Let me hear your balalaikas ringing out

Apua. Mun piti tehdä tosi hieno ja kattava kuvapäivitys Rozbratin taistosta ja paikasta yleensä, mutta totta kai netti alkoi pätkimään taas näin loppukuuta kohti ja kuvien lataaminen ei enää onnistu, videoista puhumattakaan! Pitäisi varmaan oikeasti perustaa Flickeriin tili, noita kuvia kun alkaa kertymään tänne blogiinkin ihan ylitarjonnaksi asti ja lisää on tulossa.

Tärkeintä on kai mainita, että Rozbrat zostaje, eli Rozbrat pysyy - viime viikolla käydyssä huutokaupassa ostajaa kiinteistöille ei löytynyt alennetusta hinnasta huolimatta. Tätä ehdittiin käydä juhlistamassa paikan päällä asti viime lauantaina, ja melkoista sukseehulinaa ilmassa kieltämättä leijui. Kirjoitan asiasta varmaan toiseen osoitteeseen, linkkailen tekstin tänne myöhemmin jos siltä tuntuu.



Asiasta antiikkiruukkuun, eli huomenna koittaa jälleen se päivä, kun raiteet kipinöi ja rinkka ratkeilee ylimääräisestä painosta (toivottavasti ei)! Junien penkit kuluvat ensi alkuun kahdeksaisen tuntia Krakovaan kulkien, ja heti perään seitsemisen tuntia Lviviin siirtyen. Sitten, kuuden aikaan torstaiaamuna lähtee - niin käsistä, kukkaroista kuin kalentereistakin tarkkaan rajattujen päivien merkeissä... Suunnitelmat lupailevat jo etukäteen aivan julkimieletöntä reissua, etenkin siinä tapauksessa, että säät suosii ja hermot kestää yöjunaa toisensa perään. Nyt jo täytyy mehustella, että yksi pikkunassikasta asti elätelty, erittäin kyseenalainen unelmani toteutuu varmuudella ensi lauantaina - vihjeenä voin sanoa, että viikonlopun jälkeen saatan hehkua pimeässä.

:)

Sunshine, thunder roll, keep it all together

Huhheijakkaa, kiirettä on pitänyt viime viikot eikä muutosta tahtiin näy. Pää on kierteellä, aika katoaa jonnekin, aikataulut riitelevät, mutta jotenkin kaikki lutviutuu kun seilaa vain virran mukana.

Maaliskuussa on...

• illallistettu ja istuttu iltaa useampaan otteeseen, hyvästelty viimeisetkin syyskaverit, tavattu roima kasa uusia ihmisiä
• käyty koululla ahdistumassa politiikanopiskelun kiemuroista, piirtelemässä tikku-ukkoja ja kukkasia vihkoon historiantunneilla ja rentoutumassa runoja analysoiden
• käyty keikoilla ja kahveilla ja katsastettu uusia kulmia. Ja alettu menemään kotiin eri reittiä ja jopa eri kauppaa käyttäen (hyvästi Tesco, tervetuloa elämääni Carrefour). Aikamoista.
• toivotettu tervetulleeksi vierailija Suomesta ja vietetty tapahtumarikas viikko Poznanin parhaiden palojen, tyyppien ja kulinarismin parissa
• ihasteltu edelleen Massive Attackin Heligolandia kuin myös Gorillazin järisyttävän upeaa Plastic Beachia
• saatu kevät, menetetty se, saatu se uudestaan, menetetty se toiseen otteeseen, jne, jne
  
• tehty erittäin spontaaneja ja uskaliaita harppauksia tulevaisuuden/ensi vuoden suhteen. Saa nähdä, jos vaikka blogi jatkuisi entisellään Puolan taipaleen päätyttyäkin.
  

Jos voisin nyt vain olla ja hengähtää tovin, sen tekisin, mutta velvollisuudet painavat niskaa kuin satakiloinen spelttisäkki. Pakko jaksaa vaan. Onneksi lähihorisontissa pilkahtelee jo pääsiäisloma ja ERITTÄIN odotettu reissu Moldovaan (!!!) ja Ukrainaan! Yritän änkää reissusuunnitelmaan vielä Romaniaa, mutta en ole kertonut tästä vielä matkaseuralle.

Tässä taas kuvapläjäys viime viikkojen käänteistä:

Juhlistettiin kiinalaista uutta vuotta ja alkavaa metallitiikerin vuotta Kiina-dineillä

Löytyi syömäpuikot ja deeku-sangriaakin

Merkkari liputti Puolasta poistumistaan

Xavier organisoi Intercultural Quizz -illan, jossa pohdittiin esimerkiksi sitä, minkä värinen on Googlen logon L-kirjain

Kävin viimein paikallisessa squatissa Rozbratissa keikoilla ja kaljoilla sakemannien kanssa. Lauantaina 20.3 ohjelmassa on mielenosoitus Rozbratin puolesta, sillä paikkaa aiotaan jälleen huutokaupata. Kauppojen syntyessä on luultavaa, että Rozbratin nykyinen toiminta loppuu. Ja sitähän myö ei suvaita! Rozbrat zostaje!

Pyrin laittamaan Rozbrat-kuvia enemmän viikonloppuna, kunhan olen laskeutunut barrikaadeilta.

Tiinan saapuminen Poznaniin tarkoitti sitä, että sain viimein sushiseuraa! Mumsi!

Saatiin jopa jotkut jälkkärisushipalat kaupan päälle.

Seuraavan päivän kaupunkikierroksen peruuntuessa oli hyvä lähteä joukolla aamukahville tapaamaan ihmisiä (Kuva Tiina T)

Maailman parhaimmassa kawiarnissa istuttiin fortuna grzanella, chiantilla, grzany miód pitnyllä tai vaikkapa mate palonalla noin miljardiin otteeseen niin päivin kuin illoin

Ikävä tulee sitä, kun pääsee iltapäiväluennolta ja lukee tekstiviestin "Oon nice kaviarnissa", ja istahtaa viiden minuutin päästä höyryävän kupposen ja...

..tän, eli tarta czekoladowan tai tostyn ääreen, punaisen sisustuksen hivellessä esteettistä silmää ja sulosointujen hyväillessä kuuloluita. Mmmm ja makuhermot ja lompakkokin tykkää. Leveetä elämää.

Kahvetkin siellä tarjoillaan näin piristävästi

Pakko tosin myöntää, että kun päivän aikana on tullut käytyä läpi niin Corner Pub, U Przyjaciół, Dragon, W Starym Kinie kuin Pod Minogąkin, saa kukkaron pohjalta pinota viimeisetkin groszyt esimerkiksi vielä yhtä Zywiec Porteria tai Zubrówka z sokiem jabłkowymia varten..

...voidakseen kärrätä itsensä kakskolmenelosella kotiin jälleen kerran, Głownyn eli juna-aseman nakkikioskin kautta tietenkin!

Kiistanalaisia asioita käsitellään Puolassa taas astetta kyseenalaisemmin ottein. Viime syksynä Plac Wolnoscilla törmäsi tämän tästä kaikenlaisiin sikiö- ja afrikanlapsi-plakaatteihin, jotka julistivat abortinvastaista sanomaa. Nykyään saman kampanjan vetonaulana toimii kukas muukaan kuin Adolf Hitler.

Karu selli

Ja yllä olevia maisemia bongattiin siis matkalla Lechin olutpanimolle, jossa käväisin viimeksi lokakuussa. Jostain syystä tämä kierros oli huomattavasti antoisampi.

Esimerkiksi tuommoisia herkkusia siellä valmistetaan

Joku saattoi ottaa inspiraatiota Lech-pullon väreistä ja muodosta (ja ilon irti panimon kaupasta)

Tässä havainnollistetaan sitä, mille suomen kaunis kieli kuulostaa ranskalaisen herrasmiehen korvaan

Ikeabussi vei koossa tuplaantuneen konkkaronkan megapitsoille...

...joita oli kolme ja kaikki katosivat ahnaisiin kitoihimme... (Tiinan kuva)

...jonka jälkeen osa meistä siirtyi katsomaan Krokea

...ja jatkoi siitä linturadioon makunautintojen maailmaan (Tikkaphoto)

Kokkailtiin "viisi kiloa jotain pataa", eli soijasuikaleita paprikaisessa soosissa riisin kera, keskustan asuntolassa Jowitassa järjestetyille kansainvälisille ruokakekkereille. Hapankorput tekivät myös kauppansa ja Suomesta rontatuille lonkeroille löytyi useampi innokas maistelija.

Siinä se porisee

Yllättäen päästiin myös juhlistamaan St. Patrick's Day'tä pienimuotoisen irkkukonsertin merkeissä, kuten allaoleva video osoittaa. Supersympaattinen orkesteri, jonka johtohahmon puolaa jopa minä ymmärsin, ja jonka kosketinsoittaja onnistui tahattomasti huvittamaan luultavasti koko yleisöä ja bändiä itseäänkin musiikin lumoihin heittäytymisellään ja valloittavalla lavakarismallaan...



Tässä vielä jälkkäriksi kipale, jonka parissa on kelvannut tunnelmoida esimerkiksi tänä päivänä vallinnutta kahtatoista plussapuolista celsius-astetta ja bunkkerini läpivalaissutta aurinkoa. Ja tästäkin löytyy sellainen selkärangan liitoksistaan irrottava kohta, alkaen kohdasta 2.14 ja räjähtäen kohdassa 2:25... Atlas Air, olet saanut haastajan!

It's always better on holiday

...so much better on holiday, that's why we only study work when we need the money. - Franz Ferdinand

Ei sen ihmeempiä kuulumisia kuin, että syyslukukausi loppui omalta osaltani vihdoin, ja tadaa, olen siis oletettavasti siirtynyt lomalaitumille. Laitumet, tai siis ladut, ovat tosin niin p---eleen lumiset, että askel on hippasen raskas etenkin perin kehnosti auratulla kotikadullani...

Torunin reissun jälkeen sairastin ei-niin-yllättävästi ihan kunnon nuhakuumeen ja viivähdin tovin sängynpohjalla Gripex-lääkkeiden ja kuumemittatikun kera ennen viimeiseen tentti- ja esseerysäykseen siirtymistä. Oma filosofiani sairastelujen suhteen on se, että niin kauan kuin tikku näyttää kolmekasia tai enempää, niin mitään hyödyllistä en tee. Pakkolepo taisi kerrankin jopa kannattaa! Ainakin puolan kielen kokeesta tipahti vitonen, kuten myös runokurssista. Heh heh, mahdolliset väärinkäsitykset korjatakseni mainitsen myös saman tien, että kyseessä oli koko mittavan akateemisen urani kolmas ja neljäs viitoinen.. Ensimmäinen tippui kesällä -07 ja toinen talvella -09, eli sesonki -10 on alkanut siis erinomaisen lupaavasti. Tai sitten erasmuksille ollaan vaan tavallista helläkätisempiä, kun punakynä viuhuu.

Viimeinen kouluviikko viettyi muutenkin kivoissa kylttyyrimerkeissä, kun katsastettiin viimeisellä puolantunnilla sekä Krzysztof Zanussin ensiteos The Structure of Crystals (1969) että Juliusz Machulskin Vinci (2004). Ensimmäinen noista oli mustavalkoinen, jopa kaurismäkeläisen hidastempoinen taidepläjäys, joka johti tauolla suureen keskusteluun siitä, kuka tahtoo elämässään mitäkin: suuria kokemuksia ja maailmanlaajuisia seikkailuja, vai varmuutta ja vakautta, luonnon hiljaisuutta ja kodin lämpöä. Taiderötöskomedia Vinci puolestaan piti otteessaan alusta loppuun, jännitytti, nauratutti ja ennen kaikkea viihdytti!

No mutta tähän lomahetkeen palaten. Mietin tooodella pitkään, että lähdenkö reissuun jonnekin Puolaa pitemmälle, ja jos, niin minne. Pyörittelin miljoonia eri mahdollisuuksia päässäni tähän iltapäivään asti, kunnes katsoin viimeisenkin mieltä houkutelleen mahdollisuuden suljetuksi. Sää näyttää kaikkialla Euroopassa inhan viileältä, ja rahat tekee mieli säästää paremmilla säillä tapahtuvaan, suunnitellumpaan ja motivoituneempaan reissailuun. Ja helmikuun toisella puoliskolla pääsen sentään rakkaaseen naapurimaahan visiitille, kun ystävä lentää Turusta Gdanskiin (4,99e [veroineen lisämaksuineen n. 25e], Wizzair), junailee tänne Poznaniin (10e) ja porhalletaan yksissä tuumin ah-niin-ihanaan Berliiniin (n. 20e) viikonlopun viettoon. Tätä en malta odottaa. Ihana päästä viimein näyttämään jollekin Poznanin parhaat paikat, ja ihanaa päästä ihanassa seurassa ihanaan Berliiniin.

Enkä minä lomareissuttakaan jää, sillä toinen ystävä soitteli juuri ja varmisti joulukuusta asti pyörittelemämme suunnitelmat. Helmikuun alkupuolella suuntaamme siis Varsovan kautta noin viikoksi kohti iiihan eteläisen Puolan Tatra-vuoristoa, Zakopanen lähelle. Puhelimessa en saanut mitään selvää paikkakunnan nimestä, mutta eiköhän tuo ajan kanssa selviä.. Majoitus järjestyi pilkkahintaan (n. 35e viisi yötä) ja paikan päällä olisi kaiketi tarkoitus harrastaa talviurheilulajeja (iik) ja after ski:tä... kerta se on ensimmäinenkin, meikäläistä ei meinaan minkäänlaisten sivakoiden päällä olla nähty vuosiin, laskettelusuksien päällä ei ikinä, eikä myöskään lumilaudan. Urheiluhullujen ysärivuosieni jälkeen hiihtolomat eivät ylipäätänsä ole olleet minun tapauksessani kovinkaan hiihtopitoisia. On siis erittäin mahdollista, että kevätlukukausi pyörähtää käyntiin kaikki raajat paketissa... Toivokaatten onnea :D

Ai niin ja tärkein meinasi unohtua, eli maksoin Glastonbury-liput kokonaan ja ostin lennot Bristoliin (n.50e) kesäkuun 20.pv. Jessus, tätä en kyllä tuu tajuamaan varmaan vielä paikan päälläkään.

PS. Koska tämä blogi toimii myös vaihtoraportin korvaajana, niin kerrottakoon vielä, että vaihdon pidentäminen onnistui loppujen lopuksi tosi, tosi helposti. Lähetin asiasta sähköpostia sekä omaan että vaihtoyliopistoon, ja kun asia oli kummankin puolelta varmistettu ok:ksi (eli kun uhittelin kotiyliopistoa ehkä neljännen kerran), niin tein uuden kurssisunnitelman eli learning agreementin, kävin hyväksyttämässä sen vaihtolaitoksella, ja he lähettivät sen hyväksyttäväksi kotilaitokselle. Siinä koko homma.

PPS. Koska joulu ei täällä lopu ikinä, tässä vielä loppuun kipale jota hoilattiin viimeisillä puolan tunneilla sen kymmenisen kertaa / päivä. Pada Śnieg eli lunta sattaa. Ja tuleehan sitä, taivaan täydeltä.

Drink a toast to never

Heleijaa ja loisteliasta uutta vuotta 2010! Suurjännitys siitä, mitä muutamalle Poznanin vuoteen 1999 jämähtäneelle bussille tapahtuisi vuoden vaihtuessa päättyi tänään, kun tulin koulusta viiskytykkösellä ja taululle lämähti lukemat 6.1.2000. Elikkä hyvää uutta vuosituhatta vakireittini bussiliikenteelle.

Railakasta menoa Keski-Suomessa

Loma ympäri Suomea oli ihana, ehkä vähän liiankin ihana, koska paluu Puolaan ei juurikaan kiinnostanut tai innostanut. No, reiluuden nimissä täytyy sanoa, että post-joulu fiilis on vuodesta toiseen sama paikasta ja tilanteesta riippumatta. Maanantaina keräsin reippahasti ylikiloiset kimpsuni ja kampsuni kasaan ja siirryin Helsinki-Vantaalle johtavaan bussiin. Matkaseuralaiseni oli Jesse-poika, jonka mielestä Puola on viina-tupakka-kalja-huume -maa, mutta toisaalta hänen mielestään Helsinkikään ei ollut osa Suomea, vaan "Toista Suomea", tai Venäjää. Lentokentällä odottavan aika vierähti siivillä saattelemaan tulleen ystäväni Elinan seurassa. Varsovaan päädyin kuin teleportin kautta, kuten myös Poznaniin, kuten myös kotiin, jota en meinannut lumipeitteessään edes tunnistaa. Pää kyseli, että mikä maa ja mikä valuutta, eikä mieli osannut vastata.

Mittaritkin posahteli pohjosen kylymyyvessä

Yhden välissä vietetyn rokulipäivän perään olen kuitenkin palannut nyt ruotuun. Hävetti mennä puolantunnille kartettuani kurssikirjoja kokonaisen kuukauden kuin ruttoa konsanaan. Onneksi en ollut asian kanssa yksin, vaan muut olivat enemmän tai vähemmän yhtä ruosteessa. Onneksi meillä oli myös jälleen ihan hävyttömän hauskaa yhdessä. Suurin osa tunneista kului kertauspolttopallon jälkeen opettajan riemukkaaseen monologiin siitä, miksi Poznanissa pitäisi olla enemmän kerjäläisiä (siksi että porvariston hallitseman ns. täydellisen Poznanin tulisikin sisältää jotain ns. vähemmän täydellistä, jopa häiritsevää). Tämän jälkeen vietimme lopputunnin kuunnellen mieskuoron esittämiä kauneimpia joululauluja koulun vieressä sijaitsevassa kirkossa. Viikonloppuna lähdetään kai käymään porukalla Torunissa, missä onkin pitänyt käydä jo pitkän aikaa. Hulvattomia aikoja tiedossa!

Anteeks nämä täysin pointittomat kuvat.
Mutta voisko äiti lähettää mulle pikalentopostitse ruokaa joka päivä?
T: Nuudelikuuri on täällä taas

Reissuista puheen ollen, parin viikon päästä mulle koittaa melkein kuukauden loma. Siis tällä kertaa, uskomatonta kyllä, ihan oikea loma. Sellainen, jonka aikana ei tarvitse miettiä mitään kouluun liittyvää, toisin kuin tuossa jouluna, jolloin mietin kyllä paljonkin, mutten tehnyt mitään. Tätä tulevaa loma-aikaa en voi mitenkään viettää kahlittuna Poznaniin. Parin kuukauden tauon jälkeen reissuhammasta kolottaa niin maan vietävästi, että paljoa muuta ei mielessä liikehdikään. Varat matkusteluun vaan puuttuvat, tietty. Lähetin aikoja sitten yliopistolle uuden apurahahakemuksen pidennettyäni vaihtoa koko vuoden mittaiseksi. Mitään ei ole tämän jälkeen kuulunut, ei ainakaan täytettä tilille uutena vuotena, kuten optimistisesti uskalsin odottaa. Sähköposteihinkaan ei suvaita vastata, taaskaan. Eli pakko varmaan tarttua luuriin mitä pikimmiten ja selvittää tilanne, että osaan sitten varautua pitkään talvilomaani joko innolla tai ahdingolla..

Kyllä, tuolla kermakasan alla on lettu.
Kyllä, kevään jumpat alkavat 4.1.

Keikkapuolellakin on ollut hiirenhiljaista sitten Kings Of Conveniencen. Pelastusrengasta aallonpohjalle tarjoaa huhtikuussa Varsovaan saapuva Peter Doherty. The Libertinesistä, Babyshamblesista ja omista soolohommistaan tuttu mies tulee olemaan minulle ilmielävänä vähintäänkin legendaarinen kokemus, olettaen, että herra suvaitsee saapua paikalle! Vähän samaa sarjaa oli 2007 Provinssirockiin buukattu Amy Winehouse, jonka saappaissa lavalle asteli lopulta Sturm und Drang. Eh, mikä paikkaus. Peten keikkaa odotan kuitenkin kuin kuuta nousevaa. Miehen viime vuonna julkaistu soololevy Grace/Wastelands täytti odotukseni sataprosenttisesti.. ja odotuksethan olivat melko korkeat, sillä levyn kitaroinneista vastasi suurelta osin Blurin Graham Coxon, itsekin päihdeongelmien kanssa vuositolkulla kamppaillut sooloartisti.

Ja Peten keikoilla voi tapahtua mitä vain. Kuutisen vuotta sitten olin internetin kautta lähes päivittäin yhteydessä erääseen Pariisilaistyttöön, jota kadehdin muun muassa The Strokesien ja The White Stripesien näkemisestä. Vihreäksi kuitenkin muutuin vasta, kun hän meni katsomaan Peterin soolokeikkaa, ja pääsi lavalle laulamaan herran itsensä kanssa kanssa duettona The Velvet Undergroundin After Hoursin. Tarua vai totta, itse haluan yhä uskoa jälkimmäiseen. Siitä todisteena osaan edelleen ulkoa kyseisen biisin sanat, jotka opettelin 18-vuotiaana sellaisen tilanteen varalta, että itsekin näkisin Peter Dohertyn livenä!

Kotipihasta

Tästä päästäänkin vielä sujuvasti loppukaneettiin eli toiveisiin tälle vuodelle... kaikessa yksinkertaisuudessaan toivon vain lisää unelmien toteutumisia ja onnistumisia suunnitelmissa. Vuosi 2009 oli niin älytön kokonaisuus kaikkine matkoineen, keikkoineen ja toteutuneine haaveineen, että sitä on erittäin hankala lyödä laudalta. Mutta totta helvetissä lähdetään yrittämään. And miles to go before I sleep, and miles to go before I sleep.

What's Up You Crane?

Parin tunnin päästä on kohdattava se ikävä totuus, että Kiovastakin on joskus poistuttava. Tästä paikasta olen tykännyt paljon, ja tulin positiivisesti yllätetyksi monelta kantilta. Täällä on ollut kaunista, rauhallista, turvallista ja viihtyistä, eikä turisteja tunnu löytyvän mistään (eikä siten turismibisnestäkään oikeastaan). Miinuspuoliksi lukisin sen, että ruokakaupat tuntuvat olevan harvinaisia ja harvakseltaan sijaitsevia, postikortteja ei löytynyt edes koko maan pääpostitoimistosta, kauneusihanteet ovat täällä meikäläisen makuun turhan muovisia ja kadunnimiä ei ole merkattu millään muotoa navigointia helpottavasti.

Ensimmäisenä iltana (maanantai) kaupunki oli niin hiirenhiljainen, että pussikaljoitellessamme kaupungin keskusaukiolla (paikallinen alkoholipolitiikka kun sallii sekä juomien myymien että nauttimisen milloin vain ja lähes tulkoon missä vain) keskustan ytimessä ei ollut parin tunnin aikana ristin sielua meidän hostelliporukkamme, yhden kännisen metroonkönyäjän ja äkäiseen tahtiin luuttuavan mummelin lisäksi. Huh! Bileet kuivuivat siis hieman kasaan, mutta ei se mitään, aukiollakin oli hauskaa ja tuli tavattua taas kourallinen mitä mielenkiintoisempia tyyppejä - ainakin yksi rauhanturvaaja-vapaaehtoinen, pari Pohjois-Amerikkalaista hc-matkustelijaa, Briteistä Australian kautta Ukrainaan päätynyt äijä, Lontoolainen Tsernobyl-tutkija ja yksi ihan muuten vaan legendaarinen jenkki joka tuntee The Soundsin managerin. Hahah. Ja sitten myö hölömöt suomalaiset siinä.

Aukio-olusella

Seuraavan päivän halusin ottaa tiukan turisteilun kannalta, sitä kun ei tässä reissussa ole tullut turhan paljoa harrastettua. Puolenpäivän maissa karautimme siis kävellen kohti UNESCO:n suojelukseenkin kuuluvaa Kiev-Pechersk Lavraa. Toisen sanoen tuli nähtyä kukkula, jolla sijaitsi paljon kauniita kultakupolisia pyhiäpaikkoja, runsas ruusutarha ja matala ja ahdas luolakäytävä, jonka varrella makasi muumioituneita pyhiämiehiä. Tämä mesta on ilmeisesti Kiovan suosituin ja tärkein turistikohde. Tulipahan todistettua..

Lavra ylhäältä päin

Muumiotuokion jälkimainingeissa poistuimme maapallon ytimeen Kiovan syvääkin syvemmän metroverkoston avulla. Määränpäässämme, toisella puolella keskustaa meinasi mennä hermo jos toinenkin, kun kauhoimme Khoryva-nimistä katua ees taas Tsernobyl-museon perässä. Ei löytynyt, vaikka apua kyseltiin usealta taholta. Reissun ainoa harmitus oli siinä. Niinpä luovutimme parin tunnin harhailun jälkeen, ja suunta vaihtui keskustaan pienelle rauhoittumisravinnolle ja siitä eteenpäin Pinchuk Art Centreen. Viime heinäkuussa Lontoossa vieraillessani yksi matkani pääjutuista olisi ollut nähdä Damien Hirstin tekeleitä Tate Modernissa, mutta eihän niitä siellä silloin ollut esillä tietenkään. Syy löytyi, kun saavuimme maanantaina ensimmäisen kerran rinkat selässä ja eksyksissä Kiovan keskuskadun päähän: Herra Hirstillä on sattunut olemaan tämän kesän yli kestävä, yli sata-kappaleinen meganäyttely, Requiem, Kiovassa! En voinut uskoa tuuriani! Sinne siis ilmatteeksi katselemaan Hirstin tähänastisen uran laajinta ja kattavinta näyttelyä, ja olihan siellä tosiaan esillä ihan kaikki ja enemmänkin. Valokuvia näyttelystä ei saanut ottaa, mutta suurin osa näyttelyn annista taitaa kylläkin olla internetin kätköistä etsittävissä. Melkoinen, tunteita kuohuttanut ja ristiriitaisia mielipiteitä herättänyt setti. Olisi tehnyt mieli mennä toisenkin kerran. Mutta että Banksy ja Hirst yhdessä kesässä, oon kyllä onnenmanna.

PEKBIEM

Näyttelyn jälkeen kello oli niin paljon, että olimme auttamatta myöhästyneet illaksi kaavaillusta Couchsurfing-tapaamisesta. Nähtiin osaa tapahtumaan osallistuneista ihmisistä muutaman minuutin ajan, ja kyllä harmitti, sillä tapaaminen oli vaikuttanut hauskalta ja porukka erittäin mielenkiintoiselta. Kaikkea kun ei voi saada!

Seuraavana päivänä matkakumppanini Niko lähti Interrail-alueille päin ja itse päätin viettää Kiovassa vielä yhden ekstrayön ja miettiä jatkoa. Päivän hostellilla pyörittyäni sain itseni viimein liikkeelle viiden aikaan. Kävin nauttimassa Krimiläistä apetta hostellilla tapaamani Ilyan kanssa, ja jatkoimme yhdessä tapaamaan Kiovalaista Tatjanaa, jota minun piti tavata jo eilen, mutta johon aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Kävimme ostamassa kaupasta oluet ja päädyimme istuskelemaan puistoon, josta oli hienot näkymät ympäri Kiovaa, taas joku kirkko, ja raja ja muistomerkki paikasta, josta Venäjän valtakunta oli ennen muinoin alkanut.

Onpas kehno kuva mutta menkööt

Samaisessa puistossa päädyimme Tatjanan siskon ansiosta Ukrainan televisioon puhumaan emo-kulttuurista. Toivottavasti sitä ei esitetä... Matka jatkui muiden couchsurffareitten vinkistä kulman takana tapahtuvaan Anna Kuznetsovan taidenäyttelyn avajaisiin. Pienessä galleriassa kuhisi, puheita pidettiin, ilmainen viini virtasi, tarjoilu oli maistuva ja napatanssijat esittivät jotain parittelurituaalinomaista liikehdintää. Media oli paikalla ja kamerat räpsyivät taas - jos olisin arvannut tämän kaiken hostellilta lähtiessäni, olisin ehkä kiinnittänyt enemmän huomiota naamaan puuterointiin jne.

Näyttelyn humua

Lopuksi päädyin vielä keskustaan terassille, uudestaan Krimiläiseen restauranttiin ja siitä keskusaukion yläpuolelle tarkkailemaan öisen Kiovan sydäntä. Ihan hyvä ilta.

Sama maisema alempaa ja vastakkaiselta suunnalta edellisessä merkinnässä

Tänään olen juossut metroissa ja asemalla hankkimassa lippuja eteenpäin. Tahtonani oli päästä takaisin Varsovaan perjantaina, sillä sydän vetää tällä hetkellä liikaa sen ilmaisen festarin (lue: Calvin Harrisin) tykö, josta olen jauhanut täällä jo pariin otteeseen. Tälle yölle lippuja ei kuitenkaan ollut enää saatavilla, joten hätäratkaisuna ostin tiketin Lviviin, joka kuului matkani ohjelmaan alusta asti. Tärkeintä oli päästä jonnekin, sillä majoitusta Kiovassa ei enää ollut, ja Lvivistä luulisi olevan helppo ponkaista Puolan puolelle. Tai niinhän sitä luulisi... Tällä hetkellä suunnitelmissa on viettää päivä Lvivissä ja sukeltaa sitten yöjunalla Krakovaan ja jatkaa siitä saman tien Varsovaan. Tällä suunnitelmalla unta ei juurikaan ole tiedossa, ja olen Varsovassa vasta lauantai-aamuna, mutta mutta. Kaipa mä tän jotenkin järjestän, ja itsekseen mennään taas :)

Loppuun vielä seuraava kuvatervehdys Ukrainasta, trastuitsee vuan ja kiitos YKPAIHA.

Said I would and I'll be leaving one day before my heart starts to burn

Hehee, nyt se iski - lähtöjännitys, tai mikä ikinä onkaan. Viimeisiä hetkiä viedään, ja tähän mennessä olin ottanut koko matkabisneksen aikamoisen kylymänviileesti. Elokuun viikot ovat kuluneet lähinnä nukkuessa, syödessä ja kotosalla äidin hoivissa loikoillen, joten ei ihmekään, että hermot ovat pysyneet kurissa. Tänään tartuin viimein tuumasta toimeen ja aloin siivota loikoiluympäristöäni ja selvitellä seuraavina kuukausina tarvittavan tavaran määrää ja laatua. Illan aikana piti käydä läpi äärimmäinen hermostuminen, pakkausahdistus ja -kiukku, pienehkö viinihiprakka ja sen jälkeinen oudon seesteinen olotila tajutakseni, että tämä on sitä itseään. Lähtö on iskenyt tajuntaan ja mitään ei ole enää tehtävissä!

Matkaan lähden ihan yhtä ulalla ja suunnitelmatonna kuin viimeksi päivittäessäni. En tiedä mistä minut tavoittaa viikon päästä, tai kahden. Poznaniin saapuessani vastassa on pari kappaletta ystävällisiä sieluja, ja Radioheadia lähden etkoilemaan ja katsastamaan sekalaisen Couchsurfing-porukan kanssa. Jossain vaiheessa minulla on myös tärskyt Kiovassa, kaveri kun tuli ajoittaneeksi reilinsä juuri sopivaan aikaan. Muutoin olen avoimin mielin liikkeellä ja odotan innolla mitä tuleman pitää.

Pakkaaminenkin sujui alkuahdingon jälkeen ihan mukavasti, kun rullasin kaikki vaatteet tiukiksi, kuminauhoilla sinetöidyiksi paketeiksi (ja olin mielestäni vaatimaton mukaan lähtevän garderoobin volyymin suhteen). 55-litraisessa rinkassani on tilaa vielä vaikka muille jakaa. Hyvä vain, sillä pakkuuprojekti on viimeistelyjä vailla, ja viimeistelythän tuppaavat aina maksimoimaan ahdingon..

Läksiäistellään vielä tämä viikonloppu pois alta ja sunnuntaiyönä tien ja ilmojen päälle, mars. Toivokaa mulle turvallista matkaa :) Itse toivon sitä myös isoveljelle, joka suuntaa samoihin aikoihin mantereen yli Japaniin. Mitä ikinä tämä kaukokaipuu onkaan, se taitaa kulkea veressä.

Lähdön tunnelmaa odotellessa

Joo no joo. Alle kaksi viikkoa lähtöön ja mikään suunnitelma ei ole kehittynyt millään muotoa... heh. Vähän kiristää otsalohkoa. Lähinnä olen kuluttanut aikani hyvästellen ystäviä ja kadunmiehiä, täällä ja muualla, tai tutkaillen Martti Puukon matkalokeja, joista Puolaan itsekin lähtevä Marika vinkkasi blogissaan. Vielä on hyvää aikaa inspiroitua ja opiskella historiaa ja ajan henkeä ennen uuteen ympäristöön uppoutumista. Mikä tapahtuu siis ihan, ihan kohta.

Jotain on laiskottelun tiimellyksessäkin saatu hoidetuksi: laskut maksettu, meikä ja tavarat vuodeksi vakuutettu, learning agreementin perään kyselty ja se saatu, opintotuet haettu ja myönnetty, vaihtoonlähteväksi yliopistolle ilmoittauduttu, rinkka korjattavaksi viety ja tavaraa kirpparille kuljetettu. Apurahakin on tulossa ja tämä köyhäily saa kohta luvan loppua, ihanaa.

Vähän paremmin voisin tietty paneutua matkasuunnitelmiini ja esim. majoituksien järjestelyyn, mutta äsh. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että lähden vain ja katson minne junat vie. Ukrainasta olen kyllä innoissani, ja Oktoberfesteille mielisin työurakan jälkeen tuopille. Eilen näin myös Jimiltä ohjelman, jossa kookkaat, kokkaavat motoristimiekkoset reissasivat Romaniassa ja karauttivat jakson päätteeksi Romanian ja Ukrainan rajamaastossa sijaitsevalle iloiselle hautausmaalle. Tämä viimeinen tyyssija poikkeaa normista esimerkiksi siten, että hautakivet on maalattu räiskyvin värein joko haudatun henkilön kuolinsyytä (esim. onnettomuustilanne) kuvaten, tai ilmentäen jotain tilannetta, joka kuvastaa vainajan elettyä elämää parhaiten. Paikka siis juhlii elämää ennemmin kuin suree kuolemaa. Kiehtovaa!

Cimitirul Vesel eli iloinen hautausmaa, kuva emeryandsue.com

Vähän pitemmälle ajalle kantautuvat suunnitelmat alkavat myös kuumottamaan jo, ja mieli kaipaa kovasti Pariisiin uutta vuotta viettämähän. Sitä tekisi mieli järjestellä jopa enemmän kuin tätä kohta koittavaa seikkailua. Prioriteetit, mitä ne on?

Nyt en tiedä

...mitä tehdä.

Minulla on selkeästi liikaa aikaa ajatella, joten olen kehittänyt itselleni sekä herkullisen että painostavan dilemman siitä, mitä elämässäni tapahtuu (eli missä elämäni tapahtuu) 26.8-14.9. Kaiken ollessa kovin epävarmaa aloin jo pohtimaan, että mitä ihmettä olen tekemässä ylipäätään. Että ei kukaan lähde opiskelijavaihtoon niin, että heittää ensin keikkareissun vaihtokaupungissa, seikkailee sitten vailla rahaa tai suunnitelmia jossain päin Euroopan mannerta, käy pelastamassa maailman Saksan perämetsiköstä käsin ja palaa sitten pisteeseen A ja aloita opiskelut. Ei niin mitään järkeä. Miten tälläistä varten pakataan? Miten tälläistä suunnitellaan, miten varaudutaan? Öö.

Ja totta kai olen myös niin intona, etten meinaa nahoissani pysyä.

Tällä erää olen kaivanut karttakirjan ja muutama kuukausi takaperin hommatut Ukraina & Romania + Moldova -LP:t esiin. Taas yhden unelman toteuttaminen kiinnostaisi, ja parissa-kolmessa viikossa ehtisi kai ihan hyvin heittämään lenkkiä noilla seuduilla. Jonkinlaisen reitintyngänkin olen ehtinyt suunnittelemaan Romaniaan asti. Mutta sitten tulee tenkkapoo, mitä kautta jatkaa Berliiniin. No, kaipa tuon kerkiää miettimään sitten myöhemminkin.. Mietityttää myös koko reitin järkevyys, kun pari viikkoa saisi kulumaan helposti ihan Puolan ja Saksankin tienoita taaplaten. Kyrillisen kielimuurin tai turvallisuuden puolesta taas olen päättänyt olla stressaamatta turhia. Muuten vaikeuttaisin elämääni liikaa.

Yksi reittivaihtoehto

Viime päivinä otsasuoni on pullistellut myös informaation puutteesta johtuen. Kaikki auttavat tahot tuntuvat lomailevan ja tiedusteluluonteisiin sähköposteihini ei vastata. Puolassa taas vastataan, mutta kysymyksiin, joita en ole esittänyt. Sen verran sain tänään AMU:n Erasmus-toimiston naisista irti, että jonkinlainen infokirje ja tieto majoituksesta olisi tulossa syyskuun alussa. Ihan kiva - enhän ole sitä kirjettä enää silloin vastaanottamassa. Toivotaan siis, että pistäisivät asiat rullaamaan pikkaisen nopeammin.

Eipä tässä sen ihmeempiä, viime ajat olen turisteillut ahkerasti ia nauttinut kesäsäästä ihan kotimaan ja kotipitäjän kamaralla. Tästä ehkä lisääkin jahka olen saanut kuvat esitettävään muotoon :)