And into the sea goes pretty England and me

Ensimmäinen heinäreissu takana ja mitä jäi käteen? Ensikosketustani Englantiin on hankala lähteä erittelemään heti matkalta palattua, mutta muutamia päällimmäisenä mielessä liikkuvia asioita voin yrittää listata tässä junaillessani ja busseillessani kotia kohti. Tämä tehdään nyt pitemmän kaavan mukaan (lähdin vahingossa jokaisen kinttupolun koluavalle vakiovuorolle opiskelu- ja kotikaupungin välillä), eli varatkaa eväitä, venytelkää ja käykää vessassa nyt, jos aiotte lukea koko sepustuksen yhdeltä istumalta. Kuten aikaisemminkin, kuvat voi ihailla alkuperäiskoossaan klikkailemalla niitä.

1. This is a high

Voin täydestä sydämestä sanoa todistaneeni heinäkuun toisena ja kolmantena päivänä Lontoon Hyde Parkissa kahta parasta keikkaa koko universumin historiassa ikinä (omasta mielestäni). Blur sekä ylitti suuret odotukseni että tarjosi paljon enemmän. Keikkojen intensiivisyys ja tunteellisuus taisi yllättää yleisön lisäksi yhtyeen itsensä; nokkamies Damon Albarn tuntui usein jäävän sanattomaksi viisikymmentuhatpäisen, onnellisena vellovan ja hurmoksellisen yleisön edessä. Itsekin ehdin herkistymään Hyde Parkissa useaan otteeseen; epäusko, ilo, onni ja hämmennys olivat vahvoilla. Sama emotionaalinen myllerrys väritti matkaa myös keikkojen oltua ja mentyä. Reissuhan toimi suureksi osaksi henkilökohtaisena pyhiinvaelluksena siihen kaikkien laulujen kaupunkiin, jossa jokainen kaupunginosa, kulma, kukkula ja kuppila on toiminut estradina jollekin pienelle tai suurelle populaarimusiikin historiaan liittyvälle tapahtumalle. Kyynel.

Jengiä oli

Musisointia oli

Fiilistä oli

Settilistat olivat taattua hittiparaatia muutamilla pimennosta kaivetuilla helmillä varustettuna. Useat kappaleet kirvoittivat kansassa sellaista liikehdintää ja yhteislaulua, että bändin massiivinen äänentoistokin jäi kakkoseksi. Kaunista, mutta ei yhtä kaunista kuin Blur, joka sekä kuulosti että näytti paremmalta kuin koskaan. Säät olivat morsiantasoa; pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko vaihtui keikan edetessä värikkään auringonlaskun kautta loisteliaaseen, lämpimään ja kuun valaisemaan suurkaupungin yöhön. Yksi Damonin välispiikeistä kuului: "You all look so beautiful in the sunset", ja kuun kauneutta herra Albarn pysähtyi ihailemaan myös. Itsensä Blurin puolesta likoon laittaneista ihmisistä nouseva höyry kohtasi viilentyneen ilman ja muodosti alueen ylle jopa pienen sumun keikan lähestyessä loppuaan. Kiteytettynä yhteen lauseeseen; jos tässä elämässä on mahdollista nostaa molemmat kätensä ja kasvonsa ilmaan ja keuhkota täydeltä laidalta "Yes it really, really, really could happen" kymmenien tuhansien ihmisten ja lempibändinsä kanssa, voi uskoa, että mikä tahansa tässä elämässä on mahdollista. PS. Tämä kappale oli tarkoituksellisen sentimentaalinen. Minäkin olen.

Ensimmäisen keikan jälkeen väsyneenä ja onnellisena voittajana Hyde Parkin pullomeressä

2. London loves

Matkan aikana pientä hämmennystä aiheutti se, että Lontoo ei vastannut ollenkaan kuvitelmiani ja odotuksiani k.o kaupungista. Multikulturaalisuus oli vahvasti läsnä, mutta viikon aikana en tuntunut millään löytävän kaupungista "sitä jotain", mikä tekee Lontoosta Lontoon. Tämän elämyksen haussa tuli tehtyä esimerkiksi epätoivoinen kävelyretki kaupungin "keskeisille" alueille: London Eye - Houses of Parliament - Big Ben - Westminster Abbey - Trafalgar Square - Piccadilly Circus. Nuo turistirikkaat rysät olivat kuitenkin reissun epäantoisinta osuutta, vaikka Abbey kovin kauniilta kaupungin iltavalaistuksessa näyttikin. Enemmän itseäni viehättivät tietyt asuinalueet, kaduilla kiertely, metroseikkailut ja paikallisten asumusten töllöttely. Tykkään katsella värikkäitä ovia ja porraskuiluja, ja miettiä minkälaisia ihmisiä esimerkiksi Kentish Townin, Camden Townin ja Portobello Roadin kätköissä asuukaan. Voisinko itsekin asua siellä joskus?

Just se

Camden market viime sunnuntaina

Päädyin vastaukseen, että jokainen luo oman Lontoonsa ja kaupungilla on tasan yhtä monet kasvot kuin siellä on asukkeja ja turistejakin. Minun pika-Lontooni koostui etnisistä ravintoloista (thairuoka sai uuden ystävän), musiikista ja levyostoksista, metroreiteistä ja kävelyistä, kohteliaista ihmisistä, tyylikkäiden brittipoikien ihastelusta, excuse mesta, pleasesta ja thank yousta, Michael Jackson -kohusta, ostoshelveteistä, kipeistä jaloista ja hullusta helleaallosta. Lämpötilathan kaupungissa poksahtelivat pitkälti päälle kolmenkympin lähes jokaisena matkapäivänä, ja vasta lähtöpäivänämme Lontoon valtasivat suoraan Esteristä kotoisin olevat rankkasateet.

3. I luvs Brizzle

Maanantaina 6.7 karautimme aamubussilla Victoria Stationilta kohti parinsadan kilometrin päässä sijaitsevaa Bristolia. Päiväreissumme tarkoitus oli nähdä Banksyn näyttely, ja tähän tarkoitukseen upposikin mukavasti tunti jos toinenkin, ensin jonottaessa, ja sitten Bristolin museota kierrellessä. Näyttely tuo esille monipuolista ja vaikuttavaa yhteiskuntakritiikkiä, ja irvailee nykyelämän ilmiöille ja ihmisyyden varjopuolille nokkelan piikittelevästi. Banksyn ivan kohteeksi joutuvat niin nykyajan kauneusihanteet, mainostaminen, luonto ja sen tärveleminen, taide itsessään, teknologia, poliitikot ja prosessoitu ruoka. Vaikka monet teokset huvittavatkin, löytyy niiden taustalta syvällisempi, surullinen sanoma, jota toivoisi näyttelyn nähneiden ja muidenkin pohtivan. Oli Banksyn taustalla sitten yksi ihminen tai kollektiivi, niin Banksyn anarkistinen ääni kantaa, ja se on ääni jonka kaltaisia toivoisi olevan enemmänkin.

Se on tosi vaarallista missata noi viestit

Banksyn turhamainen pupunen

Ja kaikki maailman proletariaatit kans

Bristolia voin suositella muutenkin lämpimästi kaikille. Vaikka vietimme kaupungissa vain puoli päivää, se riitti jonkinlaisen käsityksen muodostamiseen triphopin kultakaupungista, jonne lähtisin mielelläni uudelleen pitemmäksikin ajaksi. Kaupunki oli mäkinen ja yllättävän kaunis. Aukiot, puistot, yliopiston alueet ja kaupunkisuunnittelussa huomioon otetut joet muodostivat Bristolista monipuolisen kokonaisuuden. Aika kului siivillä pelkästään ympäriinsä kävellen ja ja kujia tutkaillen. Hassua oli, että Bristolissakaan ei päässyt eroon katukuvaa värittävistä feissareista - heidän lähestymistapansa oli tosin hieman pehmeämpi kuin suomalaisten feissareiden "Kiinnostaako ihmisoikeudet?" -tyylinen tykitys. Yksi kohtaamistamme feissareista oli ilmeisesti Salkkareiden Romeon hyvä ystävä. Huvittava kohtaaminen sinänsä.

4. But we're lost on the Westway

Yhdeksi reissun kohokohdista nousi viimeinen matkapäivä, kun lähdin ajoissa liikkeelle, otin metron Camdeniin ja suunnistin kohti Primrose Hilliä - paikkaa, jonka referenssiarvo popkulttuurissa on melkoisen korkea. Aurinko paistoi pilvien lomasta, kun lähenin kukkulan huippua. Maahan maalattu Blur-lainaus paikan kauniista näköalasta merkkasi koko matkan kestäneen pyhiinvaellukseni kliimaksia. Kun istuin huipulla ja tuijotin kaupunkia, josta olin kohta poistumassa, oli aika nöyrä, kiitollinen ja liikuttunut olo. Ja sellainen, että tänne on päästävä takaisin ja pian! Tämän jälkeen kävin kuikuilemassa josko brittipopin kantabaari The Good Mixer olisi ollut auki, muttei ollut, joten se vierailu siirtyy toiseen kertaan. Camdenista metroilin vielä Notting Hill Gatelle, jossa kiiruhdin halki kaupunginosan leffasta tuttuihin yksityisiin puistoihin kuikuillen. Ehdin juuri ja juuri vierailemaan Rough Trade -levykaupassa, Portobello Roadilla ja Westwaylla, kun aika loppui ja jouduin juoksemaan takaisin metroon ja siitä hostellille hakemaan tavaroita.

Let's take a drive to Primrose Hill, it's windy there and the view's so nice

Holding on for tomorrow-ow-ow-ow-ow

Lähtöönkin sekoittui pientä draamaa. Hävitin metrolippuni, meinasimme myöhästyä bussista ja lopulta missasimme paluulennon kuukahdettuamme väärälle portille. Jesta mikä aloittelijamoka! Ylimääräinen vuorokausi Stanstedilla meni sitten viintä hörppiessä ja matkan opetuksia puidessa - eikä maksanut kuin satasen. Seikkailu sekin.

Stanstedtin tanssit eli stanssit

Tällä matkalla ymmärsin viimein itsenäisten asioiden tekemisen tärkeyden reissussa, vaikka matkalla toisen tai useampien muiden kanssa olisikin. Matkakumppani tuo tietysti matkaan omanlaistaan tukea, turvaa ja seuraa kun sitä kaipaa, mutta subjektiivisena kokijana pidän tärkeänä myös oman tilan ja ajan ottamista, ja ihan ikiomien matkahaaveiden toteuttamista. Ja vielä tärkeämpi opetus: JOS aiot kävellä reissussa paria kilometriä pitempiä matkoja, ÄLÄ lähde matkaan balleriinoilla, joista on puolikas pohja irti, ja converseilla, jotka sopivat kevyeen kaupunkikäppäilyyn mutta kipeyttävät kantapäät alta aikayksikön. Älä myöskään osta huonojen kenkävalintojesi tilalle kolmea paria kokoa liian pieniä halpiskenkiä, joiden seurauksena massiiviset rakot valtaavat jalkapohjasi ja käveleminen muuttuu mahdottomaksi tehtäväksi.

"Enemmän kuin 1000 sanaa, askeleita vähintään miljoona"

Tää kuittais nyt, bussi lähti heittelevimmälle vuoristorataosuudelleen ja epäilen jälleen kerran hengissä pysymisen mahdollisuusprosenttejani, kun bussin levottoman heilumisen lisäksi täällä heiluu joku levoton tyyppi. Ei lennoillakaan ollut näin jännittävää.

Mut oon aika onnellinen.

(Tiinalle kiitos useimmista kuvista!)

I put my trousers on, have a cup of tea, and I think about leaving the house

Parin viime päivän aikana tapahtui seuraavaa, että keräsin kimpsut ja kampsut kasaan ja poistuin omasta kodistani ja omasta kaupungistani Tampereelle. Ystävien hoivissa on ollut hyvä majailla viimeiset neljä päivää, mutta kiertolaiselämä kotimaan kamaralla alkaa jo riittää! Ensi yönnä suuntaamme siis viimein Lontoota kohti, siitä kohta lisää.

Toinen mieltä hitusen vakavoittanut tapahtuma oli kielikurssijännityksen kulminoituminen eilen Puolasta saapuneeseen sähköpostiin. Jaksoin vielä toivoa viestin olevan myönteinen, mutta niin kävikin, että olen Lublinin alkeiskurssille surkealla varasijalla 25. Toisin sanoen, olen nyt lentämässä Radioheadin takia Puolaan jo elokuun lopussa, mutta sen jälkeen kalenterissani on ammottava aukko ennen lokakuun alussa alkavaa varsinaista vaihtokautta.

Suunnitelma B hurahti siis kakistellen käyntiin. Viime päivien harvat vapaat hetket ovat kuluneet erilaisia vapaaehtoistyön tai vapaan matkailun mahdollisuuksia tutkien, ja toivon mukaan syyskuusta on nyt muotoutumassa näiden kahden kombinaatio, jahka saan aikaiseksi väsätä hakemusta ja päätettyä hakukohteeni. Vapaaehtoistyö olisi suunnitelmana minulle ideaali, sillä se kattaisi mukavasti tyhjän reissukuukauden kustannuksia ja tarjoaisi ns. oikeasti järkevää tekemistä yksinäiselle reissaajalle. Katsotaan miten asia edistyy.

Blurin muusikkoja harmittaa, etten päässyt kielikurssille.

Mutta nyt sinne Londoniin sitten. Reissusuunnitelmiin on lisääntynyt toinenkin Blurin keikka Hyde Parkissa, jonne sain viimein ostettua piletit pari viikkoa sitten. Kaupungista poistutaan päiväreissuun Skins -TV-sarjasta tuttuihin maisemiin, sillä katutaiteilija Banksyn näyttely on avattu Bristolissa. Banksy on taiteillut levynkansia myös Blurille, eli hänen näyttelynsä sopii matkan teemaan erinomaisesti. Listalla on tässä vaiheessa myös Tate Modern -taidemuseo Young British Artists -kokoelmineen (liittyy edelleen teemaan), kuten myös juppimusan palatsi, Club NME Camdenin Kokossa (kyllä, teemaan sopiva myös). Harvinaisen täysi viikko tulossa, mutta ei kai tässä anglofiilin muu auta kuin vetää sopiva määrä kofeiinipitoisia juomia naamaan ja ottaa ilo irti!

Liput! (ja joku viiksekkään näköinen naishenkilö)

Ja siis, jotta asia saisi kontekstiin sopivan painotuksen, niin APUA! Blur huomenna ja ylihuomenna!! Järjen menettäminen, sydänkohtaus ja pyörtyminen ovat täysin mahdollisia skenaarioita, joten rauhoittavia ajatuksia saa lähettää suuntaani. Tampere kuittaa tähän.

The less I have the more I am a happy man

Äää, tässä vaiheessa alkaa jo masentaa. Tieto EILC-kielikurssille pääsemisestä / ei-pääsemisestä piti tulla viimeistään 22.6. Uskalsin siis odottaa ja toivoa, että mittumaarin vietosta palatessa sähköpostilootaa olisi täyttänyt tervetulotoivotus opiskelemaan puolaa jonnekin päin Puolaa. No mutta eipä näin, vaan ilmoitusta odotellaan yhä. Edes oma yliopisto ei vastaa tiedusteluihin asiasta. Mahdanko olla liian kärsimätön...?

Iloisemmissa uutisissa: enää viikko Lontooseen! Älytöntä kuinka nopeasti aika on mennyt, ja kuinka se kuluu yhä nopeammin tässä muuttopuuhia järjestellessä. Tavarat lähtevät nyt siis pitkin viikkoa sekä kotikaupunkiini että eri puolille Jyväskylää, itse seuraan perästä reissujen ja festareiden jälkeen. Hullun hommaa muuttaa puoliksi takaisin kotiin ja jättää toinen puolisko tavaroista tuttujen, tutuntuttujen ja kierrätyskeskuksen nurkkiin, mutta ei tässä muutakaan vaihtoehtoa ole, jos tahtoo välttyä vuokranmaksulta kahteen maahan.

Matkoja odotellessa olen täydennellyt kirjakokoelmaani Kreikka LP:llä ja LP Encounter Lontoolla. Kreikkaan minulla oli jo plakkarissa tuo Encounter-sarjan Ateena-opas, mutta kolmen euron hinta huuto.netissä ei kamalasti kirpaissut koko maata ja sen historiaa kattavasta infopläjäyksestä. Ystäväni puolestaan vinkkasi minulle Suomalaisen Kirjakaupan alessa vain seitsemän euroa kustaneesta Lontoo-oppaasta, joten pakkohan sekin oli poistaa omaan hyllyyn. Pitänee käydä tarkastamassa tuo Suomalaisen ale muutenkin, jos se Itä-Euroopan LP olisi viimein tarjouksessa!

London calling, Athens awaiting

Erittäin hyvään aikaan sattui tämä blogin aloittaminen! Kuluva viikko 19 kun on tarjonnut paljon iloisia uutisia ja tilanteita polttelevan reissukuumeen lieventämiseksi. Maanantaina saatiin viimein aikaiseksi ostaa Ryanairin lennot Lontooseen heinäkuun alussa. Matkaan lähden jo kolmatta kertaa ystäväni Tiinan kanssa, ja ekskursion perimmäinen tarkoitus on jälleen keikkaelämys. Viime joulukuussa toinen lempiyhtyeistäni, Blur, ilmoitti palaavansa yhteen nelihenkisenä lähes tulkoon vuosikymmenen kestäneen tauon jälkeen, ja julkisti saman tien keikan Lontoon Hyde Parkiin heinäkuun kolmannelle päivälle. Vuorokausi keikan ilmoittamisen jälkeen omistin kaksi lippua kyseiseen tapahtumaan. Ei kannata jahkailla kun kyse on elämästä ja kuolemasta! Nyt yli puolen vuoden odotus on kääntynyt jo runsaasti voiton puolelle, ja alkaa jo vähän poltella tuo heinäkuun ensimmäinen perjantai, kun sekä keikka- että lentoliput ovat taskussa. Lentolippujen ostoon ei aiemmin tuntunut löytyvän rahaa tai sopivaa aikaa, ja välillä meininkimme vaikutti jo turhankin epätoivoiselta. Maanantaina kaikki natsasi viimein. Vaikka lippujen hinnat olivat nousseet jopa 50% parin kuukauden takaisista hinnoista (niin, mitä sanoinkaan siitä jahkailusta), lunastimme omat paikkamme koneessa ja Lontoo kutsuu 1-7.7!

Kyseessä on ensimmäinen reissuni Lontooseen, koko Britteinsaarista puhumattakaan. Englannin kielen opiskelijana ja pitkäaikaisena anglofiilinä (anglo)fiilistelenkin matkaa tässä vaiheessa lähes päivittäin. Viikon aikana kaupungista tulee luultavasti koluttua kaikki perusnähtävyydet Tussauds'in Matamista Isoon Beniin, kuten myös muutamat pakolliset kaupunginosat kätkettyine helmineen: Camden, Spitalfields, Whitechapel, Mayfair... lista jatkuu! Camdenin ja Portobello Roadin katumarketeista ajattelin kerätä itselleni uutta garderoobia, ja lempimusiikkini brittipopin mekassa kun ollaan, niin jonkinasteinen pyhiinvaellus on toteutettava keikan jälkihuumassa ja kaupungin kohistessa kyseisen genren kuninkaiden (Blur, siis) paluusta. Veikkaan, että parit pintit tulee maisteltua The Good Mixer -nimisessä kuppilassa, ja nautiskeltua atmosfääristä Primrose Hillillä ja South Bankilla. Lisävinkkejä toki kaivataan aina, joten antaa palaa kommenttisektioon jos tähän merkintään joku vanha Lontoon-kävijä eksyy!




Mutta ei tämä matkananna vielä tähän loppunut, ehei! Alkuviikosta eteeni pamahti Suomen Matkatoimiston 100-vuotis (niin, mitä ihmettä, tarjottiinko vuonna 1909 vossikkamatkoja Helsingistä Urjalaan vai häh) -synttäritarjoukset. Bostoniin parilla sadalla, Nizzaan ja Ateenaan ja vaikka minne yhdellä! Idea kyti parissa sekunnissa ja pirautin äidilleni, josko hän tahtoisi lähteä kanssani jonnekin lämpimään heinäkuussa, kun lomailemme molemmat. Äiti innostui asiasta, ja parin tuskantäyteisen lento- ja hotellitsekkailuihin kulutetun päivän ja yön jälkeen palasin ajatukseen SMT:stä matkamme järjestäjänä. Rajasimme alunperin Islannista Italiaan varioineet kohdemahdollisuutemme kovaan kolmikkoon: Praha, Milano/Venetsia ja Ateena. Voittajaksi selviytyi jälkimmäinen.

Myös tästä pyrähdyksestä Kreikkaan olen kieltämättä erittäin, erittäin innoissani! Edellisestä perhelomasta Italian Sisiliassa on ehtinyt vierähtää aikaa lähes tulkoon parikymmentä vuotta. Lomailutavat eivät tosin ole ysärin alusta muuttuneet; tämän kaltaisella kaupunkilomalla uskon edelleen innostuvani ostoksista, rannalla kierimisestä, hyvin syömisestä ja vielä paremmin juomisesta. Kreikka on minulle uusi sulka hattuun matkakohteiden saralla, ja alustavan tarkastelun perusteella paikka tuntuu tarjoavan aivan kaikkea mitä toivoa sopii. Ihanaa ruokaa, ihanaa merta, ihanaa säätä, ihanaa kulttuuria ja mieletöntä historiaa ja arkkitehtuuria. Ateenaan suuntaamme Blue1:n koneella 11.7, eli vain pari päivää Lontoosta paluun jälkeen. Paluukone suhaa Helsinkiin halki Euroopan varhaisen aamuyön 16.7. Sitten tuleekin kiire, sillä maailman (Suomen) paras musiikkitapahtuma Ilosaarirock polkaistaan käyntiin Joensuussa seuraavana päivänä ja matkaväsymyksien kuolettamiseen/ voimien keräämiseen ei jää paljoa aikaa. Kai sitä nuorena pitäisi jaksaa.. Onneksi odotetuimmat bändit esiintyvät Laulurinteellä vasta 19.7 joten heti ensimmäisenä päivänä hapen ei edes tarvitse olla huippuluokkaa.

Sanomattakin selvää, että niitä Ateenan-vinkkejä otetaan myös erittäin mielellään vastaan, kyseessä on itselleni hieman tuntemattomampi kohde. Myös "Ateenan riviera" ja muut lähiseudut kiinnostavat, päiväretkeilyn muodossa, jos kenelläkään tietoa tahi kokemusta on.

Ettei Blur häviäisi Radioheadille, täytyy tämänkin merkinnän loppuun änkää kyseisen pumpun livetaltiointia Glastonburyn festareilta 1994! Jälleen kyseessä yksi lempibiiseistäni IKINÄ, niitä nyt on muutama, sille ei vaan voi mitään.



PS. En pistäisi pahitteeksi, jos pääsisin viime tekstissä mainitsemalleni EILC-kielikurssille Varsovaan, sieltä nimittäin löytyisi tälläinen, ilmainen musiikkiherkku heti syyskuun alussa! MGMT, Calvin Harris, Groove Armada ja N*E*R*D, kelpaa!!