What's Up You Crane?

Parin tunnin päästä on kohdattava se ikävä totuus, että Kiovastakin on joskus poistuttava. Tästä paikasta olen tykännyt paljon, ja tulin positiivisesti yllätetyksi monelta kantilta. Täällä on ollut kaunista, rauhallista, turvallista ja viihtyistä, eikä turisteja tunnu löytyvän mistään (eikä siten turismibisnestäkään oikeastaan). Miinuspuoliksi lukisin sen, että ruokakaupat tuntuvat olevan harvinaisia ja harvakseltaan sijaitsevia, postikortteja ei löytynyt edes koko maan pääpostitoimistosta, kauneusihanteet ovat täällä meikäläisen makuun turhan muovisia ja kadunnimiä ei ole merkattu millään muotoa navigointia helpottavasti.

Ensimmäisenä iltana (maanantai) kaupunki oli niin hiirenhiljainen, että pussikaljoitellessamme kaupungin keskusaukiolla (paikallinen alkoholipolitiikka kun sallii sekä juomien myymien että nauttimisen milloin vain ja lähes tulkoon missä vain) keskustan ytimessä ei ollut parin tunnin aikana ristin sielua meidän hostelliporukkamme, yhden kännisen metroonkönyäjän ja äkäiseen tahtiin luuttuavan mummelin lisäksi. Huh! Bileet kuivuivat siis hieman kasaan, mutta ei se mitään, aukiollakin oli hauskaa ja tuli tavattua taas kourallinen mitä mielenkiintoisempia tyyppejä - ainakin yksi rauhanturvaaja-vapaaehtoinen, pari Pohjois-Amerikkalaista hc-matkustelijaa, Briteistä Australian kautta Ukrainaan päätynyt äijä, Lontoolainen Tsernobyl-tutkija ja yksi ihan muuten vaan legendaarinen jenkki joka tuntee The Soundsin managerin. Hahah. Ja sitten myö hölömöt suomalaiset siinä.

Aukio-olusella

Seuraavan päivän halusin ottaa tiukan turisteilun kannalta, sitä kun ei tässä reissussa ole tullut turhan paljoa harrastettua. Puolenpäivän maissa karautimme siis kävellen kohti UNESCO:n suojelukseenkin kuuluvaa Kiev-Pechersk Lavraa. Toisen sanoen tuli nähtyä kukkula, jolla sijaitsi paljon kauniita kultakupolisia pyhiäpaikkoja, runsas ruusutarha ja matala ja ahdas luolakäytävä, jonka varrella makasi muumioituneita pyhiämiehiä. Tämä mesta on ilmeisesti Kiovan suosituin ja tärkein turistikohde. Tulipahan todistettua..

Lavra ylhäältä päin

Muumiotuokion jälkimainingeissa poistuimme maapallon ytimeen Kiovan syvääkin syvemmän metroverkoston avulla. Määränpäässämme, toisella puolella keskustaa meinasi mennä hermo jos toinenkin, kun kauhoimme Khoryva-nimistä katua ees taas Tsernobyl-museon perässä. Ei löytynyt, vaikka apua kyseltiin usealta taholta. Reissun ainoa harmitus oli siinä. Niinpä luovutimme parin tunnin harhailun jälkeen, ja suunta vaihtui keskustaan pienelle rauhoittumisravinnolle ja siitä eteenpäin Pinchuk Art Centreen. Viime heinäkuussa Lontoossa vieraillessani yksi matkani pääjutuista olisi ollut nähdä Damien Hirstin tekeleitä Tate Modernissa, mutta eihän niitä siellä silloin ollut esillä tietenkään. Syy löytyi, kun saavuimme maanantaina ensimmäisen kerran rinkat selässä ja eksyksissä Kiovan keskuskadun päähän: Herra Hirstillä on sattunut olemaan tämän kesän yli kestävä, yli sata-kappaleinen meganäyttely, Requiem, Kiovassa! En voinut uskoa tuuriani! Sinne siis ilmatteeksi katselemaan Hirstin tähänastisen uran laajinta ja kattavinta näyttelyä, ja olihan siellä tosiaan esillä ihan kaikki ja enemmänkin. Valokuvia näyttelystä ei saanut ottaa, mutta suurin osa näyttelyn annista taitaa kylläkin olla internetin kätköistä etsittävissä. Melkoinen, tunteita kuohuttanut ja ristiriitaisia mielipiteitä herättänyt setti. Olisi tehnyt mieli mennä toisenkin kerran. Mutta että Banksy ja Hirst yhdessä kesässä, oon kyllä onnenmanna.

PEKBIEM

Näyttelyn jälkeen kello oli niin paljon, että olimme auttamatta myöhästyneet illaksi kaavaillusta Couchsurfing-tapaamisesta. Nähtiin osaa tapahtumaan osallistuneista ihmisistä muutaman minuutin ajan, ja kyllä harmitti, sillä tapaaminen oli vaikuttanut hauskalta ja porukka erittäin mielenkiintoiselta. Kaikkea kun ei voi saada!

Seuraavana päivänä matkakumppanini Niko lähti Interrail-alueille päin ja itse päätin viettää Kiovassa vielä yhden ekstrayön ja miettiä jatkoa. Päivän hostellilla pyörittyäni sain itseni viimein liikkeelle viiden aikaan. Kävin nauttimassa Krimiläistä apetta hostellilla tapaamani Ilyan kanssa, ja jatkoimme yhdessä tapaamaan Kiovalaista Tatjanaa, jota minun piti tavata jo eilen, mutta johon aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Kävimme ostamassa kaupasta oluet ja päädyimme istuskelemaan puistoon, josta oli hienot näkymät ympäri Kiovaa, taas joku kirkko, ja raja ja muistomerkki paikasta, josta Venäjän valtakunta oli ennen muinoin alkanut.

Onpas kehno kuva mutta menkööt

Samaisessa puistossa päädyimme Tatjanan siskon ansiosta Ukrainan televisioon puhumaan emo-kulttuurista. Toivottavasti sitä ei esitetä... Matka jatkui muiden couchsurffareitten vinkistä kulman takana tapahtuvaan Anna Kuznetsovan taidenäyttelyn avajaisiin. Pienessä galleriassa kuhisi, puheita pidettiin, ilmainen viini virtasi, tarjoilu oli maistuva ja napatanssijat esittivät jotain parittelurituaalinomaista liikehdintää. Media oli paikalla ja kamerat räpsyivät taas - jos olisin arvannut tämän kaiken hostellilta lähtiessäni, olisin ehkä kiinnittänyt enemmän huomiota naamaan puuterointiin jne.

Näyttelyn humua

Lopuksi päädyin vielä keskustaan terassille, uudestaan Krimiläiseen restauranttiin ja siitä keskusaukion yläpuolelle tarkkailemaan öisen Kiovan sydäntä. Ihan hyvä ilta.

Sama maisema alempaa ja vastakkaiselta suunnalta edellisessä merkinnässä

Tänään olen juossut metroissa ja asemalla hankkimassa lippuja eteenpäin. Tahtonani oli päästä takaisin Varsovaan perjantaina, sillä sydän vetää tällä hetkellä liikaa sen ilmaisen festarin (lue: Calvin Harrisin) tykö, josta olen jauhanut täällä jo pariin otteeseen. Tälle yölle lippuja ei kuitenkaan ollut enää saatavilla, joten hätäratkaisuna ostin tiketin Lviviin, joka kuului matkani ohjelmaan alusta asti. Tärkeintä oli päästä jonnekin, sillä majoitusta Kiovassa ei enää ollut, ja Lvivistä luulisi olevan helppo ponkaista Puolan puolelle. Tai niinhän sitä luulisi... Tällä hetkellä suunnitelmissa on viettää päivä Lvivissä ja sukeltaa sitten yöjunalla Krakovaan ja jatkaa siitä saman tien Varsovaan. Tällä suunnitelmalla unta ei juurikaan ole tiedossa, ja olen Varsovassa vasta lauantai-aamuna, mutta mutta. Kaipa mä tän jotenkin järjestän, ja itsekseen mennään taas :)

Loppuun vielä seuraava kuvatervehdys Ukrainasta, trastuitsee vuan ja kiitos YKPAIHA.