lauantai 24. lokakuuta 2009

Time flies swift as an arrow


Elämä sujuu päivästä toiseen ihan maireanlaisesti. Kurssit menee pian jo neljättä viikkoa ja opiskelun makuun olen pääsemässä yhä kasvavissa määrin, etenkin kieliopintojen suhteen.. viisi tuntia per ilta, kaksi kertaa viikossa on melkoisen intensiivistä mättöä, mutta itsepähän sitä halusin! Sanasto karttuu hyvään ja pikaiseen tahtiin, mutta lausuminen tuottaa aika paljon hankaluuksia. Ei tämä suu ole tottunut sellaisiin konsonantti- ja sibilanttirykelmiin, mitä tämä kieli on pullollaan. Ryhmä on kuitenkin jees, tunnit kuluvat letkeästi ja tuttavuutta on tullut tehtyä niin Ranskan, Espanjan, Turkin, Unkarin, Venäjän kuin Kiinankin edustuston kanssa. Bardzo dobrze.

Kämpillä puolestaan jylläävät edelleen puolalaisvoimat. Kakkukämppiksen anteliaisuus ei ollut pelkkää alkuhuomaavaisuutta, vaan tarjoilut ovat jatkuneet päivästä ja viikosta toiseen. Ei mun oikeastaan tarvitsisi kuluttaa täällä ruokaan rahaa yhtään, sen verta ahkeraan tuo kolkuttelee ovellani milloin minkäkinmoisten kantamuksien kanssa. Eikä tämä vieraanvaraisuus pelkkään ruokaan rajoitu! Kuluneella viikolla hän vaati saada viedä minut elokuviin. Kaupassa käydessämme ihastelin jotain Nivean mansikkasaippuaa, ja seuraavana päivänä hän toi minulle "ylijäämävarastostaan" neljä erilaista Nivean hajustettua saippuaa. Ensi viikolla käydään ostamassa mulle huivi, hattu ja käsineet talvea varten. Perinne ja kunnia-asia, kuulemma. Itse olen ollut kaikesta tästä ylitsevuotavasta ystävällisyydestä hieman hämilläni, koska miten mä ikinä pystyn korvaamaan tän kaiken? Ilmeisesti ei tarvitse. Parasta tässä kaikessa on se, että meillähän ei varsinaisesti edelleenkään ole yhteistä kieltä - vain sekoitus heikkoa saksaa, kourallinen puolankielisiä ilmaisuja, universaalisanasto ja värikäs pantomiimi. Ja paljon ollaan vietetty silti aikaa kahdestaan.


Tommosia se toi jokunen päivä sitten


Ja tollaset teekestit oli muutama ilta sitten

Alempien kerrosten kämppikset ovat jääneet hieman etäisemmiksi kielimuurien ja muiden asioiden (kuten erottavien kerrosten) tähden. Esimerkiksi päätöksemme ottaa internet itsenäisesti taisi suututtaa ainakin yhden (hiton rasittavan) henkilön, ja jonkin aikaa vaikutti siltä, että hän alkaisi hankaloittaa elämäämme täällä. Toivottavasti asia on jo unohtunut... Viikon tai parin päästä kämpässämme järjestetään myös jonkinasteiset tupari-ilonpidot, joista tämä henkilö kätevästi "unohti" ilmoittaa minulle ja kakkukämppikselle. Kiitos tästä!!

Yleensä ottaen elämä on sujunut viime aikoina melko rauhallisissa merkeissä. Erasmus-hommissa en ole ollut mukana oikeastaan ollenkaan, lähinnä tapaan ihmisiä luennoilla ja satunnaisilla luennonjälkeisillä kaljoilla mitä mielenkiintoisimmissa kulmakuppiloissa. Viime lauantaina kävin ulkona toisen kämppiksen kanssa. Dubstepin kärkinimet Skream, Benga, Scuba ja Shackleton saapuivat Poznaniin, joten käytiin jorailemassa kahdeksan tuntia bassorytinän tahtiin.. niska oli mukavan kipeä seuraavat pari päivää. Viime viikolla taas alkoi tuntumaan siltä, että kämpän seinät kaatuvat päälle, joten lähdin torstaina ensimmäiseen erasmusillanviettoon sitten opintojen alkamisen. Hyvää tekikin nähdä vähän muita ihmisiä kuin kämppistä/kämppiksiä..


Ihmisiä dubsteppailemassa

Pelottava maskimies bailasi takanani

Nyt olen toisen kämppiksen kanssa viikonloppureissussa hänen kotipitäjässään Opalenicassa. Erittäin pieni ja mielenkiintoinen kyläpahanen, jonka päänähtävyydet oli tosin koluttu viidessätoista minuutissa. Illalla poiketaan vielä neogoottihautausmaalle (...!?) tai näin ainakin ymmärsin. Täällä pyhäinpäivä on ISO juttu, ja kynttilöitä ja lyhtyjä myydään roppakaupalla joka kulmalla. Pitääpi käydä ensi viikonloppuna katselemassa Poznanissakin, pitäisi kuulemma olla vaikuttava näky iltahämärällä.

Oon kuunnellut musiikkia, tuntenut pientä väsymyksenpoikasta ja odottanut lähes kaikkialla puolassa paitsi Poznanissa satanutta ensilunta. Pistin äitiltä tilaukseen Suomesta talvitakin, -saappaat ja villasukat, eli tulkoon talvi! Meikä on melkein valmis.









Ihan niinku noita kukaan ikinä katsoisi tai kuuntelisi, mutta pistinpähän nyt kuitenkin :-D


5 kommenttia:

tiinanita kirjoitti...

pyhäinpäivästä tuli mieleen meidän viime vuotinen ko. päivän vietto, oih! mutta hyvä oli kuulla taas kuulumisia :)

manna kirjoitti...

jooh se oli huippu päivä se :) toivottavasti tästä tulee yhtä hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

voitko pliis kysyä toimittaako kakkukämppis herkkuja suomeen jos on pullukka? :D T: Ellu
ps. kepa teki baileys-juustokakkua. oli hyvvää.

maiski kirjoitti...

määpä nuo biisit ajattelin ainakin kuunnella heti kunhan vaan jaksan lätkäistä spoden katkolle hetkeksi eli varmaan parin minuutin sisään (pika-analyysi)

pusuja!

manna kirjoitti...

ellu: luultavasti kyllä. paitsi et baileys-juustokakku kuulostaa paremmalta ku mikää... ikinä...

maiskI:
hyvä hyvä!! paitsi perse ku muistutit tosta spodulista. se kun ei täällä kuulu. ja jota ilman elämä on ollu semisti ikävää sitten suomesta lähdön. ja johon oon tosin keksiny viimein ratkasun. se on: PREMIUM!