Jee! Yöjuna Simferopolista Odessaan kului rattoisasti kaksistaan ihan järkyttävän kalliissa luksusvaunussamme. En edes kehtaa mainita liikkuvan lukaalimme hintaa, mutta syy luksusteluun oli junan tupaten loppuunmyyty tilanne. Saimme hrivnojemme vastineeksi yhden (mahdollisesti) ilmaisen teetarjoilun, paketin joka sisälsi ainakin Ukrainan rautateiden nenäliinoja ja kosteuspyyhkeitä, television joka ei ankarasta säätämisestä huolimatta toiminut, ukrainalaista musiikkia, pöytäliinan ja kukka-asetelman yöpöydällä, hienot petivaatteet ja taisi siellä olla jopa tyynytkin. Muistan olleeni todella innoissani nähdessäni kaiken sen absoluuttisen luksuksen.
Odoteltiin jännityksellä josko luksushytin hintaan olisi kuulunut illallistarjoilu (johtuen tuosta kosteuspyyhkeitä ja muuta sälää sisältäneestä tervetuliaispaketista). Puolen yön aikoihin kuitenkin luovutettiin ja lähdettiin etsimään ravintolavaunua. Sellainen löytyi, ja seuraa myös... Ehkä maailman epäilyttävin parivaljakko "kokki ja informaatikko" (karskeja, ahavoituneita ja tatuoituja merikarhun oloisia miehiä) innostuivat kielitaidottomista tytöntylleröistä ja hoitivat ruokatilauksenkin puolestamme alusta loppuun. "Kokki" osasi muutaman sanan englantia eikä epäröinyt käyttää sitä kanssamme kommunikoimiseen. Miekkoset yrittivät saada meitä vodkaseuraksi (no olihan se kuitenkin ukrainalainen yöjuna) ja vanhempi heistä tuntui uivan jo valmiiksi miestä vahvemmissa liemissä. Sama mies, "informaatikko", oli myös perin kiintynyt Marikan hauislihakseen ainakin lääppimismäärän perusteella. Apua.
Pankki räjähti viimeistään siinä vaiheessa, kun suomalaisuutemme tuli ilmi - tästä seurasi kovaa huutoa, lisää selkääntaputtelua ja epämääräisiä ilonilmaisuja V.I. Leniniin liittyen. Kun kieltäydyimme siitä kunniasta, että "informaatikko" olisi maksanut ruokamme, äijät ilmeisesti loukkaantuivat, vetäytyivät ja alkoivat puhumaan meistä keskenään tovereidensa kanssa venäjäksi. Meitä alkoi ahdistaa vieraskielisen mutinan ja arvioivien katseiden kohteena oleminen, joten paettiin, ja loppujen lopuksi päästiin tilanteesta ilman, että kukaan lähti seuraamaan... haha.
Aamulla oltiin kuitenkin turvallisesti perillä Odessassa, Ukrainan kolkassa johon muodostin pienen suuren pakkomielteen Ultra Bran Villiviini-kipaleen myötä joskus reilu vuosikymmen sitten. Seuraavassa reilu kuvapläjäys kaupungista, jossa kauneutta tulvi joka puolelta ja rappioromantiikka kukoisti siloisten pintojen ja mykistävien palatsien lomassa. Odessassa viihtyi!
Ukrainan suosituin menopeli - Lada 1300! Lähde: Minä
Kannattaa katsoa: hienoa musiikkia, hienoja roolisuorituksia ja viiden minuutin kohdalla alkaa se kohutuin osuus.
Odessa lavs juu!
Portaat ylhäältä päin - näkyvissä vain tasanteet
Ystävyyskaupunkeja - bongaa Suomen panos
Tykkäsin noista käkkyröistä
Kiovan Kreschatikin lailla viikonloppuisin leveäksi kävelyväyläksi muuntuva Deribasovskaya, jonka varrelta löytyi ihana ravintola, jonka aurinkoisella terassilla lounastimme ja joimme maailman parasta kompottia!
Laske koirat. Laske ihmiset.
Ivan Frankoon törmättiin tällä reissulla aikaisemminkinOdessan vierailuun kuului myös paikallisen supertähden Davidin järjestämä kierros Odessan keskusta-alueen sisäpihoille ja muille näkemisen arvoisille paikoille, joita turistikartoissa ei mainita.
Kontrasti uuden ja vanhan Odessan välillä
Odessan perustaja
Eräällä ihan satunnaisella sisäpihalla oli esperanton kielen kehittäjän patsas. Se näytti mielestäni ilkeältä, dandy-henkiseltä Leniniltä.
Optisen harhan talo
Esimerkiksi sellaista tuli nähtyä. Pakko vielä lisätä, että niitä koreita ja komeita rakennuksia oli totta kai paljon enemmän, johtunee vaan omista kiinnostuksenkohteista ja esteettisestä silmästä, että esittelen enemmän tätä ränsistyneempää osastoa.
Yö vietettiin melko uudessa hostellissa nimeltä Babushka Grand Hostel, suosittelen lämpimästi! Leppoisa ilmapiiri, erittäin komeat puitteet (kattokruunuja, helmitapetteja, korkeat huoneet jne...) ja rento (ja myöskin komea) henkilökunta jonka kanssa tuli loppujen lopuksi vietettyä iltaa Flight of the Conchordsien viihdyttämänä! Täällä iski muuten taas se kirous (?), että ilmeisesti saapumistamme edellisenä iltana paikalla oltiin vietetty jotain maailmanluokan megakinkereitä.. siis sama juttu kuin Kiovassa ja Motovilovkassa.
Tässä vaiheessa alkoikin tuntumaan, että reissumme oli ollut yhtä raittius- ja reippauskerhon kevätretkeä ja yritettiin kai vähän jotain uloslähdön tapaista, mutta tuo useampituntinen sisäpihakierros ja yleinen matkantekoväsymys voitti taas ja Conchordsien seurasta tuntui fiksummalta siirtyä prinsessavällyjen väliin. Tavattiin myös retken toinen ruotsalainen, juuri kun olin suu vaahdossa selittämässä Marikalle ruotsiksi siitä, miten harmaa ja tylsä kaupunki Lviv on. Ei mennyt putkeen se kohtaaminen, ei.
Seuraavaksi TAKSILLA MOLDOVAAN!
