keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Baby it's cold outside!

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet jos jonkinmoisessa huurussa, ensin stressaten kurssien loppupinnistyksiä ennen joulutaukoa, ja sitten juhlien joulunalusaikaa niin Puolassa kuin Suomessakin. Liitelin kotiin tarpeeksi ajoissa ennen ihan pahimpien lumimyräköiden ja joukkoliikenteen hidasteiden esiinmarssia. Kumpikin kone oli myöhässä neutraalin tunnin tai pari, eikä sillä niin väliä ollut. Ja ihanaa olikin lentää! Esimerkiksi se hetki kun kiitorataa pitkin vyöryvä kone jättää maanpinnan - aah. Risto Mattila joko oli tai ei ollut kanssani samalla lennolla Varsovasta Helsinkiin. Ärsyttää, kun en tiedä varmasti :--D. Niin ja saatiin koneessa jatkuvasti lisää suklaata niiden myöhästymisien vuoksi.

Kiiruhtamalla olen ehtinyt heittämään kotikaupungin lisäksi jo pienimuotoisen turneen Tampereelle ja Jyväskylään, Lahdessa näin jouluvalot ja Pieksämäen asemalla vietin hienon nelikymmenminuuttisen pelaten matopeliä(...). Joka tapauksessa, viime aikaisten rientojen vuoksi kohtalainen kokovartalokooma on minun kohdallani fakta, joten annan jälleen kuvien puhua puolestaan. Tai Puolastaan.

Pidettiin puolanryhmän kanssa jouludinet, eli kokoonnuttiin Xavierille ja jokainen kontribuoi ruokapöytään jonkun oman kulttuurinsa kulinaristisen kärkikokemuksen. Tarjolla oli ainakin espanjalaista perunamunakasta, balkanilaista rehutäytteistä lehtitaikinaleipomusta, turkkilaisia kuskus-henkisiä sörsseleitä, paistettua riisiä vihanneksilla ja katkiksilla kiinalaiseen tyyliin tarjottuna kana-korvasieni-paprika-jutun kanssa, kreikkalaista salaattia, ranskalaista omenajälkiruokaa, suomalaista vodkaa, australialaista, ranskalaista, espanjalaista ja chileläistä viintä, puolalaista olutta, mehua ja kiinalaista teetä. Yksi parhaimmista illoista Poznanissa.


Pieni keittiö, tiivis kokkisota

Tarjolla tänään esim.

Kortteja kirjoiteltiin taasen

Katteltiin kartalta mistä kukakin on kotosin

Jumalatarteetä ja save me honshoi

Kreisii

Reilu viikko ennen joulua Poznan Bethlehem jyrähti käyntiin vanhan kaupungin aukiolla. Kojuja oli jos jonkinmoisia, sisältäen niin koruja, tilpehööriä, perinneruokia, makkaraa, suitsukkeita, kuumaa viintä kuin karkkejakin. Paikalla oltiin käyty jäänveistokilpailu, jonka massiiviset ja pikkutarkat tuotokset reunustivat torin reunoja vaihtuvien värivalojen korostamana. Aukiolla oli myös erilaista ohjelmaa päivästä ja kellonajasta riippuen, esimerkiksi pieniä teatteriesityksiä, kuin myös monentasoisia musiikkiperformansseja pikkuruisella tanssilavalla. Ja toinenkin pikkuruinen lava löytyi, jolle sai mennä soittamaan kilkattavaa kelloa ja tehdä samalla toivomuksen uudelle vuodelle. Itse kävin parikin kertaa!































Nyt voisin viimein rauhoittua ja olla vain hetken aloillani ennen uusien ylikierroksien ottamista tammikuun esseiden ja muiden pakollisten pahojen suhteen. Pihalla on lunta enemmän kuin riittämiin, tärkeimmät ihmiset ovat ulottuvilla ja ruoka- ja suklaatarjoilu pelaa vallan mainiosti. Mitä muuta voi toivoa neljän kuukauden nuudelikitkuttelun jälkeen? Borta bra men hemma bäst vai mitensenytmeni :)


Hyvää joulua
Merry Christmas
Wesołych Świąt

T: Anna

2 kommenttia:

Majka kirjoitti...

Rakastan muuten Puolasta noita suihkulähdejouluvaloja (jos toi sininen kuva nyt sitä esittää!). Hiukanko tuntuu Rynek tyhjältä, kun joulumarkkinoita ei oo enää :D

Anna kirjoitti...

mä en oo vielä uskaltautunu rynkylle mutta varmaan siellä on taas melkosen ankeeta.. vaikka ihan kiitettävästi nää on pitäny täällä jouluvalaistuksia yllä ja tänäänkin tosiaan kävin kuuntelemassa kirkossa ne kauneimmat joululaulut :----DD