi, ja ravintolassa saan tilaukseni 75% ajasta tehtyä paikallista puhuen... ihan hyvä KAHDEKSAN VUOTTA SAKSAA LUKENEELTA. Tajusin tänään, että minun aivoissa saksa ja ruotsi ovat menneet aikoinaan yhteen ja samaan lokeroon, ruotsi päällimmäiseksi. Opiskelin niitä samaan aikaan, kiinnitin kumpaankin yhtä vähän huomiota, mutta ruotsi oli silti helpompaa. Eli, kun yritän käyttää saksaa, niin sinne väliin putoilee vähän liian helposti länsinaapurimme sanastoa, siitä kun ei pääse millään eroon.

Sellainen info vielä, että Poznanista alkoi tulla jokin aika sitten sähköpostia suurin piirtein päivittäin. Sain paikan Hanka-nimisessä asuntolassa kolmen hengen huoneessa, joka onneksi peruuntui, kun Artur löysi pari vapaata huonetta kimppakämpästä läheltä keskustaa. En ole nähnyt kuvia tai mitään, mutta päätin luottaa sokeasti melkeinpä tuntemattoman henkilön mielipiteeseen... ja satasen hinta per kuukausi vaikuttaa toki. Sähköpostia on tullut myös ESN:ltä, opiskelijatutorilta ja joltain "Erasmus buddy":lta, jonka tarkoitus on tosin jäänyt hieman hämäräksi.. Joka tapauksessa, hurjalta tuntuu, että kohta se alkaa! Arki, Poznanissa! Berliiniinkin olen palaamassa yllättävän pian, sillä ostin männäviikolla liput Kings of Conveniencen Berliinin-keikalle lokakuun alkupuolella. Sen parempaa alkua syksylle en voisi toivoa.

Maanantaista asti sijaintina on toiminut farmi Puolan rajan läheisyydessä. Tästä matkan parhaaksi taipaleeksi osoittautuneesta ajanjaksosta lisää myöhemmin (ja niitä kuvia, paljon).

Es wird viel passieren

Juhlat on nyt juhlittu, ja kuukauden kiertolaisuuden jälkeen olen palannut kotiin pitemmäksi aikaa kuin vain purkaakseni ja pakatakseni saumoistaan räjähtelevän rinkkani uudestaan. Tuntuu kummalliselta, että vielä viikko sitten olin Ateenassa, ja kaksi viikkoa sitten Lontoossa. Nyt edessä on reilu kuukausi aloillaanoloa ennen lentoa Varsovaan. Pieni levottomuus alkoi iskeä heti kun tajusin, että enää ei ole muuta tehtävissä, kuin järjestellä asioita ja odottaa. Ilosaaren auringon jälkeen ropisseet sateet toivat muutenkin mukanaan syksyisen tunnelman ja jännityksen- ja ahdistuksensekaisen olotilan. Tuleva kuukausi tuntuu jo nyt kaikessa toimettomuudessaan sietämättömältä, ja sen jälkeinen aika puolestaan erittäin epämääräiseltä ja epävarmalta, joskin kihelmöivältä.

Pikkuhevari Stam1naa tunnelmoimassa

Rentolavan tunnelmaa

Alustavaa suunnitelmaa elo-syyskuulle on kasassa nyt sen verran, että Radioheadin keikan jälkeen viihdyn Poznan-Varsova-akselilla syyskuun alkupuolelle asti. Jo aikaisemmin mainitsemani ilmaisfestari Orange Warsaw Festival Varsovassa kiinnostaa laajenneine esiintyjälistoineen (Razorlight, Calvin Harris, MGMT, N*E*R*D, Groove Armada jne) niin paljon, että sitä tuskin voinen ohittaa. Tämän jälkeen suuntaan mitä luultavimmin lähtöruudun kautta Berliiniin, sillä kuun puolessa välissä minut noudetaan Berliinin lähistöllä sijaitsevasta Angermündesta syrjäiseen maalaispaikkaan nimeltä Gut Stolzenhagen. Kyseessä on KVT:n ja sen kattojärjestön SCIINT:in kautta hakemani vapaaehtoisduuni pikkukylässä noin tunnin-kahden ajomatkan päässä Berliinistä. Hakuprosessi oli yllättävän vaivaton. Syyskuulle ei leirejä montaa ollut tarjolla, joten vaihtoehtojen rajaaminen kävi nopeasti, ja vaaditut summat (95e) maksettuani ja kaavakkeet lähetettyäni sain viikon sisällä ilmoituksen leirille hyväksynnästä.

Stolzenhagen ilmasta käsin

Stolzenhagen on noin kolmenkymmenen aikuisen asuttama, kestävään kehitykseen, yhteisöllisyyteen ja taiteisiin panostava eko-kommuuni. Työtehtäviini paikan päällä kuuluu esimerkiksi rakennusten restaurointi, nurmenleikkuu ja savesta rakentaminen, ja uskon parin viikon työpätkän opettavan uusien kädentaitojen lisäksi myös uusia elämäntapoja ja ajattelumalleja. Toivon mukaan vierailu virkistäisi myös saksan taitoja - olenhan lukenut kyseistä kieltä aikoinani noin yhdeksän vuotta, enkä ole ikinä päässyt käyttämään tai kehittämään hataria kykyjäni konkreettisissa merkeissä. Yhden tragikoomisen tapauksen muistan parin vuoden takaa, kun yritimme epätoivon vimmalla etsiä ruokapaikkaa eteläisessä Tsekissä, juuri kaupunkiin saapuneina ja keskiyön lähestyessä. Paikalliset eivät ymmärtäneet juurikaan englantia, joten väsyneinä ja nälkäisinä saimme kommunikoitua heille kaksi saksankielistä sanaa: essen (syödä) ja trinken (juoda). Kokonaiset lauseet voitiin unohtaa, vaikka käsittääkseni olimme kaikki kolme lukeneet saksaa edes jonkin verran aiemmin. Auki oleva keittiö ja englantia solkkaavia ihmisiä onneksi löytyi, tosin perin monen mutkan ja vielä useamman essen? trinken?:in jälkeen. Selvää on siis, että pieneen etukäteistreeniinkin on tarvetta ennen Saksan rajan ylitystä.

Leirin jälkeen vaihdon alkuun on enää muutama päivä, joten saatan treffata kavereita vielä pikaisesti Berliininmunkissa ja syöksähtää sitten jälleen Poznaniin odottelemaan opintojen käynnistymistä. Ei kuulosta hassummalta, vai mitä?

Ihan silkkana lesoiluna ja nakkisormina taas

Kävin poimimassa postista lipukkeen tuohon suuren odysseiani starttaavaan megatapahtumaan. Jos ei muuta, niin asia tuli ainakin taas vähän konkreettisemmaksi, ja näin Blurista hengissä selvittyäni voisinkin oikeastaan kaivaa Kid A:n esiin ja alkaa fiilistellä vaihteeksi Thomin rauhoittavaa ujellusta.

I put my trousers on, have a cup of tea, and I think about leaving the house

Parin viime päivän aikana tapahtui seuraavaa, että keräsin kimpsut ja kampsut kasaan ja poistuin omasta kodistani ja omasta kaupungistani Tampereelle. Ystävien hoivissa on ollut hyvä majailla viimeiset neljä päivää, mutta kiertolaiselämä kotimaan kamaralla alkaa jo riittää! Ensi yönnä suuntaamme siis viimein Lontoota kohti, siitä kohta lisää.

Toinen mieltä hitusen vakavoittanut tapahtuma oli kielikurssijännityksen kulminoituminen eilen Puolasta saapuneeseen sähköpostiin. Jaksoin vielä toivoa viestin olevan myönteinen, mutta niin kävikin, että olen Lublinin alkeiskurssille surkealla varasijalla 25. Toisin sanoen, olen nyt lentämässä Radioheadin takia Puolaan jo elokuun lopussa, mutta sen jälkeen kalenterissani on ammottava aukko ennen lokakuun alussa alkavaa varsinaista vaihtokautta.

Suunnitelma B hurahti siis kakistellen käyntiin. Viime päivien harvat vapaat hetket ovat kuluneet erilaisia vapaaehtoistyön tai vapaan matkailun mahdollisuuksia tutkien, ja toivon mukaan syyskuusta on nyt muotoutumassa näiden kahden kombinaatio, jahka saan aikaiseksi väsätä hakemusta ja päätettyä hakukohteeni. Vapaaehtoistyö olisi suunnitelmana minulle ideaali, sillä se kattaisi mukavasti tyhjän reissukuukauden kustannuksia ja tarjoaisi ns. oikeasti järkevää tekemistä yksinäiselle reissaajalle. Katsotaan miten asia edistyy.

Blurin muusikkoja harmittaa, etten päässyt kielikurssille.

Mutta nyt sinne Londoniin sitten. Reissusuunnitelmiin on lisääntynyt toinenkin Blurin keikka Hyde Parkissa, jonne sain viimein ostettua piletit pari viikkoa sitten. Kaupungista poistutaan päiväreissuun Skins -TV-sarjasta tuttuihin maisemiin, sillä katutaiteilija Banksyn näyttely on avattu Bristolissa. Banksy on taiteillut levynkansia myös Blurille, eli hänen näyttelynsä sopii matkan teemaan erinomaisesti. Listalla on tässä vaiheessa myös Tate Modern -taidemuseo Young British Artists -kokoelmineen (liittyy edelleen teemaan), kuten myös juppimusan palatsi, Club NME Camdenin Kokossa (kyllä, teemaan sopiva myös). Harvinaisen täysi viikko tulossa, mutta ei kai tässä anglofiilin muu auta kuin vetää sopiva määrä kofeiinipitoisia juomia naamaan ja ottaa ilo irti!

Liput! (ja joku viiksekkään näköinen naishenkilö)

Ja siis, jotta asia saisi kontekstiin sopivan painotuksen, niin APUA! Blur huomenna ja ylihuomenna!! Järjen menettäminen, sydänkohtaus ja pyörtyminen ovat täysin mahdollisia skenaarioita, joten rauhoittavia ajatuksia saa lähettää suuntaani. Tampere kuittaa tähän.