Champagne for my real friends, real pain for my sham friends

Ensinnäkin, myöhästyneet, mutta iloiset ystävänpäivätoivotukset kaikille tovereilleni kautta maailman ja tietoverkon. Ootte parhaita!

Siks toisekseen, nyt se on sitten ohi, kolmiviikkoinen riemulomani ja kovasti kaivattu hermolevon hetkeni. Eka viikko meni aika lailla ihan vaan laiskottellessa jumittaen. Koukkuunnuin superpahasti joululoman aikana lataamaani True Blood -nimiseen tv-sarjaan, jota tuijotinkin sitten miniläppärini ruudulta suhteellisen lumoutuneena yöt ja päivät halki, aloittaen alusta kun katsottava loppui. Enkä ole muuten päässyt koukusta irti edelleenkään. Jos minulta kysytään, niin julkikomea Alexander Skarsgård/Eric Northman saa vierailla unissani solkkaamassa toista kotimaista vaikka joka yö tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tässä nyt kuitenkin niitä lomapuuhailuja visualisoidussa muodossa ja totutun kookkaana pläjäyksenä. Luvassa aina yhtä hämäriä keikkakuvia, runsaasti lunta, vuoristolaisarkkitehtuuria ja ruokabileitä!

Loman ensimmäistä viikkoa merkkasi muunmuassa kanadalaisen Japandroids-pumpun keikka Poznanin Eskulapissa.

Superenerginen setti, supersympaattinen bändi. Yleensä hillityt polskitkin yltyivät joukkotanhuamaan setin edetessä, rytmin tiukentuessa ja tunnetuimpien biisien jyrähtäessä käyntiin. Hauskaa oli, sekä bändillä että yleisöllä.

Tästä seuraavana päivänä järjestettiin erasmuskavereiden kanssa joukkoillallinen joulukuun malliin. Kaikki pistivät parhaansa pöytään ja herkkujen määrä ja laatu ylittikin kaikki odotukset...

Apukokkini Mert


Tapiokahelmistä, kookoksesta ja mangosta sukeutui erittäin myöhäisessä vaiheessa erittäin herkullinen jälki-jälkiruoka


Unkarin edustusto


Mumsi!


Herkkua on siinä monenlaista, moo nen lais ta


Mert oli erityisinnolla odottanut pitkään lupailemaani poronkäristystä muussilla, puolukkahillolla ja suolakurkulla höystettynä.


Katsokaa nyt, tästä lautasmallista soisi Välimäen Hansinkin olevan kateellinen.






Säpäleiksi pistetyn Petteri Punakuonon lisäksi myös wanha kunnon salmari löysi uusia ystäviä esimerkiksi Kiinan Kantonista.


Sankari sai kakkunsa ja myös allekirjoittaneelle laulaa luikautettiin muutama viikko takaperin edesmenneen 24-vuotispäivän johdosta. On se vanheminen aina yhtä mukavaa touhua..

Tästä seuraavana päivänä kävin Paulinan ja Xavierin kanssa Malta-järvellä luisteludiskossa. Värivalot vilkkuivat ja Ace of Base ja Justin Timberlake raikuivat, kun jengi luisteli ympyrää minikaukalossa. Välillä tuli kuulutus, ja sitten vaihtui kulun suunta. Kiehtovaa. Luistelun jälkeen painelin P:n ja X:n peesissä syömään edellisillan aterian jämiä (bretognelaisia pizzatäytteisiä lettuja höyryävän kuumana suoraan nenän eteen teen kera, aijaijai) ja opettelemaan shakinpeluun saloja.

Paulina ja Xavier

Mää ja Xavier

Seuraavaksi vuorossa oli pyräys etelän tuuliin ja tuiskuihin!

Varsovassa piipahdin vuorokauden verran, esimerkiksi asioimassa epäilyttävässä liikkeessä epäilyttävillä kulmilla, ja syömässä ylihinnoitellun hampurilaisaterian Hard Rock Cafessa eli harkkarissa. Paikka toi lämpöisiä muistoja mieleen muutaman vuoden takaisen junareissun aloittaneesta Dick4Dickin keikasta!

Tämän lisäksi tuli löydettyä maailman kotoisin baari jostain valtateiden ja metsien keskeltä, keskeltä ei yhtikäs mitään. Kyseessä oli pikkuinen hökkeli, jonka "eteisessä" tummat miehet ja vaaleat naiset pistivät lanteilla koreasti reggaeton-musiikin rytmiin. Suureksi onneksi löydettiin tiemme välikäytävää pitkin baarin tilavampaan, telttakankaista ja persialaismatoista väsättyyn osioon, jossa muutama tunti humahti siivillä halpojen ja ilmaisten mallasjuomien parissa, joulukuusen ja takkatulen loimussa. Ei kuvamateriaalia :(

Varsovasta saavuttiin junalla tuonne Sucha Beskidzan tuppukylään, juna maksoi n. 25 zlotyä eli kuutisen euroa! Sucha Beskidzasta minibussi Zawojan perukoille verotti lompuukia puolestaan noin puolisen euron verran.


Yövyttiin samassa vuoristolukaalissa neljän lapsiperheen kanssa. Jep. Hintaa yölle tuli laskujeni mukaan vähän vajaa seitsemän euroa, eli talous ei tähän majoitusratkaisuun tosiaankaan kaatunut.


Oli ehkä elämäni musanörteimpiä hetkiä, kun astuin ensimmäista kertaa huoneeseemme, huomasin seinällä olevan palapelitaulun ja totesin, että jestas sentään, sehän on Country House -linna!


Semmoinen huone se

Näkymät parvekkeelta


Sukset jalkaan ja sormet ristiin.

Laskettelu-urani alkoi oikealla näkyvän tönön ja keskellä olevan ruskean boksin välissä olevasta alaspäin lievästi viettävästä maastosta. Tästä hyväksytysti suoriuduttuani uskalsin kivuta vasemmalla näkyvän harjanteen laelle kokeilemaan erilaisia alastulotekniikoita.

Alastulotekniikoiden iskostuttua tajuntaan oli aika siirtyä harjoittelu/lastenmäkeen. En kaatunut kertaakaan.

Pikaisen menestyksen sokaisemana siirryin suoraan paikan hasardeimpaan rinteeseen. Matkalla maineeseen ja mammonaan putosin esimerkiksi hiihtohissistä, ja komean lasketteluopettajan piti tulla nostamaan minut ylös hangesta. No, sattuuhan näitä.

Viimein kukkulan laelle päästyäni suorastaa uhkuin positiivista luottamusta edellisen puolen tunnin aikana keräämiäni vakuuttavia laskettelutaitoja kohtaan. Noin minuutti tämän kuvan ottamisen jälkeen syöksyin 200km/h alas jääpintaista rinnettä, seivaten tilanteen hienosti heittäytymällä naama edellä ja sukset ristissä rinteen pintaan kiinni. Sama toistui pari, kolme kertaa joka kerta uusin vaikeuksin, kunnes päädyin viimein lähtöpisteeseen nielemään järkäleen kokoista ylpeyttäni ja miettimään, mitä voisin tehdä toisin.

Seuraavana päivänä otin tunnin yksityisopetusta karskin ahavoituneelta ja englantia heikosti taitavalta Peteriltä, ja johan alkoi suksi luistamaan hallitummin.. päivässä sohvaperunasta slalomprinsessaksi ja off-piste-taituriksi, kyllä kelpas ilotella pitkin poikin rinteitä ja hiihtokeskuksen takamaita. Ja se kuuma olut lepohetken lomassa... hyvät ihmiset, jos ette ikinä ole kokeilleet KUUMAA OLUTTA, niin olette menettäneet jotain todella olennaista tässä elämässä. Otetaan yksi olut, mehua tai mausteseosta, lämmitetään ja a vot. Näitä on tullut maisteltua jo Poznanissakin muutamaan otteeseen lempparikapakan kätköissä.

Yhtenä päivänä kävin myös yksityisellä umpihankivaelluksella.




Meinasin upota yllättävään tunturipuroon tai mikä ikinä se nyt olikaan. Solisi ja kuohui.


Tutustuin myös lähimaaston arkkitehtuuriin. Nuo jeesusmaria-boksit on jännittäviä, niitä löytyy Puolasta sieltä täältä, mitä satunnaisimmista paikoista.


Minttuinen väriläiskä vaaleanharmahtavassa maastossa!


Rappioromantiikkaa mitä upeimmissa puitteissa!


Autiotaloko se siinä?


Upeita väritysratkaisuja ja rosoisia pintoja!


Lisää matalia, myllättyjä majoja!


Pitkä kolmionmallinen asumusratkaisu, erikoislaatuinen sellainen!

Kahdeksantuntisella paluumatkalla Krakovasta Poznaniin oli KYLMÄ! Siis todella, todella hyinen junailmasto. Onneksi ei maksanut kuin seitsemisen euroa, taas. Niin ja viereisen penkin teinit soittivat kännykästään tauotta Lambadaa viimeisen tunnin ajan... olihan perjantai-ilta.

Kiva reissu, joskin Zawoja paikkana oli todella hiljainen ja hankalanmallinen, yhden megapitkän tien varrelle virittäytynyt monipolvinen kyläkompleksi. Menoa ja meininkiä rinteen ulkopuolelta oli turha hakea, ja kaikki toiminta oli 100% päiväpainotteista. Taisin olla koko kylän ainoa turisti, sen verta hämmentyneesti ihmiset suhtautuivat siihen, että joku puhuu jotain muuta kuin puolaa (tosin nyt täytyy itsekehaista, että kävin yhden kokonaisen keskustelun puolaksi kaupan kassan kanssa, jee jee!). Toisaalta pienuus ja kielellinen eksoottisuuteni toimi myös Zawojan eduksi, sillä ihmiset olivat ihanan leppoisia ja avuliaita, ja muistivat minut niin kaupassa, ravintolassa kuin suksivuokraamossakin heti ensivierailun jälkeen.

Pieni pettymys Zawojassa oli se, ettei liikkumismahdollisuuksia ollut muita kuin laskettelu jossakin kylän varrelle ripotelluista, useista laskettelukeskuksista. Murtsikkahiihtoa varten ei ollut latuja eikä välineitä, luistelemaankaan tuolla ei päässyt. Itse kun en kuitenkaan NIIN paljoa siitä laskettelusta/syöksylaskusta innostunut, eli ajan käyminen pitkäksi oli uhkana. Matkaseuran kanssa meinasi myös mennä sukset ristiin (heh heh heh heh) pahemman kerran yhteisymmärryksen ja -hengen puutteesta johtuen. Mutta, päällisin puolin matka oli kuitenkin kiva ja oli mukava päästä pienelle breikille Poznanin arjesta...

Eilen vuorossa oli spontaani päivällinen Guillermon hovissa!

Tarjolla tietysti tortilla de patatas x 2, reseptin saat kysymällä!


Iso-G


Sevcan, jota hyvästeltiin. Tämän naisen pitäisi löytää äkkiä jostain sulho itselleen, että pääsisin tanssimaan häitänsä turkkilaiseen malliin.


Xavier, le chef patissier

Otettuamme sivistyneesti pari lasia viiniä heti kolmen aikaan iltapäivästä, siirryttiin aterian jälkeen vielä parille lisäsivistyneelle keskustan laitamilla sijaitsevan vanhan linnakkeen/pommisuojan perustuksiin perustettuun juottolaan, jossa kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Uskomatonta, sillä tähän mennessä ollaan jämähdetty aika pahasti pariin suosikkipaikkaamme eikä oikeastaan ikinä käydä missään muualla. Sääli, koska jos tässä kaupungissa jotain piisaa, niin erilaisia kuppiloita, kahviloita ja ravintoloita! Päätettiinkin yhdessä, että keväästä pitää tuleman huomattavasti aktiivisempi ja vaihtelurikkaampi kausi, kaikin puolin.

Nyt edessä pari päivää koulua ja runsaasti uusia kursseja, sitten Elina tulee tänne ja karautetaan kolmestaan Marikan kanssa Berliiniin!! En malta odottaa, en mitenkään.

Loppukevennykseksi kokkaustuokio kiinalaiseen tapaan; Wenjingin pannussa valmistuu öljyssä pienistä lastuista valtaviksi ympyröiksi paisuvat snäksit. Taustalla voit kuulla kollektiivisia riemunkiljahduksia purtavien räjähtäessä todelliseen kokoonsa...